Niin painaa Tomaksen poikakin näemmä. Komealta näyttää.
Missähän Zapo pelaa ens kaudella? Jatkaakohan vielä Suomessa, tietääkö kukaan?![]()
Tämän joku tovi sitten Twitteristä bongasin, Huttunen yleensä aivan hyvin ollut siirroista kartalla
Zabo ei kauan Tsekeissä viihtynyt. Nyt tie vie Saksaan:
Zaborsky siirtyy kotimaansa pääsarjaan.
Tällaisista jutuista huomaa ja tajuaa, että kuinka arvostettu tuo meidän #71 on jääkiekon parissa eläville.
Ja sen, että Zabo on class act. Onnitteli myös koko Tapparaa IGssä.
Zaborsky ottanut osumaa.
Alle kuusi minuuttia ennen perjantaisen ottelun loppua useat pelaajat alkoivat ottaa toisistaan mittaa. Slovan Bratislavan Alex Vyhonsky ja Popradin Ben Betker pudottivat ensin hanskat, ja yhteen ottivat myös Popradin varakapteeni Tomas Zaborsky sekä Slovan Bratislavan Samuel Petras.
Petras pudotti Zaborskyn, niin että tämän pää tärähti jäähän. 35-vuotias Zaborsky jäi makaamaan liikkumattomana, ja hänet jouduttiin viemään paareilla pois kaukalosta.
Zaborsky kävi ottelun jälkeen lääketieteellisissä kuvauksissa. Hänen kerrotaan kärsivän selkäongelmista ja kokeneen aivotärähdyksen, eikä hän muistanut Popradin joukkueesta saatujen tietojen mukaan mitään.
Täältä näkyy tilanne.
Hyi helvetti, kun lähti pahan näköisesti.
Aika apinatouhua, kun kaveri makaa tajuttomana ja liikkumattomana niin muut jatkaa tuota nuhjaamista ympärillä.
Toivottavasti selviää ja jatkaa pelejään.
Onneksi nämä pelleilyt on poistuneet Liigasta. Toivottavasti Zaborsky toipuu täysin tästä ja ei jää mitään pitkäaikaisia vammoja.
Se on kato sitä koodia. Pysyy peli puhtaana ettei kellekään satu mitään jne.
Pelasin yhdeksän vuotta Suomessa. Jos siellä pelaajan epäiltiin kärsivän aivotärähdyksestä, niin hänen piti käydä läpi tietyt tarkastukset. Vasta kun niistä sai vihreää valoa, sai palata harjoituksiin. Slovakiassa ollaan vielä pahasti Suomea jäljessä. Tässä asiassa ollaan täällä ihan lapsen kengissä, Zaborsky kuvaili.
Jopa Zabo muistaa Krisseä
https://www.instagram.com/p/DRF1xE3CKPk/?igsh=MXBvc3FtcDlxZ2ltOA==
