Champions Hockey League 2019-20

5 tykkäystä

A post was merged into an existing topic: CHL televisiossa ja suoratoistopalveluissa

Aloitetaan tämän vuoden lohkovastusten Google-perkaaminen ensimmäisenä kohdattavasta vastuksesta. Viikon päästä Itävallassa kohdataan.

Klagenfurter AC

Kotikaupunki:

Itä-länsi-skaalalla Klagenfurt sijaitsee puolivälissä Itävaltaa. 20 kilometrin päässä vuorten takana alkaa Slovenia. Selvä kiekkokaupunki, jopa pääsarjatason jalkapallojoukkuekin puuttuu. Paikallisen järven jäällä on pelattu Itävallan ensimmäiset kiekkopelitkin ja mestaruuksia on niin paljon että katto notkuu. Itävallan Manse siis.

Areena:

Vuonna 1959 rakennettu pytinki, jota on modernisoitu vuosien saatossa. Saksankielisen Wikipedian mukaan vanhuus silti näkyy: kaikilta paikoilta ei koko kenttää näe ja puitteet ovat muutenkin vanhanaikaiset. Mutta perinteitä huokuu. Eiköhän tuolla Tappara viihdy.

Historia:

Seura on perustettu vuonna 1909. Jääkiekkoa se pelasi ensi kerran vuonna 1919 ja yhtäjaksoisesti vuodesta 1926. Mestaruuksia on vaikka millä mitalla, kaikkiaan 31. Suurin menestysjakso oli 60- ja 70-luvuilla, mutta mestaruuksia on muiltakin vuosikymmeniltä rutkasti. 2000-luvulla on tullut kuusi kannua, joista viimeisin tänä keväänä.

Värit:

Tunnettu lempinimi näyttää olevan Rotjacken eli Punapaidat. Peliasu on kokopunainen, jossa on valkoista tehostevärinä. Vieraspaita on valkoinen.

Viime kausi:

Klagenfurt oli EBEL:in runkosarjan kolmas ja myös ylemmässä jatkosarjassa kolmas. Pistetahti oli 1,83 p/o. Pudotuspelien puolivälierissä kaatui Bolzano 4-1, välierissä Graz 0-4 ja finaaleissa Vienna Capitals voitoin 2-4. CHL:ssä Klagenfurt ei viime kaudella ollut.

Pelaajaliikenne ulos:

Pelaajaliikenne on ollut kesällä äärimmäisen maltillista. Poistuvissa on vain Ilveksessäkin taannoin piipahtanut, hyvän kauden Itävallassa pelannut Mitch Wahl, joka siirtyy Slovakiaan, sekä 30-vuotias merkittävän SHL-urankin tehnyt ruotsalaispakki Robin Gartner.

Pelaajaliikenne sisään:

Joukkueeseen on tuotu kaksi itävaltalaishyökkääjää. Klagenfurtiin palaa Raumalta Manuel Ganahl. Viiden Ruotsissa vietetyn kauden jälkeen kotimaahansa palaa 22-vuotias Lukas Haudum.

Muita mielenkiintoista:

Joukkuetta valmentaa Petri Matikainen. Maalissa jatkaa viime kaudella dominoinut Norjan maajoukkueesta tuttu Lars Haugen. Hyökkäyksestä nostetaan joukkueen ykköstykki Nick Petersen sekä Siim Liivik.

Ennuste:

Ykköshaastajan asemasta lähtee tavoittelemaan pudotuspelipaikkaa. Sveitsiläisten saati Tapparan jättäminen taakse vaatii onnistumista.

14 tykkäystä

Tampereella ollut jokin tiedotustilaisuus, jossa on ollut paikalla ainakin Tapparan ja Pelicansin edustus. Kommentteja Rautakorvelta ja Kuuselalta ja jutussa on myös Ville Niemisen videohaastattelu. Melko lailla aiemmilta vuosilta tuttuja ylisanoja.

Tappara aloittaa CHL-pelinsä torstaina Itävallassa. Sitä ennen joukkue leireilee Slovenian Bledissä, jonne kirvesryhmä suuntasi maanantaina puoliltapäivin.

Bledistä on tunnin matka Klagenfurtiin. Itävallasta reissu jatkuu Sveitsiin, ja sieltä sunnuntaina Tampereelle.

Päävalmentaja Jukka Rautakorven mukaan matkaan lähtivät kaikki pelaajat. Peliminuutteja ei välttämättä ole luvassa jokaiselle.

https://www.aamulehti.fi/a/eb785517-f0f5-48a9-a860-1dfc34d9fa07?c=1522737894164

5 tykkäystä

CHL:n päällehän sopisi Ville Niemisen pelaajauraltakin tuttu tokaisu loistavasti: ollaan tosissaan, muttei vakavia :smiley: En kyllä ymmärrä sitä, mikä minua vaivaa - onko jääkiekon puutostila mennyt niin pahaksi itsellä, että olen jo ruvennut CHL-pelejäkin odottamaan? Kai se on vaan se, kun ensi viikolla pääsee hallille seurana @TTman ainakin. Oletan myös, että @Nevofoget03 on myös mukana.

1 tykkäys

Google-perkasin toisen joukkueen.

EHC Biel-Bienne

image

Kotikaupunki:

Biel on Mikkelin kokoinen kaupunki luoteis-Sveitsissä. Kaksikielisyys näkyy seurankin nykyisessä nimessä. Selvä kiekkokaupunki, jossa ei muita tunnettuja urheilujoukkueita ole. (Minä tosin yhdistän kaupunkiin merkittävän vuosittaisen huippushakkiturnauksen)

Areena:

Vuonna 2015 avattu Tissot Arena koostuu reilun 5 000 katsojan jalkapallostadionista ja 6 500 katsojaa vetävästä jäähallista. Google Street View’n avulla voi vaellella pitkin hallia.

Historia:

Vuonna 1939 perustetulla seuralla on pitkät perinteet. Parempia ja huonompia aikoja on ollut. Mestaruuksia on kolme kappaletta 70-80-luvun taitteesta ja pääsarjassa se on pelannut yhtäjaksoisesti vuodesta 2008 ilman suurempaa menestystä lukuun ottamatta paria viime kautta. Toissa kaudella tulivat kolmanneksi ja nyt CHL-paikkojen jakokriteerien muututtua viime kauden neljäs sija runkosarjassa riitti ensimmäiseen CHL-paikkaan. Finaalit on kuitenkin toistaiseksi jääneet haaveeksi uuden tulemisen aikana.

Värit:

Biel pelaa kotonaan kokopunaisissa, jossa on keltaista tehostevärinä. Aika räikeä mutta kai persoonallinen väriyhdistelmä. Vieraspaita on keltapunainen.

Viime kausi:

Kuten sanottua, Biel oli NLA:n runkosarjan neljäs pistekeskiarvolla 1,58 p/o. Pudotuspelien puolivälierissä Ambri-Piotta kaatui voitoin 4-1, mutta välierien seiskapelissä Bern pudotti Bielin.

Pelaajaliikenne ulos:

Ei suurta pelaajaliikennettä Bielilläkään. Elite Prospects ei ilmoita merkittäviä lähtijöitä, mutta ainakin eräs kesken viime kauden Porista tullut kärkihyökkääjä etsii yhä uutta seuraa. Ei toki Sveitsissä merkittävää jälkeä saanut aikaan.

Pelaajaliikenne sisään:

EBEL:in Vienna Capitalsista tuli pistepörssin tehoilla 35+34 voittanut itävaltalainen laitahyökkääjä Peter Schneider ja puolustukseen tuli AHL-kauden jälkeen sveitsiläinen hyökkäävä pakki Yannick Rathgeb.

Muita mielenkiintoista:

Tälläkin joukkueella on suomalainen valmentaja, meidän vanha tuttu Antti Törmänen. Maalilla pelaa uransa viimeiseksi jäävää kautta elävä legenda Jonas Hiller. Puolustuksessa on meidän oma mies Anssi Salmela. Hyökkäyksestä on poimittava ainakin naapurin mies, maailmanmestarismies hänkin, Toni Rajala. Kiinnostavia nimiä myös NHL:stäkin tutut Damien Brunner ja Marc-Antoine Pouliot.

Erityismaininta Mathieu Tschantrélle, joka eilen pelasi peräti Rajalan kanssa ykkösketjussa. Todellinen seuralegenda, pelaa myös uransa viimeistä vuotta. Koko ura kasvattajaseurassa, ensin kahdeksan kautta divaria ja sitten sarjanousun jälkeen valinta kapteeniksi. Vuoden päästä Biel joutuu etsimään uuden kapteenin.

Ennuste:

Lohkovoittajakandidaatti, erityisesti Tapparan eilisen kompastumisen jälkeen. Mutta pelataan pelit toki ensin.

6 tykkäystä

Miro Karjalaiselle yhden ottelun pelikielto tappelusta. Niin, onhan tämä jätkä nyt vähintäänkin hieman äkkipikainen. Vihu yrittää päästä otteesta pois ja vähä tökkii, niin kaveri alkaa takomaan paljain nyrkein. Tuo vastustaja sai ilmeisesti 2min väkivaltaisuudesta.

https://www.championshockeyleague.com/en/news/hpk-s-karjalainen-suspended-1-game

7 tykkäystä

Ensimmäiset jatkoonmenijät ja ensimmäiset putoajat saatiin selville lohkossa B. Sieltä Plzen ja Zug varmistivat jatkopaikkansa päivän tulosten myötä. Ratkovat lohkovoiton keskinäisissä otteluissa vielä. Lohkon kaksi muuta joukkuetta HPK ja Rungsted pelaavat kaksi merkityksetöntä peliä keskenään.

Tasapistekriteerinähän on keskinäiset pelit ja vasta niiden ollessa täysin tasan katsotaan muuta. Valitettavaa HPK:n kannalta, joka hävisi pisteet 4-2 molemmille vastuksilleen.

1 tykkäys

Tuli katsottua noita lohkojen tilanteita hiukan tarkemmin ja täytyy poimia sieltä muutama mielenkiintoinen huomio.
-Kaljaliigajoukkue Cardiff Devils johtaa omaa lohkoaan!
-Kärppäsiä lukuun ottamatta tällä hetkellä varsin vaisu Suomalaisesitys.

Standings
2019/20
Group stage Playoffs
Group A pts gp w otw l otl gf ga gdf
1EHC Biel-Bienne 9 3 3 0 0 0 6 3 3
2KAC Klagenfurt 6 3 2 0 1 0 9 10 -1
3Tappara Tampere 3 3 1 0 2 0 10 7 3
4Frisk Asker 0 3 0 0 3 0 3 8 -5
Group B pts gp w otw l otl gf ga gdf
1HC Pilsen — q 10 4 2 2 0 0 20 10 10
2EV Zug — q 10 4 3 0 0 1 16 7 9
3HPK Hämeenlinna 4 4 0 1 1 2 10 13 -3
4Rungsted Seier Capital 0 4 0 0 4 0 7 23 -16
Group C pts gp w otw l otl gf ga gdf
1Luleå Hockey 6 3 1 1 0 1 11 8 3
2Augsburger Panther 5 3 0 2 0 1 10 9 1
3Belfast Giants 4 3 1 0 1 1 8 13 -5
4Bílí Tygři Liberec 3 3 1 0 2 0 11 10 1
Group D pts gp w otw l otl gf ga gdf
1Lausanne HC 6 3 1 1 0 1 10 9 1
2Yunost Minsk 5 3 1 1 1 0 7 5 2
3Lahti Pelicans 4 3 1 0 1 1 8 10 -2
4Oceláři Třinec 3 3 1 0 2 0 5 6 -1
Group E pts gp w otw l otl gf ga gdf
1Kärpät Oulu 9 4 2 1 0 1 13 7 6
2Skellefteå AIK 7 4 1 2 1 0 13 9 4
3SC Bern 5 4 0 1 0 3 10 12 -2
4Grenoble 3 4 1 0 3 0 6 14 -8
Group F pts gp w otw l otl gf ga gdf
1Adler Mannheim 8 3 2 1 0 0 14 3 11
2Djurgården Stockholm 6 3 2 0 1 0 11 9 2
3Vienna Capitals 3 3 1 0 2 0 8 11 -3
4GKS Tychy 1 3 0 0 2 1 4 14 -10
Group G pts gp w otw l otl gf ga gdf
1Red Bull Munich 9 4 2 1 0 1 11 5 6
2Färjestad Karlstad 8 4 2 1 1 0 13 7 6
3HC Ambrì-Piotta 4 4 1 0 2 1 5 9 -4
4HC05 Banská Bystrica 3 4 0 1 2 1 7 15 -8
Group H pts gp w otw l otl gf ga gdf
1Cardiff Devils 8 4 2 1 1 0 14 12 2
2Frölunda Indians 7 4 2 0 1 1 16 13 3
3Mountfield HK 6 4 2 0 2 0 13 11 2
4Graz99ers 3 4 0 1 2 1 12 19 -7
4 tykkäystä

Tuli tietovisaan vastauksia etsiessä medialle sunnattu tietopaketti tämän kauden CHL:stä.

https://www.championshockeyleaguebrand.net/wp-content/uploads/2019/08/CHL_Media_Guide_2019-20.pdf

7 tykkäystä

Pikaisesti silmäiltynä varsin laadukkaasti toimitetulta manuaalilta vaikutti (kuten kai muutkin CHL:n julkaisut yleensä).

Pari osin kepeämpääkin kohtaa lainauksina:

Club Trivia
…The separation was friendly and Tappara continued TBK’s hockey tradition in a straight line, their merits added together. In recent decades, younger generations unfamiliar to this history and basically acting mostly out of envy, have tried to undermine this tradition, stating that TBK’s and Tappara’s championships and other merits should be counted separately. However, the official stance is still as it has been since the separation year of 1955 – that Tappara are a continuum of TBK hockey and they are counted as one.

Team mascot Tapsu will be celebrating his 10th birthday this season

(Milloinkas nämä kestit muuten pidetään?)

Tahdon Portaat (the Stairs of Will) is a traditional training session held in the long stairs of Pyynikinharju ridge a few times every summer.

8 tykkäystä

Tappara onnistui voitolla Askerista säilyttämään CHL-näkymien osalta kaiken omissa käsissään. Lohkossa Biel ja Klagenfurt pelaavat seuraavaksi kahdesti toisiaan vastaan, ja noiden otteluiden jälkeen on tarkkaan selvillä myös se, millainen tulos Tapparalta vaaditaan jatkopaikkaan viimeisessä lohkopelissä kotona Hakametsässä ensi keskiviikkona.

Muutenkin suomalaisittain :finland: lohkotilanteissa jännitys säilyy hyvin. Mestari-HPK on tosin jo ulkona, mutta Tapparan lisäksi Kärppien ja Pelicansin jatkonäkymät ovat täysin auki.

Kärpät hävisi Skellefteålle vieraissa ja ratkoo pääsyään pudotuspeleihin viimeisessä lohkopelissä samaista ruotsalaisjoukkuetta vastaan Oulussa ensi tiistaina. Skellefteå on kovan lohkon kärjessä (10 p.), Kärpät ja Bern seuraavat pisteen välein. Bern kohtaa viimeisessä lohkopelissään jumbo-Grenoblen vieraissa, samoin tiistai-iltana.

Pelicansin lohkossa taas pelataan huomenna viidennet ottelut - tällä hetkellä kaikki neljä joukkuetta ovat kolmen pisteen sisällä. Pelsu kohtaa vielä kahdesti Yunost Minskin.

Charles Bertrand jakaa sarjan maalipörssin kolmatta sijaa viidellä maalilla viidessä ottelussa. Kärjessä Pilsenin Milan Gulas ja Augsburger Pantherin Matthew Fraser kuudella maalilla. Gulas johtaa myös pistepörssiä (6+4=10), jossa paras suomalaispelaaja on Luleån Arttu Ilomäki, 3+4=7. Morley (1+5) on edelleen Tapparan pistekärki, koko liigassa n. sijalla 15. Tasapistein Juhamatti Aaltosen kanssa samalla myös suomalaisjoukkueiden parhaat, joskin Aaltosella ottelu vähemmän pelattuna.

Kaikkiaan kruunu :sweden: näyttäisi olevan edelleen vahvaa valuuttaa eurosarjassa: ruotsalaisjoukkueista kaksi on varmistanut jatkopaikkansa, kaksi johtaa lohkojaan, yksi on omassaan toisena. Kenties yllättäen myös kaikkien saksalaisten :de: eteneminen pudotuspeleihin on lähellä; kaksi kolmesta jo varmoja jatkajia. Sveitsiläisistä :switzerland: Zug varma jatkaja, muut neljä mukana kilpailussa. Tshekkiläisistä :czech_republic: Pilsen jatkossa, muut kaksi mukana. CHL:n maarankingien kannalta kolmen kilpailussa jatkavan suomalaisen olisi hyvä taistella teitään eteenpäin.

Suomen näkyvimmät valtakunnalliset urheilumediat toimituskuntineen :sheep::sheep::sheep: eivät taas viitsi uutisoida koko euroliigasta mitään, joten yleisöjen on pääosin parempi etsiä muista lähteistä tietoa seuraamansa lajin tapahtumista, jos ne kiinnostavat.

Paikallisaviiseissa :lion: & :lion:, televisioijalla :lion: ja Hesarissakin :lion: sen sijaan oltiin illalla pelien aikaan vielä töissä:

10 tykkäystä

Eikös tässä nyt ole sellainen tilanne, että käytännössä loppuun asti Tapparalla säilyy jännitys. Ollaan 9p tienattu ja ilmeisesti tasapisteissä Klagenfurt jää taakse. Jos kuitenkin Biel tai Klagenfurt voittaa ekan pelin niin nousee 12 p. Jos sekä Biel että Klagenfurt nappaavat voiton ja Tappara häviää vikan pelin niin jäädään ulos.

Jos taas voitetaan ollaan varmasti jatkossa.

5 tykkäystä

3p. Voitolla varmasti jatkoon. Koska maaliero on meidän etuna tässä. Jatkoaikavoitto ei riitä mikäli Bieli ja KAC molemmat ottavat 3 pinnan voiton.

1 tykkäys

Perustelut?

Mahdollisuus on se, että kolme joukkuetta voi tavoittaa 12 pistettä. Tapparan maksimi on 12 pistettä. Miksi Tapparan jatko on varma? Vaikka voittaisi kotiottelun?

E. Maaliero ei ole vielä varma.

Sen takia, kun maaliero keskinäisissä KAC:hen verrattuna on ylivoimainen.

Ja nuo pelaa ristiin ja jos sielä toinen ottaa niin sanotusti anneliin, joten maaliero olisi väkisinkin toisella huono :smiley:

Niin Kac Ja Biel pelaa keskenään. Eikös nyt ainoa tapa tippua ole että hävitään puhtaasti kotona ja Sveitsin päässä menevät jatkoille jolloin kummatkin nousevat pisteissä ohi. Maaliero on meidän hyväksi kumpaakin vastaan, joten jos Sveitsissä ei jatkoja tule niin häviäjä pysyykin meidän alapuolella, vaikka hävittäisiin Norskeille pieninumeroisesti.

Klagenfurtilla ja Bielillä on keskinäisiä pelejä vielä kaksi jäljellä, joten voivat molemmat päätyä 12 pisteeseen, kun Tapparalla on nyt 9 pistettä. Voiton tarvitsemme siis viimeisestä, ellei sitten jompikumpi voita molempia näistä kahdesta pelistä.

Voidaan tippua jatkoaikavoitolla, jos Biel ja KAC ottavat kahdesta pelistä kummatkin kolme pistettä. Tapparan etu on, että kyseinen taistelupari pelaavat kummatkin ottelut viikon sisään, joten Tappara tietää peliin lähdettäessä, mikä tulos riittää jatkopaikkaan.