Tulipalo Kauppakeskus Ratinassa 2.12.2023

Aamulehden juttu aiheesta (maksumuuri):

Arto Rastas sai tiedon ravintolansa saunassa syttyneestä tulipalosta kesken Tapparan pelin – Kertoo nyt tuhoista ja jopa kuusi­numeroisesta laskusta:

Palo saatiin rajatuksi, ja suurimmat vahingot keskittyvät yhteen saunaan. ”Tietysti vähän sitä ympäristöä tuhoutui myös, mutta on aika pienelle alueelle saatu rajattua se palo, mutta totta kai siinä on savuvahinkoja ja muutenkin vahinkoa ympäristössäkin”, Rastas kertoi. Myös palaneen saunan vieressä oleva takkahuone kärsi vaurioita ja ulkoporeammeen reunat vahingoittuivat.

Lähempänä tää meikäläisen veikkaus taitaa kuitenkin olla :wink:

1 tykkäys

Kaukana ollaan sitä, että työ olisi tehty pimeänä tutun tutun toimesta. Se on jo lähtökohtaisesti melko kova syytös.

18 tykkäystä

Joo, ei tässä nyt mistään pimeästä rakentamisesta puhuta. Rikostakaan ei suoraan epäillä. Mutta tuo “rakentamisvaiheeseen liittyvä virhe” voi kyllä jotain vielä poikia. Jokuhan siitä vastuussa kuitenkin käsittääkseni on.

Odotellaan nyt selvitys ja seuraamukset loppuun asti. Luottavainen olen tähän, kun rikostutkija sattuu olemaan jopa tuttu mies. Asia on hyvässä hoidossa. :wink:

”Poliisi kävi tekemässä tutkintaa sunnuntaina paikan päällä pelastuslaitoksen ja tilan omistajan kanssa. Palonsyyksi selvisi rakentamisvaiheeseen liittyvä tilanne,” rikoskomisario Antti Uusipaikka kertoo.

3 tykkäystä

Erikoinen unohdus.

Lauantainen tulipalo Periscope-ravintolan kattoterassilla johtuu alustavien tietojen mukaan rakennusvirheestä. Saunan kiukaasta puuttunut suojapelti sai aikaan seinärakenteen voimakkaan kuumentumisen.

3 tykkäystä

Mikähän tuossa edesauttoi että sauna grillaantui vasta nyt. Kuitenkin kyseinen luukku ollut käytössä jo yli vuoden.

2 tykkäystä

Mites nämä on mennyt tarkastuksesta läpi??

2 tykkäystä

Tätä minäkin olen tässä ihan ääneen ihmetellyt. Siellä on nyt sitten otettu ne “kovemmat löylyt”. Jos on ollut vasta lämmitysvaiheessa, niin harvoin silloin kiuas alkaa ykskaks tulta suihkimaan. Lämmittäminen ei kuitenkaan ole kovin äkkinäinen prosessi. Jotain siellä on ollut muutakin pielessä/eri lailla kuin pelkkä suojapellin jääminen asentamatta.

Joskus nuorempana olin aika kova saunomaan ja kerran piti näyttää, kun seurassa oli natsoiltaan silloin korkea-arvoisempi kaveri. No, siinä yksi kiukaan vastus otti itseensä ja kiuas alkoi suihkimaan kipinöitä ilmoille. Kyllä siitä selvittiin, eikä palo ollut lähelläkään mielestäni. Hätkäytti vaan ja tuo korkea-arvoisempi kaverikin oli lähinnä vaikuttunut. Ei sentään vetänyt kättä lippaan. :wink: Tuo oli joskus ennen, joten enää ei tarvitse pelätä. Saunotaan vain viksusti ja rauhallisesti. :wink:

2 tykkäystä

Kiuas oli lämmitysvaiheessa - toisen saunan puolella oli asiakkaita:

(Maksumuuri)

Henkilökunnan käytössä oli sisäiset radiopuhelimet, joiden kautta palosta saatiin ilmoitettua nopeasti. ”Viereisen saunan jacuzzissa oli ihmisiä istumassa. He eivät olleet huomanneet kytemissavua. Työntekijä oli ilmoittanut heille saman tien, että nyt on poistuttava.”

Paikalle tuotiin kaikki ravintolan palosammuttimet, joita näkyi terassilla seitsemän kappaletta. ”Henkilökunta alkoi tekemään alkusammutustyötä. Täältä tietysti lähti automaattihälytykset, ja lisäksi soitettiin hätäkeskukseen.”

”Kaikki meni kyllä kuin oppikirjan mukaan. Kaikki tapahtui tosi nopeasti ja päättäväisesti”, hän summaa.

1 tykkäys

Tutkimukset siis jatkuu. Ei sen kiukaan alta puhalletun vesihöyryn pitäisi paloriskiä lisätä. Minusta päinvastoin. Tietysti sitä voi miettiä mikä systeemi sieltä vettä suihkii, mutta odotusarvoisesti ainakin itse pidän semmoista “harmittomana”. Kunhan vesi pysyy vetenä eikä syttyvänä nesteenä.

Sitä paitsi palo kai alkoi kiukaan takaa. Ei kai sinne ollut keneltäkään unohtunut mitään. Tuota itse nostaisin esille, jos kiuas itse on ollut kunnossa, eikä ole päättänyt ottaa sulattouunin roolia. Tokkopa sentään, max. teho on mikä on jne.

Edit. Ei kai sitä vesihöyryä sieltä kiukaan läpi suihkutella kuumennusvaiheessa, luulisin. Onkohan se jonkun napin takana. Ainakin itse tekisin sen niin. :wink:

Edit2. Tulee mieleen, että tarviiks tuommoisessa saunassa perinteistä löylykauhaa ollenkaan. Suihkukiuas ja löylyt nappia painamalla. Vois olla näppärä!