Aurinko paistaa ja vettä sataa - sään taivasteluketju

Maasalmoja riittänyt kesäkuun alkuun!

1 tykkäys

Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelussa ja sovelluksessa ilmeni tänään iltapäivällä tekninen häiriö, joka sai monet hieraisemaan silmiään.

Ennusteen mukaan Helsingissä olisi tänään iltapäivällä ajoittaisia sadekuuroja ja noin 157 astetta pakkasta.

2 tykkäystä

Olisiko seuraava mestaruus menossa johonkin yllättävään suuntaan, jos Hellsinki uhkaa jäätyä? :thinking:

2 tykkäystä

Alkoi satamaan ihan maan perkuleen kovaa ja rakeita tuossa vesisateen seassa. Empä noin kovaa sadetta ihan hetkeen ole nähnytkään.
Samalla aurinko paistaa. Juuri käytiin uimassa eikä tästä merkkejä ollut näkyvissä.

1 tykkäys

Paloi hermo. Tein päivän työt terdellä, toki kolmemetrisen varjostimen suojassa. Tuossa töllöä katsoessa alkoi lämpö nousemaan aivoihin asti. Katsoin, että makkarini lämpötila 26,3.

Pistin takapihalle teltan pystyyn ja siirryin väistötilaan. Vissyä on pariksi päiväksi ja varavirtalähde piisaa viikoksi. Täällä sitä nyt kuunnellaan lintujen laulua ja pienen matkan päässä jonkun laulattamaa moottorisahaa.

Juu, ei ole ilppiä. Teltta on.

4 tykkäystä

Jäähtyy eli helteet hetkeksi takanapäin…

Loppuviikosta säähän todellinen täyskäännös – Tällaista keliä on luvassa Tampereen seudulle:

1 tykkäys

Kuumuus siirtyi Venäjän suuntaan ja myös osassa Välimeren maissa kovaa hellettä:

– Kylmeneminen liittyy suursäätilanteeseen. Fennoskandian yllä aiemmin ollut korkeapaine ja sen yhteydessä esiintynyt etelänpuoleinen, helteisen lämmin ilmamassa ovat väistyneet Venäjälle. Pohjoiseen Eurooppaan on puolestaan päässyt muodostumaan matalapaineen keskus. Sen yhteydessä pohjoisen puolelta työntyy ajankohtaan nähden kylmää säätä tuovaa ilmamassaa laajalle alueelle Eurooppaan. Matalapaineeseen liittyy myös säärintamia ja epävakaista, sadekuuroherkkää säätä, mikä tuo paikallisesti runsaita sademääriä, Joanna Rinne kertoo.

1 tykkäys

Sillä välin kun Suomi hieman jäähtyy, niin muualla Euroopassa saattaa olla hirmuhelteitä:

3 tykkäystä

Tämä päivä tarjonnut reilummin vettä ja nyt illalla hetki sitten tuli raekuuro sekä äsken yksittäinen ukkosenjyrähdys kaatosadekuuron kera. Luonto kiittää ja sielu lepää kun ei ole noita kuumia kelejä.

2 tykkäystä

Kova tuuli on myös kaatanut puita Pirkanmaalla:

Kova tuuli on kaatanut Pirkanmaalla puita teille ja sähkölinjoille, pelastus­laitoksella 15 tehtävää:

Eniten tehtäviä on ollut Viljakkalassa Ylöjärvellä, ja useampi tehtävä myös Parkanossa ja Hämeenkyrössä. Myös Tampereen Kalevassa pelastuslaitos siirsi kaatuneen puun tieltä noin puolen päivän aikoihin.

2 tykkäystä

Täällä oli pelkkä lyhyt kaatosade.

1 tykkäys

Meillä on juurikin mökki tuolla Viljakkalassa. Edelliskesänä iski syöksyvirtaus tuhoten paljon metsää. Naapurilla lähti vene irti ja sähköjohdot tuhoutu. Kaikki se tapahtui 8 minuutissa😅. Mehän jäimme myös yön yli mottiin.
Tänään sitten tuon myrskyn häntä ilmeisesti osui vain mökkimme kohdalle, koska vain pari puuta kaatui mutta aallot nousivat hetkellisesti todella korkeiksi ja ikkunat helisi. Vähän tuli muistoja mutta onneksi ei meidän kohdalle iskenyt pahemmin.

2 tykkäystä

Nyt jyrisee ja salamoi Jyväskylässäkin.

3 tykkäystä

Yöksi luvassa sadetta, ukkosta ja kovia tuulen puuskia.

1 tykkäys

Lämpeneekö ensi viikkoa kohti?

Sateinen sää jatkuu Pirkanmaalla – ensi viikolla saattaa lämmetä:

Epävakaisten kelien päätteeksi sää saattaa viikon lopussa tai ensi viikon alussa lämmetä hieman. Keräsen mukaan silloin lämpötilat voivat liikkua jo yli 20 asteessa. ”Ehkä pieni mahdollisuus on ensi viikon alussa, että jo hellelukemiinkin päästäisiin.”

1 tykkäys

Tottakai ku loma alkaa mut 20c riittää vallan mainiosti :grin:

1 tykkäys

Rakeita Tampereella:

Tamperetta pieksi voimakas raekuuro, katso videot – tällä viikolla sää vaihtelee rajusti:

Jatkoa:

Suomalaisten suosimissa lomakohdemaissa kaakkoisessa Euroopassa on tällä viikolla vaarallista kuumuutta, kun lämpötilat kipuavat jopa 40–44 asteeseen. Kovasta kuumuudesta kärsitään muun muassa Manner-Kreikassa, Kreetalla, Rodoksella, Turkissa ja Kyproksella. Toisaalla Euroopassa on puolestaan ollut pahoja tulvia rankkojen sateiden takia.

1 tykkäys

Keskustassa tuli lounasaikaan ns esterin takalistosta vettä. Farkut ja kengät kastu aika huolella, onneksi takki roiskeveden pitävä joten kropan yläosa kuiva (iso lierihattu märkä)

1 tykkäys

Paljon sadekuuroja pyörii keskustan ympärillä. Yhdessä vaiheessa paistoi aurinko ja satoi kaatamalla vettä :sweat_smile:

3 tykkäystä