Niin saadaanko sittenkin tänä talvena Suomeen hyvät talviurheilukelit ainakin hetkeksi polaaripyörteen hajomisen seurauksena ja kylmää ilmaa Pohjoisnavalta pääsisi “valumaan” Suomeen:
Ensimmäisen kerran sitten toissa talven joutui tänään ahkeroimaan lumityöt. Hauskaa kuntoilua musiikkia kuunnellessa. Ei mennyt kuin noin tunti tuohon urakkaan. Saa nähdä olisiko tänä talvena jopa hiihtokelit tulossa.
Ei viitti vielä tehdä lumitöitä, kun ei usko riitä sen maassa pysymiseen. Äsken alko sataan vettä ja jos ens viikolla tulee pakkaset, niin liposaa voi taas olla.
Toivon kyllä lumien pysyvän, mutta pessimistiks on tullu muututtua sen asian suhteen.
Suomessa 2020 on ollut mittaushistorian selvästi lämpimin
Suomen lämpötila on monen tekijän summa, johon ilmastonmuutos on vaikuttanut viime vuosina yhä enemmän. Ilmaston lämpeneminen on muun muassa vaikuttanut siihen, että Jäämerellä jäästä vapaa kausi on ollut ennätyspitkä. Tällä on vaikutusta myös Suomen säähän.
Mahdollisuudet 50/60 Matti Nykästä lainaten… Siperia voi tänä talvena tuoda “holotna” kelejä koko Eurooppaan riippuen polaarivirtauksesta ja muutamasta muusta muuttujasta:
Sää näyttäisi lähtevän kylmenemään Euroopan alueella tulevan viikonlopun jälkeen, kun Siperian korkeapaine ja arktinen ilmamassa nytkähtävät liikkeelle kohti länttä. Tähän saakka kylmät ilmamassat ovat pysyneet visusti loitolla tiiviin polaaripyörteen vuoksi, mutta tähän on tulossa muutos.
Polaaripyörre on napa-aluetta ylempänä ilmakehässä kiertävä virtaus, joka kätkee sisälleen maapallomme kylmimmän ilmamassan. Jos pyörre pääsee stratosfäärin äkillisen lämpenemisen seurauksena hajoamaan tai jakaantumaan, arktinen ilmamassa voi päästä valahtamaan eteläisemmille leveysasteille Yhdysvaltoihin tai Eurooppaan tuoden mukanaan ankaraa talvisäätä.
Seurataan tilanteen kehittymistä - onko taas aurinkorannikolla asti lunta Espanjassa (kuten viime talvena ).
Alanko kertoo, että idästä saapuu hyvin kylmää ilmamassaa ja sää kylmenee päivä päivältä ja ensi sunnuntaina pakkasta voi olla Pirkanmaalla jopa 20 astetta.
Ilmatieteenlaitoksen ja Forecan sadetutkat eivät näytä yhtikäs mitään, mutta pitkin päivää on tullut lumitihkua. Parhaillaankin sataa oikein selvästi, vaikka pilvialuekartan (ei ennusteena eikä sen enempää havaittunakaan) mukaan ei Tampereen päällä ole pilveä ollenkaan. Mistä tämä lumisade sitten oikein tulee?!
Ilmatieteen laitoksen sovelluksen sadetutkassa näkyy pieniä sadepilviä. Toinen vaihtoehto on Mustavuoren lumetus, josta leviää jääkiteitä aika laajalle alueelle ja tuntuu, että hervannassakin lumetetaan mäkeä. Aina kun on pilviä, voi sataa.
Siitä se varmaan alapilvestä kuitenkin tulee. Jää sananmukaisesti tutkan alle kun pilvet on matalalla, ja maapallo kaartuu tutkasäteen alta pois. Sen takia tutkakuva ei näytä mitään. Satelliittikuvassa sen sijaan näkyy (tosin huonosti erottuu) että Tampere on pilvisessä alueessa.
Härmälässä katselin kun päivällä tuli enemmältikin tuota lumihöttöä. Mietin että onko sulalla Pyhäjärvellä jotain vaikutusta asiaan. Oli auton tuulilasit menny lumeen (aamulla ajelin autolla ja illalla uudelleen) päivän aikana.
Kyllä sitä varmaan pitää alkaa etsimään, että minne sitä tuli lumikola lykättyä silloin pari kolme vuotta sitten, kun sitä on viimeksi tarvinnut. Ja veivata kettinkit traktorin renkaille ja etsiä linko.
Lunta kertyy sunnuntaisen ennusteen mukaan keskiviikkoon mennessä Pirkanmaalle noin 30–40 senttimetriä – paikoin jopa 50 senttimetriä.
Korpela lisää, että tiistaina sankkojen sateiden lisäksi myös tuuli voimistuu. Merialueella voidaan mitata myrskylukemia, ja myös Pirkanmaalla tuuli voi olla navakkaa.
Tuuli voi myös pöllyttää lunta ja kinostaa sitä.
– Tuuli ja pyry ovat sellainen yhdistelmä, että ajokeli voi olla erittäin huono. Liikenteeseen ei kannata huvikseen lähteä.
–Jos pilvisyys pääsee hälvenemään, perjantai tarjoilee kipakkaa pakkasta. 20 asteen pakkasia on tulossa yleisesti maan etelä- ja keskiosiin, etenkin yöaikaan. Voi olla, että etelässä mitataan jopa 25 asteen pakkasia, Korpela sanoo.
Ilmatieteen laitoksen sunnuntaina 10. tammikuuta tekemän ennusteen mukaan maanantai-iltana ja tiistain kuluessa Suomeen leviää voimakas lumipyry lännestä. Maanantaina lunta sataa etelä- ja lounaisrannikolla 5-15 cm.
Suurimmat lumikertymät saadaan ennusteiden mukaan Rauma-Lahti-linjan eteläpuolella, jossa voi sataa lunta tiistaivuorokauden aikana 20–30 cm. Kolmen vuorokauden kokonaislumikertymä maanantaista keskiviikkoon voi olla samalla alueella 30–40 cm, paikoin 50 cm. Satakunnassa, Pirkanmaan länsiosissa sekä Hämeen maakunnissa voidaan yltää 20–35 cm kokonaislumikertymiin.