Tappara siis huomenna Ranskassa pelaamassa välieräpaikasta. Ensimmäinen peli Nokia Arenalla päättyi tasan eli välieräpaikka ratkeaa tällä yhdellä pelillä.
Rouenin halli vetää ainoastaan 2747 katsojaa, joten ihan mielenkiintoista nähdä miltä halli näyttää.
Rouen löytyy omasta sarjastaan sijalta viisi ja Rouenin viisi edellistä peliä kotoisessa sarjassaan:
Tapparan some ei ole paljon huomioinut CHL playoffia. Tänään sentään aamupäivällä maininta että joukkue matkustaa tänään Ranskaan. On tämä joulukuu mennyt niin unessa että täytyy ihmetellä mitä siellä toimistolla oikein touhutaan.
Areena on auennut niin ei tarvinne mainostaa, väki tulee niinku itsestään vain
Hiukan erikoista on, että ensimmäistä kertaa on CHL:ssä selvitty näin pitkälle ja hommaa ei rummuteta. CHL pärjääminen kuitenkin puheissa aina nostetaan korkeaksi tavoitteeksi.
Tästä matsista tehtiin kyllä omalla tunaroinnilla vaikeampi kuin mitä pitäisi, mutta pakko on luottaa vierasvireseen edelleen.
Austinin poissaolo arveluttaa, puolustus on nyt parissa viime pelissä ollut paikoin lepsua. Bradyn puute ei tuohon auta. Odotan, että Luoto vetää pienestä kulmasta yläkulmaan.
En tiedä mikä siinä on, ettei Tappara hehkuta näitä. Paljon mielenkiintoisempia nämä on, kuin Liigan puolivälierissä joku Kalpa tai Pelicans.
Tässä on nyt koko kauden tärkein peli, ainakin tähän mennessä. Luojan kiitos se on vieraspeli. Mikäli Tappara tulee tähän kuin Areenan avaukseen, se on moro. Myös rahallisesti nämä alkaa olemaan isoja pelejä.
Mieluummin ottaisin CHL-kullan kuin Liigan hopean, jos pitäisi valita. Onneksi nämä ei sulje toisiaan pois.
Aamulla video aamujäistä ja ilmostus että reissu Ranskaan tänään, viikkokatsauksen keskipisteenä CHL-peli, IGssä postaus lentokoneen laskeutumisesta. Välissä ~4h matkustusta. Ihan hyvä määrä materiaalia päivästä IMO. Lisää voisi olla, mutta onhan tuolla nyt jotain sentään tuolla somessa.
Ei sitten tullut “vapaalippua” välieriin, kuten olen saanut jo kyllästymiseen asti kuulla. Naapurin puolelta minulle on näitä viestejä tullut siitä asti, kun tuleva vastus alkoi jotenkin hahmottua.
Itse en ole kyllä Rouenia mitenkään heikkona joukkueena pitänyt. Sikäli ekan ottelun ensimmäinen erä olikin yllätys Tapparan hallitessa niinkin selvästi. No, ehkä se oli vierailijoiden osalta vaan lämmittelyä. Kotihallissa heillä on nyt varmaan aikamoinen kannustus, kun reilusti yli 2000 ihmistä pitää meteliä. Areenassahan jo muutamat kymmenet kannattajat saivat äänensä kuuluville. Eipähän ainakaan Tapparan pitäisi olla unessa.
Tapolahan lehdistötilaisuudessa vähän vinkkaili, että vois olla mahdollista jo tällä viikolla. Ehkä tarkotuksella jätettiin kysymättä Peltolasta viikkokatsauksessa.
Vaikka tasuri kotipelistä jäikin vähän harmittamaan, niin kyllä sen verta vierastan yhä tuota maalierosääntöä, että oikein hyvä lähtötilanne tämä 3-3 tai ‘0-0’. Joukkueellekin paljon selkeämpi lähtökohta ja tilanne sama kuin yleensä eli voitolla jatkoon. Ja kun on vieraspeli kyseessä, niin uskon että se voitto otetaan ja vieläpä erityisen vahvalla esityksellä.
Mää oon ihan samaa mieltä. Parempi tosiaan lähteä hakemaan selkeetä voittoa, eikä mitään semmosta, että ei se haitta jos yhdellä maalilla hävitään tms. Ei oikeen edes tuntuis kotikatsomossa niin hyvältä, että mentäis jatkoon, kun hävittiin vaan yhdellä tai kahdella maalilla. Jos pärjätä meinaa, nää ratkaisupelit pitää vaan voittaa, siihen ei oo mitään selityksiä.
Vapaalipusta on saanut myös tässä kuulla. Lohkovaiheessa koko sarjaa pidettiin pelleilynä. Kuitenkin että tähän vaiheeseen on päässyt on pitänyt koluta kuolemanlohko läpi ja sen jälkeen hoitaa voitto vielä sysipaskasta Växjöstä… eiku se olikin vastus suoraan Euroopan huipulta!
Illan vastuksesta voi joku mölisijä huudella mitä vaan, kuitenkin fakta on se että he ovat myös selvittäneet alkulohkon ja ensimmäisen kierroksen, olkoonkin niin että ehkä helpomman kautta versus Tappara.
No kyllähän Rouen lähtökohtaisesti on vapaalippu välieriin, jos miettii mitä jengejä sieltä olisi voinut tulla vastaan, esimerkiksi kaavion toiselta puolelta.
Lätkässä altavastaajalla kuitenkin on aina mahdollisuus ja sen Dragons näytti ensimmäisessä ottelussa. Perustason Liiga-jengi voittaisi ranskalaiset kuitenkin n. 7/10x, ehkä useamminkin. Växjön liiga-jengi voittaa taas 1-2x/10
Sitä on turha kiistää, että mahalaskuhan tää on jos ei jatkoon mennä… Sitä on millään turha selitellä. Pitää sekin muistaa, että Rouen ei edes pelaisi täällä, jos ei olis ollut kahta säälilohkoa alkuun.
Lisätään vielä se, että jos ei päästä jatkuun niin on täydellisesyi pupellettu 2 peliä. Ei voida edes vahingosta puhua kun oli 2 mahdollisuutta.
Tappara on profiloitunut joukkueeksi, josta ei tiedä mitä odottaa. Voi tulla 0-7 tai täydellinen ohipeli. Jos kapteeni Peltola (ikuinen henkinen kapteeni) saadaan pelaavaan kokoonpanoon, niin saadaan tasaisuutta ja alisuorittajilta on syytä odottaa silloin profiilin nostoa.