Vaasan Sport kaudella 2018-19

Viime kauden ketju Sportille alkoi sanoilla “Sportin kausi päättyi melkoiseen katastrofiin ja katseet on jo tulevassa kaudessa”. Tämän ketjun voi aloittaa samalla tavalla.

Sportin kausi päättyi melkoiseen katastrofiin ja katseet on jo tulevassa kaudessa.

Sport jäi koko sarjan viimeiseksi. Joukkue hankkiutui eroon isosta liudasta pelaajia. Sport taisi ulostaa marras–helmikuussa ainakin kymmenen pelaajaa. Kauden kruunasi valmentaja Tomek Valtosen sopimuksen purkaminen viimeisen ottelun jälkeen.

Sport oli Valtosen komennossa neljä kautta, joista parhaimpana sijoituksena jäi käteen 10. sija. Joukkue oli kahdesti viimeinen ja kertaalleen toiseksi viimeinen. Vaasan Sport lähtee siis ensi kauteen uudelta pohjalta, kun uusi valmentaja julkaistaan ensi viikolla.

Sportin sivujen mukaan joukkueessa on nyt sopimus 5 puolustajan ja 10 hyökkääjän kanssa. Optiot löytyy lisäksi muutamalle pelaajalle.

Minun silmääni hyökkäyksen runko näyttää ihan “okeilta” (Olavi Vauhkonen, Joonas Komulainen, Antti Kalapudas, Joel Kiviranta, Aleksi Ainali), mutta rosteri kaipaa silti vähintään pienen kourallisen nappihankintoja. Helpommin kirjoitettu kuin tehty.

Pakisto on hieman harmaa, joskin helmenä häärii Joni Tuulola. Oskari Mannisen ensimmäinen Sport-kausi jäi tyngäksi, kun pelasi vain 23 peliä. Maalivahtiosasto on mysteeri ja kaipaisi kovaa tekijää riippumatta siitä, jatkoaako Mika Järvinen.

Valtonen saanut potkut. Kenestä päävalmentaja?

Ahokasta on huhuiltu ympäri nettiä. Sport julkaisee uuden päävalmentajan ensiviikolla.

1 tykkäys

Noin parisataatuhatta turskaa tästä kaudesta.

Ei voi olla totta :grinning:. Hyppäävät kyllä pahemman kerran ojasta allikkoon jos tuo pitää paikkansa.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Ari-Pekka Pajuluoma.

En ole ikinä kuullutkaan.

1 tykkäys

Pajuluoma käyny meilläkin kääntymässä 20 vuotta sitten.

Ei tuo Pajuluoman tämän kauden Mestis CV nyt ihan vakuuta

7 voittoa
4 jatkoaika voittoa
6 jatkoaika häviötä
9 häviötä

35 pistettä, 26 ottelua

2 tykkäystä

Olisi juurikin perus ”Sporttimainen” haku. Potkut jouluun mennessä.

1 tykkäys

Eikös Sportti oo tekemässä aika paljon turskaa tästä kaudesta? Ei siinä varmaan mitään Jukka Jalosia palkkailla jos kassa alkaa oleen tyhjä.

Kelaa 18h ylöspäin niin löydät vastauksen.

Tuli tästä ketjusta luettua Tomekin monotus, kannattajat saivat tahtonsa tosin aivan liian myöhään.

Toki tuli kesken kauden valmentajaksi potkut saaneen Karhulan tilalle. Että ei kannata tuon perusteella hirveästi arvioida. Hermes ei muutenkaan ihan kärkiporukoita ole Mestiksessä.

Mutta aika kokematon kaveri tämä Pajuluoma on. Että kyllä tämä toteutuessaan aikamoinen kysymysmerkki olisi.

Ei kyllä mitään hajua minkälainen valmentaja Pajuluoma on. Jonkun haastattelun näin joskus ja jäi kuva ns. “pystysuunnan” valmentajasta.

Joku Sport-henkinen Pajuluoma meuhkasi somessa tässä kausi kaksi takaperin. Olisko ollut jopa Sportin organisaatiossa silloin. Lieneekö sama? Mutta ei jättänyt mitään ruudinkeksijän kuvaa itsestään. Toki sellaista ei tässä haetakaan.

1 tykkäys

09-17 kaudet Sportissa hommissa. Käynyt pelaamassa Tapparan A:ssa 8 peliä kaudella 96-97.

1 tykkäys

“Halutaan hyökätä nopeasti myös alivoimaisena”

Noh Sportin A-nuorissa sitten 2015-16 14. sija.

13 - 7 - 5 - 25, 58 pistettä - 50 ottelua

Lukon A-nuorissa Timo Saarikoski vetänyt yhtä hyvällä tasolla lähes joka kausi. Hänkin sai ylennyksen (16-17 Liiga) ja sitten alennuksen (17-18 A) ja sitten sopimusta ei enää tehtykään (Ensi kausi).

Ollut päävalmentaja 2½ kautta tämä Pajuluoma

B - Mestis
A - SM
Mestis ½

Aika vaikea tuonkaan perusteella on tehdä arvioita. Tällä kaudella Sport oli sijalla 18. Pitää suhteuttaa materiaaliin.

Iso kysymysmerkki juuri kokemattomuutensa takia.

Pelasin Maukan kanssa samoissa tiimeissä Sportin pikkujunnuista C:hen asti. Sporttilaisuuden ruumiillistuma, joka ansaitsee mahdollisuuden yrittää Sportin pääkäskijänä. Päävalmentajana tietysti kokematon, mutta jostakin pitää aloittaa. Lisäksi varmaankin myös taloudellisesti sopiva ratkaisu Sportille, koska Tomekille pitää maksaa palkkaa vielä ensi kaudestakin.

3 tykkäystä

Ei ollenkaan perus Sporttimainen. Siellähän on valmentanut nousevia kykyjä (Valtonen, Törmänen) ja juurihan Valtonen sai työrauhaa aivan liian pitkään ja tulos on tässä.

Ikävä juttu ja hankala paikka. Joukkueeseen investoitiin ja sitä rakennettiin mielestäni oikein järkevästi varsinkin viimeiset pari vuotta, mutta johtoportaalta jäi näkemättä Valtosen köykäiset avut. Joukkue on pelannut tyhmää rymistelikiekkoa kiekkokontrollin kulta-aikana ja lisäksi kausien trendit ovat (mutulla) aina laskeneet keväällä.

Nyt tulee varmaan sitten kokemattoman koutsin lisäksi myös jukurimaisen halpa joukkue. Olisi mielenkiintoista kysyä Sportin faneilta, että onko kivempaa katsella Liigassa rämpimistä vai Mestiksen dynastiaa?

4 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Mielipide: Jukka Rautakorvelle potkut!