Vaasan Sport kaudella 2018-19

Kun mietin asiaa siltä kantilta että Kivi ei ole saanut Ilvestä nousemaan, Tuokkola ei ole saanut Kookoota pärjäämään eikä Dufva Jukureita niin miten tällainen Pajuluoma voisi saada Sportissa mitään aikaiseksi? Ei niin minkäänlaisia meriittejä yhtään mistään ja siihen päälle puheet nopeista alivoimaisista hyökkäyksistä…
Veikkaan että 14 sija on aika maksimaalinen onnistuminen Sportilta ensikaudella.

Ihan mielenkiintoista nähdä mihin Pajuluoman Sport pystyy. Ainakaan tuloksen kannalta ei tähän kauteen verrattuna voi paljoa huonommin mennä.

Kyllä tämä Pajuluoman valinta päävalmentajaksi näyttää ulospäin aika riskivedolta. Mutta kai ne seuran sisällä tietää mitä saavat.

Valehtelisin jos väittäisin etten ole vähän skeptinen.

Hyvin tyypillinen hankinta Sportilta. Todennäköisesti ei kevättä näe Vaasassa.

1 tykkäys

Tapparassakin käväissyt Westermark Sportiin

1 tykkäys

Jyri Niemi odotetusti KooKoosta Sporttiin.

Tuo Joni Tuulolan siirtyminen HPK:sta Sporttiin oli aikanaan mielestäni jonkinasteinen iso munaus Kerholta.
Nyt kuitenkin iso harppaus ja mahdollisuus Tuulolalle.:+1:t2:

1 tykkäys

Erikoinen sopimus, mutta antaa selvästi pelivaraa Chicagolle. Jos peli kulkee bussiliigassa, niin sitten kesällä nimeä alle tulokassopimukseen.

1 tykkäys

Todella erikoinen. Try-out AHL:ään? No kai näitä ollut aiemminkin.

2 tykkäystä

Valtteri Viljanen ja Victor Westermarck Sportin takalinjoille.

Huomenna Sport julkaisee 2 uutta pelaajasopimusta. Huhuissa ollut, että Lukosta menisi Vaasaan joku pelaaja(t). “Kleruu”

1 tykkäys

Alkaa aika mielenkiintoinen joukkue olla kasassa :grinning:

1 tykkäys

Mikko Vainonen BOOOM! Oikeesti tuo Sportin pakisto on aivan hirveän näköinen.

1 tykkäys

Ei tuolla pakistolla taistella edes sijasta 13. Jotain aivan… Ei edistä liigaa mitenkään. Sportti näyttää divarijoukkueelta nyt enemmän, kuin noustessa liigaan.

3 tykkäystä

Sami Aittokallio ja Mika Järvinen Sportin MV-kaksikko ensi kaudella

Linkissäsi lukee näin:

Sportin joukkueharjoitukset alkavat päävalmentaja Ari-Pekka Pajuluoman johdolla tulevana maanantaina ja joukkue on pääosin valmiina uuteen kauteen. Jämsän mukaan yksi valmis sopimus odottaa kuitenkin vielä julkaisua.

– Lähiviikkojen aikana julkaisemme vielä yhden hyökkääjän sopimuksen. Sen jälkeen seuraamme tilannetta rauhallisesti, hän sanoo.

Jos Sportin puolustus on tossa, niin hyvää päivää. Puolustuksen kiekollinen liideri on Valtteri Viljanen. Puolustuksessa on viisi liigapuolustajaa ja kolme mestismiestä. Lisäksi, kun huomioi, että yksi näistä liigapelaajista on Jyri Niemi, joka ei varmuudella pysy kasassa, niin Viljanen, Manninen, Vainonen ja Nevalainen saa urakoida joka toista vaihtoa, jos Sport aikoo pisteitä ottaa.

https://vaasansport.fi/fi-fi/joukkue/pelaajat/159/

1 tykkäys

Sportin rosteri on paljon kehnompi, kuin ensimmäisellä kaudella. Päävalmentajaksi otettiin herra, joka on muutaman kuukauden harjoitellut valmentamista mestiksessä. :smile:

5 tykkäystä