Cheerleaderit Liigassa

Eilisen pelin ohjaaja innostui kuvaamaan Kärppien cheerleadereita tämän tästä, joten tehdäänpä tällainen pieni gallup.

  • Cheerleaderit ovat olennainen osa jääkiekkotapahtumaa
  • Cheerleaderit ovat lätkämatseissa täysin turhia tai ne ärsyttävät
  • Ihan sama / ei merkitystä

0 voters

Mielestäni Cheerleaderit ovat muinaisjäänne ajalta, jolloin tuollainen hetkuttelu oli ehkä hyväksyttävämpää. Tps teki oikean ratkaisun.

2 tykkäystä

Lainaus Wikipedian Cheerleading-artikkelista. Nähtävästi Kaj Kunnas ja Ilkka Palomäki palasivat lajin juurille…

Cheerleadingin historia alkoi Yhdysvaltojen itärannikon yliopistoissa 1880-luvulla. Yksi tunnetuimmista lajin syntysijoista on Princetonin yliopisto New Jerseyn osavaltiossa, josta toiminta vietiin Minnesotan yliopistoon. Laji alkoi epämuodollisena oman urheilujoukkueen kannustamisena. Urheilukilpailussa katsomossa kannustaneet miehet saattoivat innostua niin, että hyppäsivät katsomon eteen huudattamaan muitakin oman joukkueen puolesta. Stadioneiden kasvun myötä myös cheerleading kehittyi. Suuremmat stadionit ja etäisyydet vaativat harjoittelua ja suunniteltuja kannustushuutoja ja liikkeitä, jotta ne näkyivät katsomoon.

Kaikki cheerleaderit olivat aluksi miehiä. 1920-luvulla tilanne muuttui, kun naisetkin pääsivät yliopistoihin. Toisen maailmansodan aikaan naisten määrä kannustusjoukoissa yleistyi miesten sotiessa. Sodan jälkeen cheerleadingissa tulivat muotiin erilaiset akrobaattiset voimisteluliikkeet ja nostot.

1 tykkäys

Eihän tuolla ole cheerleadingin kanssa mitään tekemistä, mutta silmänruokaa ovat kyllä lähes poikkeuksetta kaikki.

1 tykkäys

Ei,nuo on paljon kovempia.

4 tykkäystä

Lähti punaisten tanssitytöt sitten

Kiitämme Big Red Catsin tanssijoita yli neljännesvuosisadan yhteistyöstä. Nyt on kuitenkin aika tuoda uusia juttuja ottelutapahtumaan, HIFK:n viestintäjohtaja Petteri Linnavalli kertoi Iltalehdelle.
Linnavalli vahvistaa myös, että HIFK ei hae korvaavaa tanssiryhmää. Näin ollen tanssijoita ei enää nähdä seuran kotiotteluissa.

1 tykkäys

Jassoo…
Kai tää on sitä nykyaikaa sitten. Seuraavaksi varmaan otetaan kaljan myynti ja epäterveellinen ruoka pois sieltä. Erätauolla sitten vaan vihersmoothieta ja kasvistikkuja…

13 tykkäystä

Jostain se on Hifkinkin karsittava näköjään kuluja.

2 tykkäystä

Onkohan Mee too ym. naurettavuutta tämä päätös? Jos ryhmä olis halunnu jatkaa ja HIFK myös, niin sitten on syvältä. Ne on nää nykyset tietyn laidan ihanteet tälläsiä…

Jos HIFK on aivan omasta halusta ilman paineita mistään suunnasta lopettaa yhteistön, niin eipä siinä sitten mitään. Epäilen kuitenkin että tässä nyt kiillotetaan julkisuuskuvaa.

3 tykkäystä

Aika monta lippua olen elämäni aikana ostanut jääkiekko-otteluihin, mutta eipä ole itselläni vielä kertaakaan vaikuttanut ostopäätökseen cheerleaderit. Jos jollekin se on kuitenkin ratkaiseva tekijä, niin vinkkinä, että tanssivia naisia näkee muuallakin ja vielä ilman häiritsevää jääkiekon pelaamista. Hyvä IFK.

17 tykkäystä

Turussa tämä liike tehtiin jo 3 vuotta sitten. En nyt ole hirveästi havainnut mitään keskustelua sen jälkeen aiheesta.

1 tykkäys

Itseäni tämä ei niin haittaa, muutoin kuin isossa kuvassa ja muussakin yhteiskunnassa. Pikkuhiljaa viedään perinteitä pois, ettei kukaan vaan loukkaannu tai pahoita mieltään… Tämähän tässäkin on takana.

13 tykkäystä

Eivät saa palkkaa, mutta toki muita kuluja aiheuttavat (jotka tosin ovat marginaalisia). Raha siis ei ole syy.

Mihin perustat ajatuksen, että tässä on kyse jonkun loukkaantumisesta tai mielensä pahoittamisesta?

Asetelma, jossa miehet pelaavat ja naiset vähäpukeisina kannustavat tanssien katsomossa, on todella sukupuolittunut. Toisin päin asiaa on vaikea kuvitella. Tai siten, että miehet pelaavat ja miehet vähäpukeisina kannustavat tanssien katsomossa. On tervettä ja yhteiskunnan kehityksen kannalta erittäin hyvä, että perinteitä arvioidaan kriittisesti. Osa säilyy, osa ei.

8 tykkäystä

Tanssiiko Sparkling Stars Tapparan peleissä ainoastaan näkyvyyden takia, jotta voivat tehdä tiliä muissa tapahtumissa?

Toivottavasti lumilapiotytöt vähissä varustuksissa myös lakkautetaan. Samalla voimme pohtia taitoluistelun roolituksia ja tarvetta. Miehet ovat aina suorissa housuissa ja kauluspaidassa. Naiset luistelevat jäällä minihameessa. Todella sukupuolittunutta ja seksististä.

Eniten ihmetyttää miten nuoret naiset suostuvat osallistumaan tämän kaltaiseen toimintaan? Millä tanssi ja taitoluisteluryhmät saavat nämä naiset alistumaan tämmöiselle kohtelulle, että menevät tämmöisissä vetimissä julkiseen tapahtumaan?

8 tykkäystä

Ei jumalauta nyt, kai tää on sarkastisesti kirjoitettu?

10 tykkäystä

Tätähän tämä on. Jotenkin tää nykynen pullamössö yhteiskunta missä on seksikästä loukkaantua ja pahoittaa mielensä jokaisesta mahdollisesta asiasta, ei maistu.

10 tykkäystä

Onkos nyt sitten kolme seuraa eli KooKoo, TPS ja HIFK luopuneet tanssitytöistä? Taitaa olla tämän ajan trendi nyt tämä. Toivottavasti Sparkling Stars saa jatkaa.

1 tykkäys

Faktaa ei ole, mutta näin veikkaan asian olevan. Tuossa ei mielestäni ole mitään seksististä tai naista alentavaa. Ihan tavalliset tanssiasut ja vastaavat on tytöillä/naisilla yllä. Jos itse haluavat tanssia ja siitä pientä kuluja kattavaa korvausta saavat. Asia olisi erikseen, jos joku pakottaisi tuohon. Oman kokemuksen mukaan tuovat lapsillekin iloa ja seurattavaa, jos ei itse ottelu vielä niin kiinnosta. Toppapuvussako tuolla pitäisi tanssia, ettei joku pidä seksistisenä?

1 tykkäys