Eli Arttu Ilomäki 1 vuoden sopimuksella TPS.
Arttuki tietää ettei Turussa saunota kausien pääteeks
Noo vähän aiheeseenkin, onhan Ilomäki liigan mittarilla ”varma” kortti keskikaistalle ei huono porukka Turussa ensi kaudellakaan
Jep Treella olis päässy saunoon. Mut hyvä haku Tepsiltä.
Ma tulee seuraavaan pelaajan sopimus ulos. Ottajia olisi ollut muuallakin, mutta päätavoite edelleen NHL, ja kyseessä on kiekollinen pakki
“Kallion mukaan huomenna tulossa NHL:ään pyrkivä puolustaja, jolle olisi ottajia riittänyt”
Instan videossa oli mainittu myös, että erittäin isokokoinen. Eli joku yli 190 senttinen kaveri käytännössä.
Melkein varmuudella kyseessä Antti Tuomisto, koska hänen parempi puolisko alkoi tänään seuraamaan TPS instassa.
Mutta varmistus huomenna.
Virallinen julkistus tuli, eli Antti Tuomisto TPS:n riveihin 2 vuoden sopimuksella.
Plussalle menee et 2 vuoden sopimuksella jopa
Mielenkiintoinen haku. Pelannut kaksi edellistä kautta yliopistosarjaa. Onkohan tarkoitus jatkaa opintoja etänä tms.? Olisi vähän erikoinen ratkaisu jättää tuo kortti käyttämättä.
Tai sitten tekee etänä loppuu, kuten ainakin Aapeli Räsänen taisi tehdä.
Kaiken järjen mukaan etänä.
Tuomisto on toinen Detroitin varaama puolustaja TPS osalta. Myös Viro on varattu Detroitiin. Tosin saa nähdä pelaako Viro vielä Suomessa vai lähteekö jo rapakon taakse.
Urama ainakin sanoi et Viron, Pärssisen pelaaminen ei ole TPS käsissä. Enkä kyllä usko, että kumpikaan pelaa TPS ens kaudella. Juraj sama homma, jos menee ekalla kierroksella varauksissa, niin sekin on siinä vaiheessa NHL/AHL. Eikä ole välttämättä Kareev jatkaminen TPS, jos tulee AHL/NHL sopimusta. Liian paljon on muuttujia nytten suuntaan tai toiseen
Ihan varmasti menee ekalla kierroksella. Huudetaan varmaan kolmen ensimmäisen joukossa. Olis kyllä hienoa, jos pelais vielä kauden Turussa.
Jos noita vähän puntaroi, niin:
Pärssinen: Varmasti siirtyy rapakon taakse. Nyt jo tahkoaa pudotuspelejä siellä AHL.
Viro: Detroitilla on ollut tapana kasvattaa pelaajia Euroopassa, joten jatkaminen ei ole ollenkaan poissuljettua. Olisivat samassa seurassa Tuomiston kanssa. Se on sitten, että onko TPS Virolle nyt sopiva ympäristö kehittyä, viime kaudella ei hirveästi mennyt eteenpäin kehityksen osalta.
Slafkovsky: The Athletic on spekuloinnit vahvasti, että Juraj menee toisella vuorolla Devilsiin. Mutta käytännössä varmuudella TOP 5. Ei ole ollenkaan sen jälkeen TPS käsissä missä pelaa ja kärkipään varaukset saa nopeammin mahdollisuuksia kirkkaissa valoissa.
Kareev: Andyn tavoite on varmasti NHL ja tarttuu tilaisuuteen, jos mahdollisuus tulee. Maalivahtien osalta tuo tie on kuitenkin paljon kivisempi ja sinne ei ihan helpolla mennä. Vähän skeptinen, että Andy mihinkään AHL puhtaasti lähtisi pelailemaan, vaan jotain melkein yhdensuunnan sopparia pitäisi varmaan sorvailla.
Joukkue tarvitsee tarpeeksi laajuutta, että se kestää hetkellisesti poissaoloja. Hyvä huomioida myös poissaoloja joita aiheutuu Nuorten kisoista ja mahdollisesti EHT. TPS budjetilla varautuminen laajuuden osalta tarkoittaa erinäisiä arpoja, kun ei voi jotain Ilomäkiä ja Skalickyja ostella 15 kpl.
Joo ja varsinkin tässä on 2 kautta menty reippaasti alle budjetin. Uraman sanoin tämä ja viime kauden budjetit jäivät kokonaisuudessaan käyttämättä. Joukkue alle 2millil, tai sen tuntumassa on kieltämättä aika hyvä suoritus. Tosin mistä näistä taas tietää
Ei liene Pekka Tuomistolle sukua?
Ei ainakaan Eliteprospectin mukaan. Tuomisto sinänsä ei mikään hirveän harvinainen sukunimi liene.
TPS järjestää huomenna uuden kauden avajaiset, jossa pitäisi olla myös pelaajajulkaisuja. Tarkoitus olisi paikan päälle mennä haistelemaan tunnelmaa ja tsekkaamaan vähän pukukoppeja kausikortin omistajana. Tapahtuma alkaa klo 16-17 tienoilla ja joskus tapahtuman jälkeen valuu julkisuuteen tietoja uusista pelaajista.
En välttämättä kauheasti juhlisisi. Lähinnä, että noiden julkaisujen jälkeen on 12 hyökkääjä ja 9 pakkia, jos katsotaan EP perusteella
“Turun Sanomien jutun mukaan huomenna juhlakauden avajaistapahtumassa on luvassa muutaman pelaajan sopimuksen julkaiseminen”
Riippuu vähän pelaajista. Jos sieltä tulisi esim. Skalicky, Arell ja Kareev, niin riittäisi mulle tähän hätään. Mutta katellaan.