Areena: Keskustelua Tapparan ottelutapahtumista

Tää on vaikee sanoo, koska tavallaan Kääriäinen kuuluu kalustoon, eikä mulla oo mitään kaveria vastaan, mutta jos ottelutapahtumaa lähetään areenalla muokkaan, niin Kääriäinen on äänenä jo aika kulunut.
Enkä todellakaan halua tilalle mitään “sexivau seitsemänpäivää aivan mieletöntä kreisibailaajaa”, mutta Kääriäisellä on niin vahvat maneerit ja ne kuullostaa jotenkin vähän kuin suoraan 70-luvulta, että joku nykyaikaisempi lausuja vois olla ihan paikallaan.
:man_shrugging:

4 tykkäystä

Tuo ei kyllä voi olla lopullinen toteutus. Jos verrataan rapakon taakse. Instan pätkässä näkyy ne yksityiskohdat mutta pelissä on liian valosaa niin ei näy juuri mitään.

Enpä olisi uskonut tuollaiseen. Ainakaan meille A7 katsomoon tuota ei näkynyt käytännössä ollenkaan. Myös tuo moottori oli aika himmeä meidän paikoillemme. Ehkä ensi kerralla pitää ottaa paremmat paikat, niin näkee heijastukset selkeinä.

Ja jos seuraava kerta on vasta ensi syksynä, niin sitten ainakin on ollut aikaa ottaa uusi teknologia käyttöön.

@Ranari & @Anselmo jos hintoja korotetaan enää yhtään, niin sitten itse ainakin vierailen vaikka Panchossa, Mäkkärissä tai missä tahansa muualla ennen peliä. Varsinkin lapset tulisi huomioida paremmin, nyt Hookin 4 siipeä maksoivat 7.5e. Muutenkin tuntuu, että harvassa myyntipisteessä on suoraan lapsille suunnattuja annoksia. Mikähän tässä on syynä? Kuitenkin lapsia käy peleissä ja usein juuri lapsille ostetaan ruokaa ja naposteltavia. Jos tulisin yksin peliin, niin en ostaisi mitään syötävää.

1 tykkäys

Monitoimiareena, niin tuntuu että ykkösprioriteetti on erilaiset keikat ja tapahtumat ja näiden ehdoilla toteutettu ravintolapalvelut eli siis aikuiseen makuun.
Keskiviikon pelissä katselin, että oli pitkät jonot jätskikioskille ja kahvipisteille. Lienevät kanssa sellaisia palveluja joille on kysyntää kiekkopeleissä, mutta jotka keikoilla ja tapahtumissa jäävä juomatarjoilun jalkoihin. Nuo kahvipisteet oli siis pienehköjä kioskeja, selkeästi paljon pienempiä kuin baaritiskit.

1 tykkäys

Siis maksaako neljän kanansiiven annos 7,5 euroa? No nyt on ryöstö. :slight_smile:

Tuollaista ei ollut listalla, mutta kun kysyin voisiko lapsella laittaa vaikka 4 tai 6 siipeä, niin tuollaiseen päätyivät. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt ottaa se 8 ja syödä siitä itse loput.

Hinta-laatusuhteeltaan Pizzariumin 5€ pizzaslice on ihan ok. Ihan täyttävä ja maistuva siivu pieneen nälkään.

4 tykkäystä

Kebab-eläintä saa myös 10-12€ hintaan joten pidän itse ihan maltillisina hintoina.

2 tykkäystä

Riippuu tietysti nahkasalaattiannoksen koosta onko sopiva hinta.

Nakkimuki maksoi ainakin saman 6€ kuin ennenkin. En ostanut.

Asian Kitchenin Poke Powl taisi olla 12,90 ja oli mielestäni hyvää ja suht iso annoskin. Ei nyt mikään halpa, mutta suht tyytyväisenä söin.

3 tykkäystä

Kyllä ainakin riisikebab-annos hintaansa nähden aivan liian pieni oli.

Pettymyksen perusjuuri on siinä, kun Aamulehti ja Tamperelainen hehkuttaa tietysti seurojen tuella ottelutapahtuman ja kokemuksen olevan täysin erilainen Areenalla, kuin Hakametsässä. Seuraa pettymys, kun katsoja toteaa ottelutapahtuman olevan sama, kuin Hakametsässä. Voiko olla jopa erheellistä mainontaa?

3 tykkäystä

Mikä siellä on samaa? Itse olen jokaisen kotipelin käynyt katsomassa enkä täysin samaa ole nähnyt muuta kuin erätaukoviihde, tosin tämäkin on muuttunut käytävän puolella.

4 tykkäystä

Minulle tämä “ottelutapahtuma” ja sen puutteellisuus ei oikein aukea.

Siellä on nyt ennen ja jälkeen paremmat mahdollisuudet nauttia ns. parempia ruokia ja juomia. Erätauko kestää sen 18-20min ja suurin osa menee silloin vessaan tai hakemaan juomaa/syömistä.

Alkuintroon taitaa yritystä olla saada ison maailman meininkiä, mutta aivan nappiin ei ole vielä tämä onnistunut.

Varmasti on vielä parannettavaa pienissä asioissa. Esimerkiksi maalin syntyessä voisi Areenaa varmasti käyttää paremmin hyödyksi.

3 tykkäystä

Tämä nyt on tietysti jokaisen kokemus, mistä on vaikea lähteä väittelemään, eikä siitä oikein voikaan. Mutta odotin ottelutapahtumalta enemmän, mitä olen Areenan otteluissa nähnyt. Varsinkin kun lehdissä on puhuttu tapahtuman olevan täysin erilainen.
Itselleni ei riitä, että ottelutapahtuma on ”täysin erilainen”, jos siellä on samat paitatykit, ylivoimamusiikit, rullat pyörii, katkohaastattelut ym. Jumbotronin potentiaalista ja koko hallin potentiaalista on nähty vasta murto-osa.

5 tykkäystä

Ostan kyllä tämänkin näkökannan.

Ja omasta mielestänikään Areenan potentiaalia ei ole saatu ulosmitattua juuri valojen, valotaulujen, led-kaukalon ja jumbon osalta.

Näkisin kuitenkin että esim. itselle joka kauempaa silloin tällöin pelissä käy on on pelin ulkopuoliset mahdollisuudet huomattavasti paremmalla mallilla.

3 tykkäystä

Kuopiolainen kaverini tänään ekaa kertaa Areenalla katsomassa.
Kommentit alkushowsta
“Ihan helvetin laimea sisääntulo? Huono musiikki soi, ei rytmiä mihin lyödä tahtia, ei “Tappara tänään” -kuulutusta ja lisäksi joukkue tuli ihan liian yllättäen sisään. Ihan naurettava intro”

:grimacing:

14 tykkäystä

On tuossa kehitettävää. Tai sanotaanko, että tältäkin osin ajoitukset pielessä kuin Tapparan hyökkäyspelissä.

Ottelutapahtumaan lisätty maalintekijän kummiyrityksen kuulutus. Älkää nyt viitsikö… aivan karmea tunnelman tappaja.

42 tykkäystä