Teemu Aalto

Tuli mieleen Kimmo Timosen tilanne Chicagossa, kun kapteeni anto siellä pytyn ensin Kimmolle.

3 tykkäystä

Ray Bourque on vielä klassisempi esimerkki - Teme tosin tahkosi täällä lähes ikonimaisen uran, eikä tullut vain täsmävoittamaan.

Ilvekseen lähti.

Kiitos myös Teemulle näistä vuosista, kaunis loppu saatiin menestyksekkäälle yhteistyölle!

2 tykkäystä

Kiitos Teemu ja kaikkea hyvää jatkoon käytävän väärässä päässäkin!

1 tykkäys

Muistan kun sitä HPK-vuosina 2000-luvun alussa katsoi Aallon lämäriä ja toivoi että joskus näkisi miehen Tapparassa. Tulihan sitä sitten nähtyä, ja hienoa että Temen ura Tapparassa päättyi 38-vuotiaana kauan kaivattuun kultaan. Kiitos ja kaikkea hyvää jatkoon!

6 tykkäystä

Iloinen miehen puolesta että sai sen kruunun uralleen. Finaaliputkea ei taida olla enää Ipassa luvassa. Kaikkea hyvää Temelle jatkoon!

Aalto ja Kankaanperä olivat iso palanen Tapparan uutta tulemista ja taannoinen siirtouutinen (muiden ohessa) palautti kerralla seuran uskottavuuden. Tuo oli se päivä kun Tapparan sivut ja Jatkoaika kaatuivat, mutta Tappara.info teki käyttäjäennätyksensä.

Kiitos molemmille!

4 tykkäystä

Onnea myös Temella jatkoon ja kaikkea hyvää. Luku Tapparan kanssa sai arvoisensa päätöksen, kiitos ja kumarrus Aallolle.

Vaikka onkin nyt koppikäytävän toisessa päässä niin oli tämä tulijoiden takia pakko tehdä.

1 tykkäys

Aalto oli “fanien” hampaissa paljon ja joskus myös aiheesta. Omassa päädyssä erittäin virheherkkä pakki, joka tarvitsee erittäin vahvan pelitavan tuen voittavaan jääkiekkoon. Tapparan peli nopeutui finaalisarjassa merkittävästi, kun Aalto vaihtui Mäkiseen. Tottakai vastaavasti pitää muistaa, että Aalto teki Kärppiä vastaan game 7:ssä avausmaalin.

Kiitos Teemulle näistä vuosista! Erittäin arvokas pakki on ollut Tapparalle ja hienoa, että jatkosopimus vielä jostain löytyi. Ilveksessä pelannee ykkösparissa ja maaleja pystyy edelleen tekemään. Kuitenkin ura on melkoisessa liusussa ja Ilves-fanitkaan eivät aivan avosylin ottaneet tätä hankintaa vastaan.

Mutta tosiaan, iso palanen meitä oli Teemu Aalto. Hienoa, että sai päättää uransa Tapparassa mestaruuteen, koska eiköhän Aallon finaalisarjat olleet tässä.

Kyllä Aalto on selkeä ykköspakki Ipan ylivoimaan, Sellainen mitä siellä ei tällä kaudella ollut. On hyvä muistaa että Aalto teki tälläkin kaudella kovat tehot ykkösylivoimassa, kunnes joutui siitä pois.

Olen varma, että on Ilvekselle hyödyllinen palanen ainakin omassa roolissaan, kenties yleispakkinakin. Aalto sai mestaruuden ja saa jatkaa uraansa Tampereella. Tappara saa nuorempaa verta tilalle. Todellinen win-win-win. Kaikkea hyvää Teemulle paikallispelit pois lukien!

1 tykkäys

Kiitos Teemu! Oli hienoa, että tulit vielä kerran Tapparaan huuhtomaan kultaa, ja myös sait sen!

Kyllä Teemun kuti ehtii vielä Ilveksessäkin tuhoja tekemään ja varmasti Tapparaakin vastaan ensi talvena. Hyvä siirto tähän saumaan kuitenkin kaikille.

Teme veti Tapparan edustuksessa kuusi kautta, saaliina viisi mitalia. Jo kauden 2008 jälkeen viivapelotteen puuttuminen näkyi ylivoimapelissä karmealla tavalla.

Toivottavasti Temen ja muiden poistuneiden kokeneiden pelaajien Tapparaan luoma harjoittelukulttuuri elää jatkossakin hyvin. Tämä ei ole ihan vähäpätöinen perintö.

6 tykkäystä

Kiitokset myös Temelle vuosista Tapparassa! Onneksi se kauan kaivattu mestaruus nyt vihdoin tuli hänenkin palkintokaappiinsa. Voiko Tappara-polkua hienommin lopettaa?

Teemullekin voidaan ensimmäisessä paikallismatsissa antaa isot suosionosoitukset. Saa naapurin fanit siinäkin ihmetellä meidän ihmeellistä mouhijärveläistä fanikulttuuria. Tosin tämä siirto voi kyllä naapurien fanien taholta kaatuakin. Teemuhan on julkisesti ollut Tapparan mestaruusjuhlissa.

20 tykkäystä

Kiitokset Teemulle upeista maaleista ja kovista pisteistä. Hieno pelaaja ja onneksi sait mestaruuden ja mikä hienointa kirves rinnassa!

1 tykkäys

Kiitos Teme!

Kiitos. Toivottavasti Kivi tajuaa pistää aloituskenttään ja saa seisovalta Tappara-yleisöltä aplodit ekassa paikallisessa.

3 tykkäystä