Tokion kesäolympialaiset 23.7.-8.8.2021

Samaisessa tv-haastattelussa totesi, että “pientä vammaa on”. Siis muistaakseni ja mielestäni.

1 tykkäys

No just. Onko järkeä lähteä Tokioon heittämään se hädin tuskin 78 metriä vai kuntouttaa itsensä täyteen kuntoon ja pistää seuraavissa kisoissa kunnon kaaria? Elämä on valintoja täynnä.

1 tykkäys

Helanderilla oli vahva tukivyö joka viittaisi selän ongelmiin. Myös jäykän näköinen kävely muistuttaa omista selkävaivoista.

2 tykkäystä

Ei nyt tätä kaatumiskeskustelua taas. Loukkaantumisia harvemmin tulee siitä eikä se ole “väärä” tyyli heittää. Lukemattomia yli 90-metrisiä on heitetty niin että heittäjä on sen “pesäpallosyöksyn” heittonsa perään tehnyt, tai ainakin ottanut käsillään tukea. Taitaa olla Zeleznyn maailmanennätyskin. Kun keihäs on kädestä irronnut niin heiton mitta on jo määrätty, vaikka heittäjä “kaatuisi” sen jälkeen miten hassusti.

Se oli vain teoria. En väittänyt sen olevan syy mihinkään.

Reutersin mukaan Brasilian judojoukkueen 49 jäsentä pidetään eristyksissä, koska heidän heidän hotellinsa kahdeksalla henkilökuntaan kuuluvalla työntekijällä on todettu covid-19-tartunta.

Heh,heh! :joy:

Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bach on vakuuttunut, että kisat saadaan vietyä läpi ilman koronaviruksen leviämistä.
– Riski tartunnan leviämisestä Olympiakylän toisiin asukkaisiin tai Japanin kansalaisiin on nolla, puheenjohtaja totesi NHK:n mukaan.

1 tykkäys

Urheilijaelämästä olympiakylässä. Kaikki ei mene kuten aina ennen. Korona on kokoajan mukana ainakin nurkan takana. Urheilijoiden vuoteet on kehitelty uudenlaisiksi, mutta se ei taida suoranaisesti liittyä pandemiaan.

Sängyt ei kestä seksiä, nyt taisi tulla urheilijoille selibaattikisat. En keksi mitään keinoa, jolla kisaajat voisivat kiertää tuota nerokasta seksintappavaa järjestelyä.

1 tykkäys

Et oo tosissas… :wink: Kyllä reippaat urheilijanuorukaiset ja - tyttäret keinot keksii. Ei kai “kymppikerhoonkaan” makuupaikoilla matkata. :wink:

Saas nähdä, tulee kyllä oudot kisat. Ei yleisöä, poikkeavia käytäntöjä jne. Mutta eiköhän siellä kuitenkin parhaat pärjää. Kunhan vaan keskittyvät urheilemaan. :slight_smile:

3 tykkäystä

Kesäolympialaiset on hienointa, mitä on. Mutta a) suomalaisten surkea tulosodotus ja b) korona ovat runnelleet kisoja lähes tunnistamattomaksi. Vaikeaa sanoa, mitä odottaa.

1 tykkäys

Edelleen olen sitä mieltä, ettei kisoja pitäisi nyt järjestää. Ehkä vasta 2024, jolloin oltaisiin taas normaalissa aikataulussa. Onhan ennenkin poikkeukselliset olot, maailmansodat, aiheuttaneet kisojen peruutuksia. 2022 on esim. yleisurheilun MM-kisat, joten se vuosi ei olisi oikein sopinut olympiavuodeksi.

Pakkopullaa nämä kisat ovat enemmän tai vähemmän. Joidenkin mielestä ne vaan on nyt järjestettävä. Japanissakin on kuitenkin paljon vastustusta kisojen järjestämistä kohtaan. KOK:n johtajat Thomas Bachin johdolla haluavat kai bankettinsa ja kisat siis pidetään. Urheilun seuraajille nämä kisat ovat tietysti jonkinlaista “lääkettä”. Onhan tässä jonkinlaisesta puutostilasta kärsitty.

4 tykkäystä

Itse pidän talvikisoista enemmän. Johtunee lähes yksinomaan olympiajääkiekosta. Siinä on vain jotain niin hienoa kun koko jääkiekkomaailman eliitti on kisoissa mukana.

Toki kesäkisoissa on myös oma hohtonsa.

Jotain tämän kaltaista arvelinkin, kun ugandalainen olympiaurheilija katoaa.

Ssekitoleko jätti hotelliin viestin, jossa hän kertoi haluavansa jäädä töihin Japaniin, paikalliset viranomaiset kertovat japanilaisen uutistoimisto Kyodo Newsin mukaan. Viestissä Ssekitoleko sanoi elämän Ugandassa olevan vaikeaa ja pyysi, että hänen omaisuutensa annetaan hänen kotimaahan jääneelle vaimolleen.

Maksumuuri, mutta aukeaa ainakin vielä incognitona.

1 tykkäys

Sama tuli ensimmäisenä mieleen. Japaniin ei tulla ja jäädä kuin hollitupaan. Urheilijan koulutuksesta en tiedä, mutta mikäli ansiot elämässä pyörii tangon ympärillä, niin oleskelulupa ei ole mikään automaatio. Alamaailma saattaa toki löytää käyttöä.

2 tykkäystä

Sängyt on siis valmistettu pahvista. Mutta tosiaan jos seksin harrastaminen tulee mieleen niin tuskin pahvisängyt muodostuvat esteeksi.

1 tykkäys

Jos urheilijoiden fyysiset kontaktit ovat pannassa, niin järjestetäänkö esim. paineja lainkaan…

Eiköhän siellä väännetä. Ja varmaan kaikki mahdolliset turvatoimet on huomioitu ennakolta että jälkikäteen. Mutta sikäli tuo hieman syö uskottavuutta vapaa-ajalla tapahtuvan “kontaktoinnin” kieltämisestä.

@Yleistä vanhuuden höpinää seuraavaksi:
Vaikkei näitäkään kisoja voida maailman tappiin asti siirrellä niin siltikin tuntuu erikoiselta ettei järjestäjä halua järjestää, mutta kisata on pakko. Mutta näillä kisoilla voisi olla ehkä luonnollinen lähtölaukaus tervehdyttää koko olympialaisia ja niiden ympärillä pyörivää koneistoa. Räikeimpänä näiden massiivisten uusien kisapaikkojen rakentamiset joita kukaan ei tarvitse kisojen jälkeen, less is more.

1 tykkäys

Hieman “kieli poskessa”: :wink:

Urheilijoita varten kaikki pitäisi tehdä kestäväksi ja robustiksi. Voi sitä romun määrää, joka Tokion urheilijakylästä saadaan viedä suoraan kaatopaikalle. Kertakäyttösänkyjä jne.

Mikä tärkeintä, onko tässä “halpuuttamisessa” huomioitu urheilijoiden terveys! Johan Oberissa oli ilmeisesti säästetty ovenkarmeissa ja kuinka kävikään kevytrakenteiselle, notkealle huippuhiihtäjälle, Frida Karlssonille. Loukkaantui pikkuvenyttelyn jälkeen alas mätkähtäessään melko pahasti. Oli jäädä kisat siihen. Mitä uutisia saammekaan Tokiosta. :slight_smile: