Ainakin Zabo oli tänään Saipan julkistustilaisuudessa joka alkoi klo 15 kauppakeskus IsoKristiinassa. En siis tiedä oliko näjemäsi auto juuri hänen, mutta ainakin hän siellä päin oli tänään.
Harmi kun en nähnyt matkustajia.
Katselin Putousta ja sieltähän löytyi uljas murre ja aivan loistava paita sketsistä.
Mistä kohtaa jaksoa, kun en koko jaksoa jaksa katsoa
Noin kohdassa 47:50 (paita siis).
Käytiin Tampereen Ikeassa ja yhden huonelavastuksen seinällä oli Tapparan kaulaliina ja CHL-pelipaita. Varmaan Tampere-teeman mukaisesti, mutta toisaalta Ilvestä en bongannut.
A-studion jälkeen TV1:stä tulee tänään (klo 21:30) dokumentti Tapparan Nainen viime keväältä. Elikäs ihan kohta. Varmaan Areenasta löytyy myös.
Oli muuten kyllä kova dokkari. Noin viiskymppinen nainen heiluu 10 minuuttia telkussa humalassa Tapparanpaita päällä Edit. Miksihän tällanen on edes kuvattu? Ei riitä maalaispojan järki.
Kukin tavallaan. Minä pidin tästä dokumentista.
Hieno urheiludokumentti, liikaa vääriä ottelutuloksia vaan, niiltä osin skarpattavaa.
Taisi olla kuvattu aikanaan osaksi Perjantain jaksoa missä aiheena urheilufanit tjsp. Kuvattiin yhtä urheilufania ja hänen tekemisiään. Ei kai sen kummempaa.
Ketju avattiin ajastetusti 8 tunnin kuluttua.
Turun motarilla Kilon kohdalla Espoossa bongattu musta Civic, jossa Tapparan tarra.
Saattaa olla palstalainen kyseessä. Tunnustan, minähän se olin.
Terve vaan! Kurvasin just Kehä kakkoselta motarille, kun ajoit ohi.
Katsottiin sunnuntaiehtoona Elisa Aitiosta leffa Eila,Rampe ja likka. Siinä vilahtaa Tapparan pelipaita Eilan ja Rampen mökin vaatekaapissa.
90-luvun Elämän suola sarjassa vilahtaa Tappara paita usein… Sarjan suvun Kunkaisten 2 jäsentä ainakin kovia Tappara faneja… 90luvun Tampereella kuvatuissa draamoissa juurikin Tappara usein mukana, ilves ei juurikaan…
Samoin maalaiskomedioissa P.A.Turpeisella Tapparan lippis. On kyllä jo vissiin mainittu täällä muutaman kerran.
Eilen bongattu Espoossa Kaisankodin pihassa VW Touran jossa mestaruus imukuppipaidat takasivulasissa.