Ässien Kasper Puution poikittainen Tapparan Juuso Nykäseen 9.1.2026

Kurinpitoon ihan oikein meni. Mikähän idea oli hakea uusi poikkari kohti kasvoja maassa makaavalle. Kun ei loukkaantumista niin varmaan yhdellä voi mennä.

4 tykkäystä

Täysin turha, mutta voimaa ei juurikaan mukana ja sitä kautta ei myöskään loukkaantumista. Yksi peli ja eteenpäin sitten B2B pelien jälkeen.

5 tykkäystä

Pori tehnyt tehtävänsä.

3 tykkäystä

Oli kyllä täysin turha ylimääräinen voimanosoitus Puutiolta. Kaveri jo hallinnassa ja mitään syytä ei videoista ilmene, miksi pitäisi jakaa ylimääräistä kovuutta. Mutta poikkaria kasvojen suuntaan tulee.

2 tykkäystä

Pavel sai vihellyksen jälkeisestä turhasta poikkarista naamaan 1 pelin pelikieltoa. Tästä odotettavissa varmaan sama. Toki mistäpä näistä taas tietää…

2 tykkäystä

Mä kyllä väitän, että Puutio kaatui Nykäsen kanssa siinä härdellissä ja maila osui siksi naamaan. Päästi jäässä ollessaan heti toisen käden irti mailasta, jottei maannut ihan koko voimalla siinä päällä. En usko, että toi oli Puution tarkoitus, vaan kyseessä oli seuraus kaatumisesta, joka taas ei ollut suunnitelmissa, kun tuli siivoamaan maalinedustaa.

Siinä pakki pelaa kuten pakin kuuluukin pelata. Kun maila osuu vahingossa kasvoihin Puutio vaihtaa ja hellittää heti otettaan. Pelirangaistus riittää. Puutio ei ole likainen pelaaja.

1 tykkäys

Ei tossa ole mitään väärää. Pelitilanne

1 tykkäys

Eihän se törkeä teko ole, olen samaa mieltä että Puutio ei ole likainen pelaaja.

Näissä vain linjana ollut nyt että kaikista vahingoista annetaan yksi peli pelikieltoa. Tuollaisia vahinkoja ei vain pitäisi tapahtua. Eiköhän tästä yksi peli tule, en nää tässä pelitilannetta vaan kovuutta joka karkaa väärään osoitteeseen

1 tykkäys

Yksi peli ja eteenpäin. Nuo pitää kitkeä lajista mutta ei Puutio ole mikään likainen pelaaja eikä temppu ollut pahimmasta päästä.

2 tykkäystä

Eipä ollut Pavelinkaan, ja 1 peli tuli, joten niin pitää tuleman tästäkin

2 tykkäystä

Samanlaisen havainnon tein. Ei pelikieltoa.

1 tykkäys

Puutio napauttaa kyllä kunnon poikittaisen mailan jolla jo jäissä oleva Nykänen menee levyks ja siitä vielä maila kaulan/ kasvojen alueelle. On tässä perusteet yhdelle pelikiellolle.

3 tykkäystä

Taisi Puutio saada pienen vauhdin omalta pelaajalta, kun seisoi Nykäsen päällä. Vahinkohan tuo on selvästi, mutta yksi peli sieltä linjan mukaan tulee.

Väliaikainen pelikielto Puutiolle, ratkaisu asiaan tulee tänään.

Pelissä kyllä areenan kuutiolta näytetty kuva kertoi että ihan tarkoituksella veti poikittaisella naamaan. Kuva tuli sivusta ja tilanne näkyi hyvin.

Tuosta yläkuvasta tilanne näyttää enemmän tavalliselta nuhjaukselta.

4 tykkäystä

Tuohan tapahtuu pelin ollessa katkaistu. Ei ole pelitilanne.

Silti selvästi jotenkin vahingossa horjahtaa, näyttää pyytävän Nykäseltä heti anteeksikin.
0 peliä antaisin itse.

1 tykkäys

Hyvä että linja pitää vaikka kuinka olisi vahinko.

Tänään ei siis ainakaan pelaa. Voishan nämä arpoa vähän nopeamminkin kuin niin että ratkaisut tehdään 23:00

1 tykkäys

Odotettu lopputulos tälle hommalle. Kohti seuraavia tilanteita.

4 tykkäystä