Korvanappiini kantautui tieto että viikon verran on tallenne nähtävissä Yle Areenassa.
Ja FlickFetch ja vastaavat työkalut kaiketi toimivat edelleen, jos haluaa ottaa itselle talteen.
Nyt on varmasti juontaja hommat osaavissa käsissä kultajuhlissa. Viime vuosi oli kyllä pettymys ja joo ei Mäntyläkään vakuuttanut kysymyksillään. On kyllä alkanut menemään kiekkojargonin puolelle ja ei ole viime aikoina vakuuttanut edes Kirvescastissa.
En keksi parempaa ketjua tälle kun tuo mestaruusjuhlien oma näyttäisi sulkeutuvan ihan näillä näppäimillä niin mitäs tuolla tapahtumassa kävi kun niin moni heittelee “Rouvali ulos”-tyyppisiä kommentteja? Näitä on kyllä toisaalta kuultu jo aiemminkin, mitä itse olen nähnyt niin minusta on hauska kaveri mutta ei kenties oikein mihinkään koko perheen tapahtumaan soveltuva jätkä.
Ei todellakaan. Perustelut löytää jos kuunteli tänäänkin juttuja.
Jäi tuo Hakametsän tapahtuma välistä niin millaista juttua kaverilta sitten tuli tänään? Jotenkin luulin että Vainionperä olisi juontanut, olisi sopinut tuohon tilaisuuteen kuin nenä päähän.
Vainionperä on kyllä loistava, niin radiossa, soittolavoilla kuin Tapparan tilaisuuksissa.
Rouvalilla jonkinlainen pakkomielle kaksimielisiin juttuihin. Nytkin tuli sisään jollain prinssinakki -heitolla.
Miksi?
Pelaajien Instagram storyistä näkee kyllä että porukka on hyvin ollut mukana, vaikka lähetykseen ei yleisön äänet kuulunutkaan.
Pitääkö tästä(kin) loukkaantua?
En varsinaisesti loukkaantunut, mutta tuo on kiusallista. Ja ketään ei naurata.
Ensin kerrotaan, että tänä vuonna tapahtuman juontavat loistavat ammattilaiset Puurila ja Vainionperä, mutta sitten viime hetkellä se Rouvali pitää väkisin kaivaa haastattelemaan pelaajia jälleen kerran
Jossain hallin äijäklubilla tuollaiset härskit jutut toimisivat taatusti jos niitä nyt täytyy heitellä mutta eivät takuulla missään yhteisessä kansanjuhlassa. En vain usko että tuo on sellainen brändi mitä yhteisöllisyyteen jne. tähtäävä Tappara haluaa rakentaa.
Miksei Pasi ollutkaan juontajana?
Kyllähän Pasi siellä jotain veti. Esitteli silmämääräisesti vähän alle puolet pelaajista mutta rooli oli kyllä aika pieni
Olihan se siellä mukana.
Okei, tätä en tiennyt.
Tästä viestistä jotenkin tulkitsin että viime hetkellä olisi jäänyt pois kun itse en paikalla ollut.
Hyvin oli porukkaa kertynyt Hakametsän parkkipaikalle jo reilusti ennen kello 16:sta.
Ohjelma oli mielestäni ihan jees, ei ehkä täysin puhutellut keskivartaloläski-ikäistä katsojaa mutta nuoret nauttivat
Rouvalin “Gubbe Gubbe” ja “Cän I hääv Ananas”-tason englanti sekä kaiken kruunannut prinssinakkeilu on kyllä niin so läst season, että ei jatkoon. Jos mukana haluaa olla niin mikistä patterit pois.
Vainionperä oli hyvä. En nyt ihan ymmärrä miksi tilaisuudessa esiintynyt Leidi saa niskaansa rautanauloja, ei se huonosti mennyt mutta ehkä se tietynlainen lavakarisma, chakra tai mitä näitä nyt on… jäi puuttumaan.
Taso oli sama kuin viime vuoden MM-kultajuhlat, plus miinus kaksneljä.
Harmi että tossa Ylen striimissä jäi monen pelaajan sanomiset lavalla kuulematta, kun leikattiin yleisön haastatteluihin. Mut eipä ne ny kummosia kukaan tainnut värjäillä siinä. Seppälän viimeisen lausahduksen olisin kyl halunnut nähdä ja kuulla
Tämä Rouvali keissi tullaan käymään läpi kesän aikana Aron kanssa. Kaikki Kirvesklubi, kirveacast ja mitä näitä on niin täytyy arvioda uusiksi. Nyt täytyy tajuta että ollaan urheilussa erittäin korkealla tasolla ja seuraavaksi täytyy saada myös muu julkisuuskuva samalle tasolle. Valitettavasti Kivelä- Mäntylä kiekkojargoni ja tyypillinen itsestään tekemä huumori ei kyllä anna mitään lisäarvoa fanille. Pitää löytää uusia tekijöitä ja Grönborg ajatellen pitää.myös olla kielitaitoa. Nyt.herätys organisaatio tälle osastolle!
Positiiviseksi jäi Davidssonien haastattelu jossa kysymykset esiteltiin fiksusti. Suomalaiset Tapparassa kun kysyy niin kiekkojargonia. Kysymys esitellään siten että vastaus jo tiedetään.