Oli ihan hyvää keskustelua aiheesta, kun autossa radiota kuuntelin.
Totta. Kysymys kuitenkin oli siitä, että äänestämisellä on vaikutusta, Pulkkisella ei.
Kyllä, mutta et voi lisätä moraalista ehtoa. Itseisarvo on olemassa huolimatta moraaliseata ehdosta.
Ollaanhan me sittenkin jostain samaa mieltä…
Khl:ssä pelaava toimii suoraan kremlin mannekiinina ja mainostaa sotaa erilaisin tunnuksin. Pelaaja on kotirintamalla sotimassa, tukemassa venäjän armeijaa ja tukemassa venäjän hyökkäyssotaa. Pelaaja, joka on siellä pelaamassa niin hänellä todellakin on merkitystä, koska hän osa kremlin propagandakoneistoa.
Aivan kuten jokainen NHL:ssä pelaava on vastaavanlainen mannekiini USA:lle.
Mun on vaan vähän vaikea nähdä sitä eroa, joka jotenkin muodostuu Venäjän aloitettua sodan, ailaan ennen sitä. Minun nähdäkseni vähintäänkin Stalinin ajoista asti itänaapuri on valjastanut kaiken omaan propagandaansa. Ehkä Jeltsinin aikoihin on ollut perusteltua ajatella toisin. Venäjä ja Neuvostoliitto on ollut aina roistovaltio, joka on historiassa valloittanut meitä, riistänyt alueita, vienyt meitä orjiksi enemmän kuin valkoiset on orjuuttanut mustia, tehnyt jatkuvasti sabotaasia ja rajaloukkauksia. On mielestäni tekopyhää alkaa nyt moralisoimaan.
Kremlin propaganda koneistossa on ollit jokainen KHL pelaaja, jokainen jalkapallon EM-kävijä ja jokainen shotsin olympiaurheilija.
Ei. NHL-joukkueen on tarkoitus tehdä mahdollisimman paljon voittoa omistajalleen.
Khl on pelkästään propagandan väline.
NHL-joukkueet kuitenkin samalla tavalla pelaa erilaisin tunnuksin. Siellä on teemapelejä joissa pelataan esim. ilmavoimien kunniaksi. Itse olen yhden Rangers pelin ollut katsomassa paikan päällä ja siellä jaettiin rahaa jossain sodassa kuolleen sotilaan perheelle ja kaikki hurrasi ja fiilis oli patrioottinen. Enkä sano, että se olisi ollut mitenkään huono asia, mutta yhtä kaikki Markus Granlund oli siinä tapahtumassa mukana ja mainostamassa olisko sit ollut Irakin sodan tärkeyttä kansakunnalle. Myös Jenkeissä suuret urheilutapahtumat ovat usein täynnä patrioottista hapatusta. Halusi sitä tai ei. Ero Venäjään on lähinnä se, ettei länsimaisena ihmisenä jaksa pöyristyä länsimaisesta propagandasta yhtä paljon verrattuna venäläiseen.
Totta kai on. Se kuuluu p-amerikkailaiseen kulttuuriin. Yhtälailla Suomessakin on tainnut olla Puolustusvoimien iltoja ainakin Jukureilla.
Joo, se oli aika erikoinen matsi, toisella oli M05-metsäkuvio, ja toisella M05-lumikuvio peliasun värityksenä. Ihan hauska, mutta hieman erikoiselta tuntui.
No ei kyllä ole lähelläkään.
NHL on markkinatalouden ehdoilla toimiva urheilusarja, joka operoi USA:ssa ja Kanadassa.
KHL on venäjän valtion propagandaväline, jonka pääomainen tarkoitus on ylläpitää hyvää kuvaa venäjästä ja tarjota huvia ja normaaliutta hyökkäyssotaa käyvän valtion kansalaisille.
Tiedän että yrität tuoda esille sen miten USA on yhtä paha maa, mutta nämä vertailut ovat ihan eri luokkaa keskenään.
Olisi minulta tyhmää tuollaista vertailua tehdä. Yhtä tyhmää kuin esittää tietävänsä minun tekevän tuollaista vertailua.
Perustettiinko KHL 2008 ihan Ukrainan sotaa varten, vai jo Georgian viiden päivän sotaa varten? Eihän kukaan kiistä, etteikö Venäjä käyttäisi propagandatarkoituksiin kaikkea mahdollista. Niin tekee kaikki. Yhtäkään suurta urheilutapahtumaa ei tehdä ilman valtioiden mukanaoloa. Ei Ranskan olympialaisia tai arabimaiden futisarvokisoja. Toki sä voit perustella miten KHL:n pääomainen tarkoitus on ylläpitää positiivista kuvaa sekä huvia ja normaliutta nimenomaan hyökkäyssotaa käyvän valtion kansalaisille. Väitän, että huvi ja normalius yhdysvaltalaisille on myös NHL:n yksi tavoitteista, eikä se hyvän kuvan ylläpitäminenkään valtiosta ole mitenkään poissuljettu.
Toki KHL:n perustamisessa on valtio ollut mukana vähintäänkin valtionyhtiöiden kautta, mutta se ei vielä oikein todista mitään.
Lisäksi mä en varsinaisesti vertaillut liigoja keskenään, vaan pelaajien asettumista kyseisten liigojen edustajiksi.
Jääkiekko on venäjällä täysin alistettu kremlin alle. Khl:ssä on herranjestas montako armeijan joukkuettakin? Punakoneen pelaajat saivat sotilasarvoja käymättä puna-armeijaa.
KHL:ssa on käsittääkseni kaksi (SKA ja CSKA) “armeijan joukkuetta”. Kummankin yhteys armeijaan on lähinnä historiallinen. Ne rahoitetaan valtionyhtiöiden toimesta. Neuvostoliiton aikainen punakone on hieman hatara esimerkki nykyaikaan. Korkeintaan hyvä esimerkki siitä, ettei KHL ole lähelläkään Neuvostoliiton aikaista propagandavälinettä.
Ja onhan yhdysvalloissakin armeijan joukkeita NCAA -sarjoissa. Lisäksi paid patriotism -ilmiö on olemassa, jossa Pentagon maksoi joukkueille ja sarjoille näkyvyydestä mm. sotilaiden läsnäololla ja military appreciation night -teemapeleinä. Homma paljastui 2015 ja sai osakseen kritiikkiä, koska ihmisiä oli harhautettu uskomaan spontaaniin armeijan kunnioittamiseen mainoskampanjan sijaan. Nyttemmin ainakin NFL on lopettanut kyseisen toiminnan, mutta esim. Värväystoiminta ja pr-kamppanjat ovat silti jatkuneet.
Ei ole. Vaan täydellinen esimerkki siitä, että kremlin läheisin laji on ollut aina jostakin syystä jääkiekko.
P-Amerikassa veteraanien tuominen urheilutapahtumiin on lähinnä p-amerikkalaista kulttuuria.
KHL on paljon yli punakoneen propagandavälineenä. Venäjällä kaiken omistaa tsaari Putin, välikäsien eli oligarkien taustalla. Näistä ”valtionyhtiöistä” ohjataan KHL rahoitus.
NHL on pohjoisamerikan yksityisen liike-elämän omistuksessa. Nämä kaksi sarjaa ovat rahoitukseltaan ja vaikuttimiltaan täysin erilaisia.
Mistä tämä esimerkki kertoo? Kukaan ei kai ole muuta väittänytkään.
Kiistät siis paid patriotism -ilmiön? Tää on vähän sitä, mitä llen koittanut sanoa. Yhdysvalloissa kaikki menee kulttuurin piikkiin ja samat asia Venäjällä on Putinin ilkeää propagandaa tietämätöntä kansaansa kohtaan. Kyllä oma osansa on myös näkökulmalla, joka länsimaalaisina pidetään jenkkiläisten menoa parempana kuin venäläinen.
KHL ei ole mitenkään verrattavissa punakoneeseen ja Neuvostoliittoon. Silloin aivan kaikki oli puolueen hallinnassa. Jopa pelaajien poistuminen maasta estettiin ja väärinajattelijat vietiin vankileirien saaristoon. Mä en mitenkään yritä puolustella KHL:ää tai Putinia, mutta aika kaukana on vielä neuvostoajat.
Kuten olen sanonut, en ole pyrkinyt vertailemaan liigoja. Olen pyrkinyt osoittamaan kaksoistandardin kun tarkastellaan jääkiekkoilijan pelaamista tietyissä maissa.
En kiistä, vaan se on juuri sitä patriotismia, että veteraanit tuodaan otteluun. Se on sitten eri asia pitääkö siitä vai ei.
Jääkiekko on aivan erilailla masinoitu poliittiseksi kassaraksi venäjällä.
Se on Pentagonin rahoittamaa propagandaa. Ja sen mannekiineina on ollut pelaajat. Ei ole kysymys siitä että pitääkö vai ei.
En tiedä mitä mainitsemasi llen on koittanut sanoa? Olen käynyt NhL otteluissa ja muidenkin johtavien sarjojen peleissä jo vuosikymmeniä. Jenkeissä joka pelissä ainakin kerran pusukuvaan tai vastaavaan nousee sotilaspuvussa oleva kaveri, tuskin vahingossa.
Molemmissa sarjoissa on samaa maan ” kilvenkiilloitusmentaliteettia” ja isänmaallisuuden korostamista.
Ai kuinka kaukana? Venäjällä ei ole vapaata mediaa, riippumatonta oikeuslaitosta tai oikeita vaaleja. Jengiä tippuu ikkunoista ja myrkytetään tai ammutaan jopa venäjän ulkopuolella?
Neuvostoajat on vielä todella kaukana. Kaikilla mittareilla Neuvostoliitossa oli kaikki paljon huonommin. Ja edelleen, en puolustele Venäjää mitenkään, mutta kyllä kai jonkinlainen suhteellisuudentaju on hyvä säilyttää.