Huomioi muiden käyttäjien erilaiset viiveet ottelun seuraamisessa.
Tahalliseksi tulkittava tuloksen “spoilaaminen” kiusaamistarkoituksessa voi johtaa pelikieltoon.
Pyri vähintään lauseenmittaisiin viesteihin. “1-0” ei tuo merkittävää lisäarvoa lukijoille.
Virheellisen tulostiedon tahallisesta levittämisestä seuraa automaattisesti pelikielto.
Jos seurannan aiheena on joku muu tapahtuma kuin jääkiekko-ottelu, niin toimitaan muuten samoin mutta otsikoidaan ketju tapahtuman nimeä ja sen kestoa vastaavasti.
Aloitetaan yhdellä yleisellä live-ketjulla Pekingin kisojen jääkiekolle
Tarkastellaan tarvetta otteluketjuille tms. aiheen suosion ja menestyksen mukaan.
Naiset aloittavat tänään ja vastus on heti kärkeen USA.
Nonni. Ketään siis sen suuremmin arvostelematta/haukkumatta, mutta katoin ensiksi kun laitoin telkkarin päälle ja sivusilmällä vilkuilin, että kiva studio, pari naista siellä niin. Mut sitten toisella olikin vähän turhan matala ääni, niin piti katsoa tarkemmin.
Olen Hanne Sikiötä vastaan pelannut puulaakiturnauksessa, joskus tosi kauan sitten. Olisi tosi mielenkiintoista kokeilla naisporukkaa vastaan, mutta toki tässä on itse nykyään niin vanha ja hidas.
Itse pelasin 15-vuotiaana junnuna Tapparan naisten liigajoukkuetta vastaan. Aika tasainen peli se kyllä oli ja yllättävän fyysinen. Kyllä niilläkin voimaa löytyy. 6-3 taidettiin voittaa, jos oikein muistan.