Ässät - Tappara 18.9.2019 (Ke)

Voi meitin yhteisö :blush: Kausi vasta alussa - ymmärrän sen, että otteluseuranta puuttuu vielä, mutta ennakon puuttuminen on varsin erikoista :wink: No, koska kukaan ei ole avannut niin minä avaan!

Ulkoilma todistaa, että Liigakausi on todellakin alkanut

Tappara sai viikonloppuna tunteikkaan lähdön kauteen, kun Ilves kaatui paikallisessa varsin tapahtumarikkaiden käänteiden jälkeen 5-4. Seuraavana päivänä haettiin koko viime kausi hukassa ollut “takaa ohi” -mentaliteetti ja niin vain kellistettiin JYP jatkoajalla. Viisi pistettä ropisi laariin. Ulkona puolestaan ropisee vesi - jos osut iltavuoroon töihin niin kotimatkalla sinua odottaa pimeys ja kaupungin valot eli näistä seikoista voi hyvin päätellä, että Liiga on nyt virallisesti startannut.

Jos tuo ulkoilma masentaa niin viikonloppuna ainakin saatiin pitkästä aikaa syysmasennukseen jotain muuta täytettä kuin perinteistä Tapparaa, joka pelaa samalla ilmeellä kuin ilma näyttää ulkona eli perinteisen takkuisen alun sijaan saatiinkin varsin piristävää, monivivahteista, maalirikasta ja yleisöön menevää lätkää. Tämä tuo varmasti hallille jatkossa lisää porukkaa, jos vaan jaksetaan pysyä valitulla tiellä.

Aina ihana Isomäki

Rautakorpi ja Isomäki - kombinaatio, joka ei juuri koskaan petä. Ässät on ponkaissut oman kautensa vielä Tapparaakin paremmin käyntiin, koska heiltä ei ole vielä jäänyt matkasta pistettäkään. Toki pisteet tuli hankittua länsirannikon hapuilevista joukkueista, joista toinen on ainakin sekaisin kuin seinäkello, mutta kenenkään peli ei tässä vaiheessa ole valmista. Ässät on hoitanut oman hommansa hieman toisin kuin Tappara: A-P Selin on marssinut vaihtoaitioon ja peli näyttää siltä kuin A-P Selinin joukkueiden peli yleensä näyttää eli puolustus rakennetaan ensin ja jos joku maali itse tehdään niin se on vain positiivinen lisä. Ässät ei ole pystynyt hirveän montaa maalia tekemään, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, koska he ovat senkin edestä puolustaneet laadukkaasti, joten omiinkaan ei ole juuri mennyt mitään.

Pori

Haaste kasvaa Ässille nyt uuteen mittaan, koska Tappara on saanut heti kauden kärkeen onnistumisia laajalta rintamalta ja syksyn elinehto eli oma ylivoima on ollut todella tehokasta. Vastapainona Tapparan maalissakin on takarauta kilissyt ja verkko heilunut oikein kunnolla. Ei liene epäselvää, mitä asioita Tappara lähtee Porin iltaan parantamaan. Sinänsä asetelma onkin aika mielenkiintoinen, kun toinen hakee takuuvarmasti suurempaa tehtyjen maalien määrää ja toinen puolestaan pyrkii pienentämään niiden menoa omiin.

Näillä asioilla on kiva edetä

Olisi upeaa, jos Tapparan raikas ilme säilyisi välipäivistä huolimatta samanlaisena ja maalimäärän pienentämiseksi ei ainakaan lähdetä virittelemään jokasyksyistä käsijarrua uudestaan päälle, vaikka hullut porilaiset meuhkaavatkin ympärillä.

Palstalla on poristu sekä Tapparan pelitavasta että maalivahdeista ja huominen antaakin jo varmasti suuntaa, mihin suuntaan Tappara haluaa peliä viedä näissä vieraspeleissä. Kotiyleisön painetta ei ole niskassa eikä ole paikallispelin taakkaa takana.

Seuraa heitä:

  • vieläkö Heljanko jatkaa?
  • vieläkö YV tekee tuhojaan?
  • ovatko uudet miehet uusia miehiä myös Isomäen hornankattilassa?

Alkaisi jo! =)

Tapparan ennakko:

Ässien ennakko:

Edit: kuva varastettu täältä: Tapparalla ei palaakaan Porissa | Tappara
Edit2: lisätty linkit Tapparan ennakkoon & Ässien ennakkoon

40 tykkäystä

Tuossa jokin aika sitten sanoin @peterra että on kyllä sääli jos et pysy maisemissa jo pelkästään analyysien, ennakoiden ym vuoksi, no tässä malliesimerkki mitä meinasin. Loistojuttu että päätit jäädä. Tästä tulee mulle näillä näkymin aika “ohi” kausi, halliin ei maailmalta ole mitään asiaa ja olen pelkästään streamien varassa jotka Telia on itseltäni onnistunut täysin pilaamaan. Mutta näitä on mahtava lukea, pysyy kärryillä missä mennään ja tietty jännityskin säilyy että voi elää menossa mukana. Kiitos tästä!

1 tykkäys

Oletko kokeillut VPN ihan näin asiasta kukka ruukkuun.

Ja takaisin asiaan.

Huomenna tulee kova ilta, pistekin Porin syksystä on kova juttu.

VPN:ää ei tarvitse EU:n alueella, mutta siis en suostu Telialle maksamaan siitä että joudun boottimaan käyttisten välillä jotta saan jonkun Windows Appin pöhisemään pelin vuoksi. HTML5:ttä kaipailen, se luvattiin jo yli vuosi sitten mutta hiljaista on. Lisäksi tuo Telian asenne maksavaa asiakasta kohti **ttaa ja lujaa, mutta josko tuon html5:n saavat ulos niin enköhän mä sen tilauksen taas sählää käyttöön. Tilauskaanhan ei ulkomailta ole helppoa jos osoite on muualla, no iteasiassa mahotonta eli täytyy kavereita / sukulaisia käyttää siinä apuna.

Mutta se siitä, väärä ketju tähän. Harmittaa että tämä matsi menee ohi, ymmärtänyt että peli on ollut hyökkäysvoittoista, pirteää ja perus syyskuisesta treenijumista ei oo tietookaan. Toivottavasti tosiaan jatketaan samalla linjalla ja mielenkiintoista varmasti nähdä millä asenteella ja taktiikalla lähetään kauden ekaan vieraspeliin. Toinen juttu että Ässät on selkeästi saanut pakkansa kuntoon, varmasti hieno matsi tulossa.

1 tykkäys

Aijai, pelipäivä. Helppo peli ei todellakaan ole tiedossa, Ässillä on alkanut ihan hyvin. Saa nähdä onko Heljanko vai Garteig maalissa.

1 tykkäys

Minua on vahvistettu henkisesti koko viikonloppu täällä foorumilla siihen suuntaan, että se olisi Garteig. Etiäinen sanoo, että Garteig, mutta en kyllä ylläty, jos maalilla on Heljanko. Heljangolla on ainakin parannettavaa.

1 tykkäys

Neljään päivään kolme peliä; olisi oiva mahdollisuus vähän vuorotella torjuntavastuuta. No, puolen päivän aikaan olemme viisaampia tämän illan kokoonpanojen suhteen.

edit: lisätän nyt tähän.

Kuulostaisi loogiselta. Vaikka vuorottelusta yllä puhuinkin, niin oletan että tänään tolppien välissä jatkaa Heljanko ja vuorottelua mahdollisesti luvassa loppuviikosta.

1 tykkäys

Ässät on kahdessa ensimmäisessä pelissä peluuttanut tandem-hengessä molempia kassareita (Tarasov ja Aittokallio) ja onnistunut päästämään vain yhden maalin per torjuja. Eli voitaneen sanoa, että puolustuspäässä ovat onnistuneet. Mikä ei kai ole yllätys, kun valmentaja Selin on alan asiantuntija, eikä toisaalta koe samanlaista median ajojahtia “pelin raikastamisesta” tai pikemminkin “henkilökuvan raikastamisesta” kuin Rautakorpi. Ehkä Tapparan pelikokeilujen vuoksi sille oman maalin tukkiminen onkin ollut hankalaa. Onneksi Pata ei ole maaleilla mässäillyt.

Arvailu on sinänsä typerää, koska tieto tulee tuntien sisään, mutta veikkailen, että Garteig pelaa lauantaina SaiPaa vastaan.

1 tykkäys

Itse uskon, että Heljanko pelaa tänään ja perjantaina. Lauantaina maalissa toivottavasti on Garteig.

NHL:ssä kakkosvahti yleensä pelaa peräkkäisten pelipäivien jälkimmäisen pelin. Mielestäni on tilastoitu, että jos sama maalivahti pelaa kummatkin pelit, niin jälkimmäisessä pelissä tilastot huononevat maalivahdilla.

Olin pettynyt, kun Garteig ei saanut JYP-peliä lauantaina.

3 tykkäystä

Mun mielestä kilpailu pitäisi avata kunnolla ja antaa tällä viikolla Garteigille kaksi peliä. Heljanko ei ole ollut niin vakuuttava ja kilpailu toisi varmasti perjantaille steppiä. Lukko kai se viikon päävastus on, joten siinä olisi se Heljangon peli.

5 tykkäystä

Olen antanut itseni ymmärtää, että tästä on tehty amerikassa ihan tutkimus. Maalivahti yksinkertaisesti väsähtää jälkimmäisessä pelissä.

5 tykkäystä

Jos keväällä ei ole suunnitelmana mennä välttämättä kahdella maalivahdilla, niin kai niihin peräkkäispeleihin ja otteluruuhkiinkin on ihan hyvä totutella vähän jo runkosarjassa. Aika moni maalivahti aiemminkin on Tapparassa jaksanut pelata peräkkäsipelejä, eikä siihen ole ehkä kiinnitetty edes niin paljon huomiota…

Liigan eniten maaleja tehnyt ja vähiten maaleja päästänyt joukkue siis kohtaavat. Jälkimmäinen ei ole Tappara. Tulee varmaan tiukkaa, tai sitten viihdyttävää.

1 tykkäys

Väärin. Esim. Hrachovinalla suoraan sanoen prosentit tipahti peräkkäisinä päivinä.

Playoffit on sitten asia erikseen ja siellä on usein molempien joukkueiden veskarit samat. Toisaalta nykyään otteluruuhka ja Back to Back vähenee keväällä.

1 tykkäys

Ok, ehkä sarjasijoitus olisi sitten ollut vuorottelulla parempi, ja mestaruuksiakin yli kaksi.

(E. tarkistin vielä, ja olihan siellä nyt ihan hyviä tilastoja monista peräkkäispeleistä, jossain yksittäisissä toki heikompiakin. Samoin oletettavasti Metsola suoriutui ok kuormistaan aikoinaan. Ja niin edelleen.)

Eipä se ruuhka keväällä niin paljon vähentynyt ole. Lisäksi voi olla pitkiä jatkoeräpelejä jne.

Ei oikein jaksa alkaa vängätä tästä. Koko aiheen tarkoitus on kuitenkin lähinnä se, että Garteig haluttaisiin nähdä pelaamassa, koska Heljanko ei miellytä viimeisten kahden pelin perusteella.

2 tykkäystä

Varmaan saan vihat päälleni tällä, mutta mielestäni Heljanko on kuitenkin selkeesti parempi molari.

Messi tai joku muu maalivahti asiantuntija vois toki antaa tähän faktaa.

3 tykkäystä

Vauhkonen pois, tilalla Lehtonen ja yllätysnimi maalissa.

71 Kristian Kuusela – 86 Tyler Morley – 9 Charles Bertrand
76 Anton Levtchi – 11 Patrik Virta – 20 Niko Ojamäki
96 Sami Moilanen – 42 Otto Rauhala – 26 Jere Karjalainen
21 Patrik Puistola – 61 Juhani Jasu – 70 Matias Lehtonen

33 Veli-Matti Vittasmäki – 4 Teemu Suhonen
19 Ben Blood – 13 Valtteri Kemiläinen
18 Tuukka Mäntylä – 91 Alexander Ytterell
50 Jere Rouhiainen

34 Michael Garteig
(30 Christian Heljanko)

30 tykkäystä

No siis jotenkin mina ei yllätä tuo Ässien hyvä aloitus etenkin, kun heillä on kaksi hyvää veskaria.

Toisaalta ehkä hiukan ihmettelen, että miksi Jarno Kärki on vielä ilman joukkuetta eli taitaa Ässien rosteri olla lopullisessa muodossaan, mutta ei varmaan Tapparallakaan olisi Kärjelle käyttöä.

Tänään illalla hallissa katsomossa A7 rivi 4 paikka 6, mutta varmaan baarissa kahvia ryypäten.

2 tykkäystä

Eli Tuhma-Olavi on heti joutunut Jukan koirankoppiin! :sunglasses:

Mielenkiintoista nähdä Garteig nyt ihan sarjapelissä maalissa. Ei muuta kun voittoa kohti!

2 tykkäystä

Nähdäänkö tänään Jasun paluu ykkösylivoimaan? Oikeastaan ainoa asia mikä jännittää.

2 tykkäystä

Jasu tai Rauhala maskimieheksi. Todennäköisyydet ovat Jasun puolella.