Timo Jutila

EliteProspects.com pelaajakortti:
Timo Jutila - Elite Prospects

Hieman juttua Jutin päätöksestä alkaa polttaa läskiä.

1 tykkäys

Jäälle vetämään “Jutipumppua” selkä- ja käsipainojen kanssa!

Tuli muuten jutista mieleen, että viime viikolla jotenkin yllätyin, kun klubilla kuuntelin Plastinon haastattelua ja Jutila puhu virheetöntä englantia. Jotenki kyseisen miehen tampereen murretta kuunnellessa oli haastava kuvitella, että olisi niinkin kielitaitoinen mies.

Jutihan oli ainakin Curre Lindströmin ollessa maajoukkukoutsina tulkkina muulle jengille. Tulkkasi siis ainakin aluksi ruotsia.

Eikös tuo ollut juuri noihin aikoihin pelannut ainakin muutaman vuoden Luulajassa? Eli sieltä oli ilmeisestikin tarttunut jotain mukaan. Toki on pitänyt olla jonkinlaisia pohjia ja ylipäätään kielipäätä, että muutaman vuoden jälkeen tulkkina toimii.

No nyt tuli kurkattua tuo asia tilastoistakin, ja olihan Juti Luulajassa 88-92.

Ja sellainenkin osui silmään, että osaa olla julmia pistelukuja pakille kaverilla erityisesti kausilla 92-96.

Ulkomuistista sanon, että Jutilla on pakkien pistepörssin voitto Suomenlahden molemmilta puolilta.

Erätaukoviihteenä nyt tuli jahkauduttua tämänkin pariin:

Klassikko 17: Timo Jutilan viides mestaruus.

Silloin kun Juti oli vielä kärpässarjassa, eikä tiennyt mitä termi rillataan edes tarkoitti. Kuva Iltasanomien jutusta. Tässä http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1455507659064.html linkki uutiseen.


Joukkuekuvassa Hämeen piirijoukkue syksyllä 1979.Edessä maalivahti Kari Reunamäki.Eturivi vas.: Pekka Vartola, Mika Saarinen, Pekka Järvelä, Jukka Tammi, Hannu Henriksson, Timo Jutila, Petri Aitola.Takarivi vas.: Juha Rajala, Risto Jalo, Jyrki Manninen, Harri Niukkanen, Jouni Raukola, Jari Lehtivuori, Vesa Launis, Timo Juhola, Antti Alasaukko-oja, Matti Welin, Jari Helle, valmentaja Matti Ruohonen.

Epäilyttävän väriset paidat ollut Hämeen joukkueella. Hyhhyh.

4 tykkäystä

Näyttääkö Juti sentteriä kuvassa? Tästähän saisi pienen kohun aikaan.

Mertaranta ja legendat -ohjelmassa menossa Jutin päivä TV5:lla.

5 tykkäystä

No, johan oli ohjelma. Meni suoraan tunteisiin. On se hieno joukkuepelaaja.

4 tykkäystä

On se kova! Hieno mies, onneksi on Tapparan mies.

2 tykkäystä

Evilän puhe Jutille oli kertakaikkisen hieno. Kyllä Tampereelta tulee hienoja ja karismaattisia urheilijoita ja ihmisiä.

1 tykkäys

Täältä jälkilähetyksenä: Mertaranta ja Legendat: Timo Jutilan päivä

1 tykkäys

Nytpä kävi niin, että koitin syödä iltapalaa tuota jaksoa katsoessa, mutta eihän siittä mitään tullut, kun koko ajan piti nieleskellä. Enkä tarkoita ruokaa. Muistelut Marjasta tai -86 mestaruudesta ja sitä edeltävistä tapahtumista ovat vieläkin todella koskettavia.

Ohjelmaa katsoessa tulivat väistämättä mieleen ne lukuisat lehtijutut, huuumoriohjelmat ja erilaisten jääkiekkopalstojen viestiketjut, joissa kaikenlaiset tyhjäntoimittajat, oman elämänsä epäonnistujat ja muut haaskalinnut ovat naureskelleet Jutilan teoille, sanomisille ja olemukselle. Olen eri yhteyksissä kehottanut Jutilalle naureskelevia ihmisiä kertomaan julki omat saavutuksensa. Yllättävästi ei ole kenelläkään ollut mitään sanottavaa.

Toki, ei kukaan ole arvostelun ulkopuolella. Jos tekee tyhmiä asioita, ne ovat yhtä tyhmiä kuin kenen tahansa tekemät. Mutta kaikenlainen ylimääräinen irvailu ja lisävärikynän käyttö ja suoranaiset valheet kannattaisi jättää pois ainakin ns. ammattilaisiksi itseään kutsuvien ihmisten taholla. Varsinkin, kun Jutilan tekemät hassut asiat / sanonnat eivät juuri eroa perusjampan sanomisista ja tekemisistä. Kyseessä on kuitenkin kaveri, josta harvalla hänen kanssaan tekemisissä olevalla on mitään pahaa sanottavaa. Huutelut tulevat yleensä ulkopuolisilta.

Ohjelman lopun kysymykseen, mistä Jutila haluaisi itsensä muistettavan, Juti antoi taas todellisen joukkuepelaajan vastauksen.

Hieno mies. Tapparan mies.

12 tykkäystä

Moniko muistaa 2000-luvun alkupuolelta kun Timo Jutila Hockey Night-lähetyksessä huudahti ”Voi herranjumala! KATO!, kun tuhti laulajapoika löntysti kentälle esittämään Maamme-laulua.

Kyllä, taisi olla “hiukan” rock-henkinen pukeutumiseltaan ja habitukseltaan.

Jutin yhteystiedot kadonneet Tapparan nettisivuilta. Muistaakseni ne siellä vielä menneen kauden aikana olivat ja veti samoja hommia kuin Rouvalikin (?). Minkäslainen rooli legendalla on ollut viime vuosina? Läpänheittoa ja vanhojen muistelua Kirvesklubilla? Toki tuotakin viihdepisneksessä pitää ollakin.

http://www.tappara.fi/liiga/ota-yhteyttae