Tapparan sairastupa ja muut poissaolot 2024-25

Kaikkea noita nähdään myös Savinaiselta paitsi filmausta se kyllä kieltämättä Quennevillessä ■■■■■■■■ oikeastaan ainoona. Olisi hieno nähdä keväällä askissa en epäile sekuntiakaan ettei toisi jäälle 150%

Ymmärrän pointtisi, mutta tuskin kenelläkään tuli yllätyksenä että John on kuumaverinen ja ottaa paljon jäähyjä. Vellu ihan samanlainen. Kuten Vellu itse kertoi ei saa pelimoodia päälle jos yrittää ottaa rauhallisemmin.
Kalpan Curry kolmas vastaava. 32 kpl 2 minuutin jäähyjä joista varmaan kaikki enemmän tai vähemmän turhia. Hyvin kuumaverinen äijä. Tuskin häntä silti kehoitetaan muuttamaan pelityyliään. On ollut aina samanlainen ja osoittautunut yhdeksi liigan parhaista pelaajista.

Filmaamisesta Quennevillelle miinusta. Sortuu siihen yllättävän usein noin kovaluonteiseksi pelaajaksi.

Ei, Vellu ei ole samanlainen.

Mutta tämä tästä, kun osin ketjun aiheen ulkopuolella.

2 tykkäystä

Räsäsen valaessa uskoa paremmasta huomisesta. Sanoi myös että miehiä tulossa takaisinkin päin. Uskalsi oikein monikossa puhua.

Harmi ettei näistäkään oikein kysellä enää mitään lehdistötilaisuuksissa. Viime kaudella aina välillä kyseltiin.

3 tykkäystä

Miehiä tulee ja miehiä menee, onko tietoa miten kävi Kempen ja Granathin?

Kempe pelasi kolmannessa erässä. Granath palasi sen ekan tällin jälkeen, mutta sitten lähti uudestaan koppiin olkapäätä pidellen. Pahasti irvisteli.

Kaikki o iha helvetin terveitä näin maaliskuussa.

2 tykkäystä

Granathin jälkimmäinen tilanne ei kyllä hyvältä näyttänyt paikan päällä. Solisluu?

Solisluu pois paikoiltaan. Toivottavasti ei ole nivelsiteitä revennyt niin selviää parilla viikolla.

Nimimerkillä tammikuussa lähti itseltä vastaavanlaisessa tilanteessa ja en ole vieläkään pelikunnossa.

2 tykkäystä

Jotkut sanoo ettei sais mennä poissaolijoiden taakse, mutta minä menen. On tämä kausi ollut aivan hirveä näiden loukkien ja sairastumisien takia ja aivan vielä ykköskorin äijiä on jatkuvasti pois. Ei ole sama asia onko meiltä Tanus tai Quenneville tai Puhakka pois tai “Möttösen veljekset” vastustajalta.

8 tykkäystä

Se tässä käsittämätöntä on että IFK on isomalla saicon cv:llä pärjännyt paremmin ja vielä Ville Peltosen kera. Peliajatusta on vaikea toteuttaa peliharjoitteluna kun koko ajan äijää menee ja tulee. Kyllä on vaikeaa saada tästä menestyskautta, mutta koputetaan puuta ja toivotaan viime vuoden tapaan ihmemuutosta.

Ei olekaan, mutta ollaan pelattu yhtä huonosti myös kun Tanus, Puhakka, Savinainen ja Quenneville olivat mukana🤷

Enkä vähättelisi muiden poissaoloja. Esim. Ifk:lta puuttunut “puoli joukkuetta” koko kauden. Muun muassa ykkösketju oli poissa pitkän aikaa. Joukkue on silti kärkikahinoissa edelleen. Samoin Ilveksellä ollut erittäin paljon poissaoloja kauden aikana.

2 tykkäystä

Tanus pelaa keskiviikkona. Anderssoni myös. Granath ei pahasti loukkaantunut

Juujärvi kertonut asiakastilaisuudessa

71 tykkäystä

Loistava homma! Oliko Q:sta mitään puhetta?

Ei ollut ja ei edes kysytty Juujärveltä.

Erikoinen tilanne.

2 tykkäystä

Q ja S jätettiin auki mutta tällä kaudella mukaan

Kyllä Savinaisesta puhuttiin. Kuulemma “parempaan päin”.

1 tykkäys

Q:sta ei ole sanottu julkisuuteen sanaakaan.
Taitaa jotakin kertoa se, ettei hänen tilanteestaan edes kysytä…
Nivusvammat kun on todella hankalia verrattuna vaikkapa polvi-/käsivammoihin.

Onko hänellä vamma nivusessa?

Mulla on tieto että jalassa ja @Lusikkamies useasti sanonu nivunen ni eiköhän piä paikkansa