Aaltoilee niin että uikkaritkin meinaa tippua jalasta ![]()
Luulisi, että noilla päivillä olisi päähän kertynyt jotain tolkkuakin.
Kävin Yyterissä uimassa viime kesänä. Eikä siis todellakaan ollut edes tuulista, vaikka olikin tuulista, mutta huomasin, että aaltojen voima oli kova, kun sille päälle sattuivat.
Joo ei mitään järkeä tossa touhussa… pieni liukastuminen niin aallot ois vieny ukon tai lyöny päänsä pahasti. Toki ei tarvinnu mennä ite kastamaan…
Aikamoinen uimari kun ei edes käynyt uimassa.
Meillä päin Savoa ei kovin kovaksi myrsky yltynyt, olisi voinut käydä uimassa.
Loistava syyskeli Parkano-Karvia-Kihniö-kolmiossa. Hommat sujuu ulkona leppoisasti. Näyttää olevan ennuste vielä lämpimämpi viikon päähän mutta silloin ei mökille pääse. Mökin syystoimet siis nyt.
Tampereelle on saapunut syyskuuinen ukonilma. Tai no ainakin kaksi salamaa bongattu jyrähdyksen kera.
Kauhee jyrinä ja kaatosade ainakin täällä etelähkössä
Yhtä jyrinää vaan…
Naantalissakin tänään jyrissyt ja satoi hetken ihan kaatamalla…
Tällaisia lämpöjä ei syksyllä ole edes joka vuosikymmen Suomessa…
Lisäksi aivan himmeetä tämä miten lämpötilat jakautuu. Suomi on pitkä maa…
Revontulia on voinut bongata aina Tampereella asti MTV Uutisten mukaan ja avaruussää jatkuu suotuisana alkuviikosta:
Edit.
Syyskuun lopun uusi lämpöennätys syntynyt (23,2°C):
https://twitter.com/meteorologit/status/1310177155725365250?s=20
Edit.
Huippu oli lopulta 23,5C:
Syksyn ennätyslukema on mitattu Satakunnassa Kokemäellä, Tulkkilan mittausasemalla myöhään sunnuntaina iltapäivällä. Se oli 23,5 astetta, ja lukema on historiallinen.
Mahtaa meteorologeilla olla tylsä viikko. Harvoin syksyllä näin mennään:
Tavanomaista lämpimämpi sää jatkuu pitkien ennusteiden mukaan jopa vuodenvaihteesren asti Suomessa:
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n vuodenaikaisennuste ennakoi Suomeen 0,5–2 astetta tavanomaista lämpimämpää marras-tammikuun jaksoa.
– Käyköhän taas niin kuin viime talvena? Ei juuri lumia eteläiseen Suomeen ja runsaat lumet Lappiin, pohtii Forecan meteorologi Joanna Rinne .
Vaikka signaalia tavanomaista lämpimämpään suuntaan nyt on, liittyy pitkän ajan ennusteisiin runsaasti epävarmuuksia.
Ilmatieteenlaitoksen pitkän ennusteen seuranta:
Nyt alkaa olla lähellä tilanne ettei tarvitse vaihtaa talvirenkaita koko talvena.
Meriveden lämpötilalla on vaikutuksia, siihen missä vaiheessa on odotettvissa lumisadetta. Ja yltääkö lumisade Hki-Turku akselille ja sataako Tampereella lunta ollenkaan. Sopivissa olosuhteissa voi mennä myös rannikon ohitse ainakin suurimmat lumisateet.
Jos siis merivesi pysyy lämpimänä pitkälle syksyyn ja talveen, saattaa ilman nopea kylmeneminen tuoda erityisesti etelärannikolle runsaasti lunta. Saarikalle muistelee erityisesti paria talvea noin kymmenen vuotta sitten, jolloin Helsingin talvi oli runsasluminen.
Suomi on pitkä maa ja viileätä on. Ennuste kertoo, että mahdollisesti tuleva lumi ei jääne maahaan ainakaan Tampereen seudulla.
Täällä Etelä-pohjanmaalla lumihiutaleet hiljalleen taivaalta leijuu ![]()
Kaveri laittoi kuvaa Rovaniemeltä aamulla.
Siellä on lumi maassa ja lisää tulee. ![]()
Tampereella ei ole onneksi lumesta vielä tietoakaan.
Villilässä sataa lunta.
Viime “talvena” satoi kolme kertaa sen verran lunta, että taloyhtiön piha käytiin auraamassa, mielenkiintoista nähdä montako kertaa tänä kuuden kuukauden marraskuussa.