Tampereella sateisen harmaata mutta ei täällä kyllä ukkosta. En ole varma missäpäin maailmaa olet :).
Voi vaan sanoa että aina on hyvä sää lasten uimiselle(uimakoulu). Ei paljon tuuli ja sade haittaa.
Itsellä täysi työ pitää pienempi pois vedestä, ettei itse joutunut veteen.
Vähän ennen pois lähtöä ukkonen jyrähti kerran niin että ikkunat tärisi ja uimavalvojat tuli pihalle katsomaan, mikä se oli. Jännää oli se ettei näkynyt minkäänlaista välähdystä.
Alkaako sää lämpiämään - ukkoset mahdollisia:
Loppuviikon sää etenee viime ajoilta melko tutulla kaavalla: sade- ja ukkoskuuroja tulee eri puolilla maata, sateet voivat olla paikoin runsaita ja ukkonenkin voi jyrähtää. Mahdollisesti loppuviikkoa ja ensi viikkoa kohden olisi kuitenkin edessä hidasta nousua lämpötiloissa.
Uuden pitkän ennusteen mukaan elo–lokakuun jakso on Suomessa tavanomaista lämpimämpi. Sademäärät ovat ennusteen perusteella elo–lokakuussa ajanjakson tavanomaisia sademääriä suurempia tai ajanjaksolle tavanomaisia. Loppukesän ja alkusyksyn jaksosta ennakoidaan tavanomaista lämpimämpää myös laajalti muualla Euroopassa.
Vai sittenkin myrskyä osaan Suomea:
Torstaina hajanaista vesisadetta tulee maan etelä- ja länsiosassa. Muualla maassa on enimmäkseen poutaa, Kainuussa voi tulla jokunen sadekuuro.
– Perjantaina Länsi- ja Itä-Suomessa sekä Pohjois-Pohjanmaalla voi tulla todella rankkoja sade- ja ukkoskuuroja. Aurinkoisin kaistale näyttää yltävän Kymenlaaksosta kohti Pohjanmaata, mutta tämän kaistaleen itä- ja länsipuolella voimakkaat ukkoskuurot ovat mahdollisia, Markus Mäntykannas ennustaa.
Sataa, jos ei paista:
Myllykoskella ihmetelty pilviä!
Kuvien perusteella Ylen meteorologi Nina Karusto sanoo, että ylempänä oleva tasaisempi pilvimatto on keskikerroksen hahtuvapilvi eli altocumulus. Alemmassa kerroksessa puolestaan korkeita kumpupilviä eli iso cumuluspilvi.
Utsjoella ollut hellettä:
Yhdysvalloissa Kalifornia- Florida -välisellä alueella on parhaillaan erittäin kuuma jakso (jopa päälle +40C helteitä odotettavissa):
Communities from the golden state to the sunshine state are going to feel the burn today, as a heat wave is currently sweeping throughout the lower half of the United States.
Myös Euroopassa on tukalan kuumaa Välimeren suunnalla:
Välimeren rannikon maista esimerkiksi Kreikassa, Espanjassa, Ranskassa ja Turkissa on varoitettu kuumuudesta, kun lämpömittarin lukemat ovat kohonneet 40 asteen paikkeille.
Espanjassa mitattiin keskiviikkona jo aamukuuden aikaan monin paikoin 35 asteen lämpötiloja.
Italiassa tukahduttavinta on Sardiniassa ja Sisiliassa, joissa lämpötila voi nousta yli 48 asteeseen, mikä olisi ennätys.
Italiaan odotetaan perjantaina paikoin jopa 45 asteen helteitä.
Suomi vs muu Eurooppa:
Heinäkuun puolivälin jälkeinen viikko kuluu sekä Pohjois-Euroopassa että paikoin myös Keski-Euroopassa matalapainesäässä. Sademäärät ovat tavallista suurempia varsinkin Britteinsaarilta Fennoskandiaan ja Venäjälle ulottuvalla alueella.
Välimeren ympärillä paahtava helle jatkuu, ja Espanjan eteläosassa lämpötila kohoaa jälleen viikon alussa paikoin 40–44 asteeseen. Yli 40 astetta voi olla viikon kuluessa Espanjan lisäksi ainakin Italiassa, Kreikassa ja Turkissa.
Edit.
Lisätty linkkejä
@iceman Vastaus sopii paremmin tänne sääketjuun.
Olen merellä ja tosiaan uimavedet ovat tänä vuonna olleet poikkeuksellisen lämpimät. Normaalisti juhannuksena on vielä reilusti kylmää, mutta nyt on ollut jo viikkokausia uimarin kannalta ihanteellinen ~20C, Selkämeren saariston ulkoreunojen liepeillä. Sinilevää on vähän, mutta ei vielä haitaksi asti.
Jännästi tämä ilmastollisesti ennätyslämmin kesä, on juuri täällä ollut reaalisesti pitkästä aikaa normaali. Kesäkuun hellejakso oli lämmin, mutta sitä vesimassa vielä tasoitti. Heinäkuussa ei ole ollut superhelteitä, vaan tyypillistä merisäätä, eli t-paitakeliä, jota tuuli viilentää.
Muutamana viime kesänä on ollut sellaisia hellejaksoja, ettei täällä pystynyt enää meikäläinen viihtymään (lämpötila, ilmankosteus, lämmennyt pintavesi, trooppiset yöt).
Pohjanmeri oli kesäkuussa normaalia kuumempi ja samoin Itämeri - pari juttua aiheesta oli ylempänä.
Kesäkuussa oli kyllä pitkä hellejaksokin, mutta olisiko Pohjanmeren normaalia lämpimämpi merivesi vaikuttanut/vaikuttaa tänne Suomeen asti?
Lämmin meri ja hellejakso saattaa olla kyllä aika tukala yhdistelmä, jos jo isoilla lämmenneillä järvilläkin on jo vähän vaikutusta mm. trooppisten öiden syntyyn
Jatkoa edelliseen viestiin - Ylen juttu aiheesta:
Helteet koettelevat Eurooppaa ja Yhdysvaltoja samalla, kun rankkasateet runtelevat Etelä-Koreaa ja Intiaa.
Yhdysvalloissa seurataan lämpötilaa erityisesti Kalifornian Kuolemanlaaksossa – elohopea voi nousta sunnuntaina jopa 55 celsiusasteeseen. Kyseessä olisi tuolloin koko maapallon mittaushistorian lämpöennätys.
Yhdysvaltain ilmatieteenlaitoksen mukaan Kuolemanlaakson Furnace Creekissä lämpötila nousee 53,8–55 asteeseen.
Tuo mahdollinen +55C -helle alkaa olla jo aika huiman kuumaa…
Edit.
Myös Japanissa annettu varoitus lämpöaallosta:
JAPANIN hallitus varoitti sunnuntaina kymmeniä miljoonia ihmisiä lämpöhalvauksen vaarasta, koska lämpötilat nousivat paikoin lähelle 40:tä astetta. Kuumuudesta varoitettiin erityisesti maan itä- ja lounaisosissa.
Tulevalla viikolla on ukkoskuurojen mahdollisuus tavallista korkeampi:
Maanantain ukkosennuste:
Mitä me oikein juhlimme…
Aurinkoiselle ja hellelukemia hipovalle säälle saa heittää hyvästit toistaiseksi, kun kolea matalapaineen alue saapuu lännestä Suomen ylle.
Etelä-Euroopassa vallitsee tukala helleaalto ja lämpötila saattaa siellä kohota tällä viikolla jopa lähelle 50 astetta. Pohjois-Eurooppaan sen sijaan on saapumassa lännestä matalapaine, joka pitää lämpötilan viileänä.
Ainakin täältä iso peukku tälle sääennusteelle: hieman alle 20 sopii meikäläisen vartalolle paljon paremmin kuin lähemmä 50 astetta Celsiusta. ← iso
Hyvä keli meillä 20 astetta riittää vallan mainiosti ja välillä vähä vettä.
Lämpöaallon lisäksi Aasiassa runsaita sateita:
Edit.
Kiinassa mitattu +52C -helteitä - maan pinnan lämpö ollut jopa +80C…
KIINASSA on mitattu mittaushistorian uusi lämpöennätys 52,2 astetta. Maan uusi ennätyslämpö kirjattiin Sanbaon kylässä Kiinan länsiosan Xinjiangissa sunnuntaina.
Xinjianissa saatiin lisäksi mittaustulos, jonka mukaan maan pinnan lämpö kipusi enimmillään peräti 80 celsiusasteeseen.
Edit.
Lomamatkailijat Välimeren maissa kertovat helleaallon vaikutuksista:
Ukkosennustetta tiistaille:
https://twitter.com/ZatorP/status/1680983547912306693?s=20
https://twitter.com/ZatorP/status/1680983729647374337?s=20
https://twitter.com/ZatorP/status/1680988343067201536?s=20
Edit.
https://twitter.com/ZatorP/status/1681169043804377088?s=20
Suomi vs muu pohjoinen pallon puolisko - miksi muualla kärsitään kovista helteistä, mutta Suomeen asti ne ei yllä:
Eri puolilla pohjoista pallonpuoliskoa on kuluvalla viikolla tukalan kuumaa. Yli 40 asteen lukemia mitataan Yhdysvalloissa, Etelä-Euroopassa ja myös osassa Aasiaa. Lämpöennätyksetkin ovat vaarassa rikkoutua. Suomessa kesäsää käy viileämmäksi ja epävakaisemmaksi, eikä muutosta tähän ole näköpiirissä. Euroopan kahtiajako kuuman etelän ja viileämmän pohjoisen välillä saattaa jatkua vielä tovin.
…
Äärimmäinen kuumuus voi piinata pohjoisen pallonpuoliskon eri osia vielä viikkotolkulla. Esimerkiksi Välimeren kuumuudelle ei tällä hetkellä näy loppua.
…
Kuumuuden syypäänä ovat eri alueille jämähtäneet korkeapaineen alueet, ilmastonmuutoksen vaikutus sekä hetki sitten alkanut El Niño -ilmiö. Sen aikana maapallon keskilämpötila kohoaa ja kuumuuden todennäköisyys kasvaa eri mantereilla.
…
Britteinsaaria ja keskistä Eurooppaa halkova suihkuvirtaus ohjailee tällä hetkellä Euroopan suursäätilaa. Suihkuvirtaus jakaa erilaiset ilmamassat toisistaan ja se ohjailee myös matala- ja korkeapaineiden reittiä.
…
Suihkuvirtauksen reitti näyttää jämähtävän paikalleen pidemmäksi aikaa eli vastaisuudessakin Euroopan säässä on kolme eri vyöhykettä. Kuuma ja kuiva sää pysyy Välimerellä, keskisessä Euroopassa lämpö ja rankkasateet vuorottelevat ja Pohjois-Eurooppa pysyy pääosin helteettömänä ja epävakaisena.
“Ilmastojärjestelmä voi aiheuttaa tämän, ilmaston lämmettyä vain 1,2 astetta. Nykyisin maailmanlaajuisesti harjoitettu politiikka saa maailman lämpenemään 2,7 astetta vuoteen 2100 mennessä. Se on todella kauhistuttavaa.”