Se on jännä, että valtio voi kyllä pakkolunastaa maita ja mantuja, mutta tähän ei millään keksitä ratkaisua. Eihän se ole kenenkään etu, että komea halli “kuolee pystyyn”.
On se, esimerkiksi Nokia Arenan ja Tampereen hotellien etu.
Helsingin kaupunki suunnittelee lunastavansa aiemmin Hartwall-areenana tunnetun Helsingin areenan, jos kaupankäynti kiinteistöstä ei edisty lokakuussa. Asia selviää kaupunginhallituksen kokouksen esityslistasta. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa torstaina.
Sähkölasku maksuun?
Sanoman toimituksen tietojen mukaan jääkiekkoliitto harkitsee laskun maksamista ja asiaa käsiteltiin maanantaina liiton hallituksen kokouksessa. Viestintäpäällikkö Henna Malmberg kertoi viestitse STT:lle, ettei Jääkiekkoliitto kommentoi mahdollista laskun maksamista.
Pitääkö tää nyt ymmärtää niin että jääkiekkoliitto tukee Venäjän toimia ja kiertää omalla tavallaan pakotteita
Ihan haista hommaa. Vaadin jääkiekkoliittoa boikottiin, ulos MM kisoista, ulos EHT:ltä jne.
Kyllä nyt mennään melkoiselle mutkalle tämän ryssien omistaman pytingin suhteen. Liiton olisi syytä muuttaa tuolta pois asap.
Mahdollinen pitkäaikainen vuokrasopimus ei liene enää tässä tilanteessa sitova.
Juu, onhan se ”harmillista” että modernihko tapahtumahalli on vuosia ollut käyttämättä. Todella vähån mulla löytyy kuitenkaan sympatiaa näille omistajille ja sitä kautta syntyneelle kiinteistön käytön hankaluudelle.
Siinä on veikattu väärää hevosta ja sit on kosahtanut. Kunnolla.
Eiköhän tässä ole kyse ainoastaan siitä, että liitto haluaa pitää areenan kunnossa ja sähköt omassa toimistossaan niin turha panikoida.
Uskomattominta tässä koko sekoilussa on se että meillä on moinen halli ja sitä ei voi käyttää koska venäläiset. Sitten taas Venäjällä kaikki suomalais omistus kansallistettiin alta aikayksikön niin nyt vaan kaivetaan ne ballsit ja hoidetaan homma kotiin.
Pakkolunastus laillisesti vie tod.näk. vuosia, siksi sitä on yritetty ostaa normikaupalla.
Niin mitenkäs se oli, että jos meet Venäjälle pelaan kiekkoo niin tuet hyökkäyssotaa.
Jos oot vähimmistö omistaja areenassa ja maksat venäläisten puolesta sähkölaskun niin se on ok ?
Eikös tolla menolla kiekkoliitto vois ottaa areenan käyttöönsä ?
Lännessä noihin laillisuushommiin suhtaudutaan tässäkin tilanteessa vakavasti. Ei niitä venäläisiä jäädytettyjä varojakaan ole otettu pois Venäjältä, ne on vaan jäädytetty.
Niin eli miks liitto haluaa ”palvella” venäläisiä tässä tilanteessa ?
Jotta se halli pysyy kunnossa.
Miks sitä pitää pitää kunnossa jos sielä ei pelata ? Kai tollasen toimiston voi siirtää koska tahansa mihin tahansa. Tai tehkööt vaikka etätöitä
Ennen pitkää se halli (ja sen alla oleva harjoitushalli) tulee takaisin käyttöön länsimaisessa omistuksessa niin olisi tympeää tehdä sinne ensin parin vuoden ja kymmenen miljoonan remontti.
Kohta 30 vuotta vanha halli, jota ei saatu ostettua pois koska pakotteet.
Nyt se on sit muka jotenkin arvokas muutaman vuoden päästä
Nyt täytyy sanoa, että en saanut yhtään kiinni tästä.
Ei ole voitu ostaa, koska omistajat eivät ole halunneet myydä.
Se on edelleen ihan täydessä iskussa, koska sitä on ylläpidetty.
Arvo tulee laskemaan, jos se paskoontuu, kun ei ole lämpöä eikä sähköä.
Eli mikä tämä kommentti on, että se ei olisi arvokas muutaman vuoden päästä?
Omaan nenään tässä haisee aika vahvasti pääomistajien kiusanteko ja Venäjän hallinnon tahdon mukainen toiminta. Kaupat olisi jo tehty jos tahtoa olisi. Pääomistajille on aivan sama saavatko he rahaa hallista. Heidän rahansa tulevat Kremlin valtapiirin tukemista yrityksistä. Pieni tappio Suomessa on hintaa joka on maksettava jotta hyödyt hallinnon valvomasta yritystoiminnasta. Sama kuvio on monilla kiinteistöjä Suomen strategisesti tärkeillä alueilla omistavilla. Tässä testataan Suomen viranomaisten toimintaa ja lainsäädännön rajoja tietoisesti.
Eli pidetään kunnossa siihen asti että venäläiset myy tai jollain muulla konstilla saadaan käyttöön ? Jääkiekkoliitto ja muut pienomistajat voi maksaa kaiken siihen asti
Onneks oon pa eikä ollu varaa ostaa aitioo sieltä joku vuosi sitten