Näin on, aina ympärillä olevat lapset nousevat pystyyn ja toivovat saavansa paidan, vaikuttavat tykkäävän kyllä. Tuo ajoitus nykytilanteessa vaan on huono, kun ampuvat siinä vaiheessa kun pelin pitäisi jo jatkua.
Näitä täällä usein kaivataan, mutta kyllähän sen eilenkin hallissa olevat näkivät ja kuulivat, että jos TAP-PA-RA -huutoa käytetään ei-optimaalisessa kohdassa, niin ei siihen halli lähde mukaan. Välillä lähtee, ja capo kyllä hyvin koittaa aistia tilanteita joissa tuota kannattaa käyttää. Kovasti SO sitä yrittää käyttää, mutta jos halli ei lähde siihen mukaan, niin tuo on huono huuto. Sitä on vaikea ja tylsä huutaa pitkään. Tappara tap-tap-tap taas on huuto mihin ei kuitenkaan lähdetä fanikatsomon ulkopuolelta mukaan kuitenkaan.
Omasta mielestäni SO:n pitäisi saada chantteihin parempaa tasarytmiä. Niihin voi chantteja osaamattomatkin lähteä mukaan rytmiin taputtamalla. Ja usein yleisö lähtee tuohon rytmin taputukseen mukaan, mutta monissa chanteissa se kestää vain X ajan, jonka jälkeen tulee uusi rytmi tai rytmiä ei ole ollenkaan. Esim joka erän aloittava “ollaan Mansesta, ollaan Tappara” -chantti – siinä hoilauskohdassa rumpu ja kädet hakkaavat tasarytmiä. Ihmiset sivuiltakin lähtevät tuohon taputukseen mukaan (varsinkin jos Tappara pyörittää hyökkäysalueella). Mutta se tasarytmi ja taputus loppuu, kun chantti alkaa alusta. Silloin ihmiset lopettavat myös taputtamisen.