COVID-19: Pandemian vaikutukset jääkiekkokauteen 2021-22

Siinähän se lukee. Ovat sulkeneet aulan ja Taproomin sekä tapahtumien, kuten liigapelien, järjestäminen on selvityksessä.

Mutta miksiköhän sitten tuossa Nokia Arenan tiedotteessa on 20.1. eikä 30.1.?
Se tässä ihmetyttää kun en mistään löytänyt tuollaista 20.1. asti ulottuvaa päätöstä ainakaan hyvin nopealla haulla.

Johtuisko 20.1 siitä ettei rajoituksia pysty 2vkoa pidemmälle tekemään. Jos oikein ymmärsin ja riippuisi jostain näistä kirjainpykälistä aasta ööhön.

Koronanyrkki esittää aluehallintovirastolle, että tapahtumarajoitukset jatkuvat sisätiloissa 8.–22. tammikuuta. Esitys pohjaa tartuntatautilain 58d-pykälään.

Jep. Ja suomeksi: pykälä 58d edellyttää tekemään jotain soveltuvia toimenpiteitä, joilla taudin leviämistä voidaan hillitä. Pitää tehdä toimista kirjallinen suunnitelma ja noudattaa sitä. Areenan toimenpideohjelmassa on tuon aulan sulkeminen. Ylle linkitin tartuntatautilain, ja tässä olennaisin kyseisestä pykälästä 58d.

Jos on ilmeistä, että 58 c §:n mukaiset ja muut jo toteutetut toimenpiteet eivät ole riittäviä ja jos covid-19-epidemian leviämisen estämiseksi 2 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä on välttämätöntä, kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin voi antaa toimialueellaan kaikkia 5 momentissa tarkoitettuja toimijoita velvoittavan päätöksen, jonka mukaan yleisölle avoimien tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen käyttö on järjestettävä siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Päätöksestä on käytävä ilmi, että toimija voi toteuttaa velvoitteensa asiakasmäärää rajoittamalla, asiakaspaikka- tai tilajärjestelyin taikka muulla toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla. Päätöksessä on lisäksi selostettava, mitä yleisölle avoimilla ja rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuilla tiloilla tarkoitetaan. (…)

Ei keulita. Useaan otteeseen on palstalla todettu, että AVI tarkastelisi rajumman 58g pykälän tilannetta loppiaisena. Nykyinen sulku on voimassa perjantaihin, joten tietenkin siihen mennessä päätös uusinnetaan tai tilat aukeavat. Veikkaan kovasti, että uusinnetaan. Ja voi olla, että uusinnetaan vielä senkin jälkeen useamman kerran.

Edit. No perhana. Siellä myöhemmin on, että nyrkki esittää myös 58g:n jatkamista. Mutta lopullinen päätös on AVI:n

Onneksi tämä CHL-peli pelataan nyt eikä 15.päivä.

Hyvä ystäväni Google Translate kertoo Iserlohnin joukkueessa olevasta koronatartunta ryppäästä.

Pieni tiedonhaku kertoo, että RB München pelannut Iserlohnia vastaan 30.12.21. No se 15.päivä olisi voinut olla sittenkin parempi, ehkä.

Kyllä tuosta sen pystyi päättelemään, että 8.1. alkaen halliin pääsisi, jos se vaan luokitellaan matalan riskin tapahtumaksi. Kunhan vaan AVI näin päättää myöhemmin.

1 tykkäys

Ei jumalauta mitä sekametelisoppaa.
Eletään tiistaita ja “koronanyrkki” kokoontui ja tiedottaa, mutta edelleenkään ei tule selkeää infoa pääseekö halliin lauantaina vai ei?!

9 tykkäystä

Koska AVI:lta olisi mitään selkeää saatu irti?:smiley:

2 tykkäystä

Ei milloinkaan.
Mutta tarpeeksi epäselvästi kun tiedottaa ja jättää asioita roikkuun niin ihmiset jättää tulematta kun ei yksinkertaisesti epätietoisina osta lippua tai lähde edes kokeilemaan onko hallin ovet auki

Luin uutisen epätarkasti hetki sitten. Sanotaanhan siellä myös näin:

Lisäksi koronanyrkki esittää, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen luokittelemat korkean ja kohtalaisen riskin harrastus- ja virkistystilat pidetään suljettuina 8.–22. tammikuuta. Esitys pohjaa tartuntatautilain 58g-pykälään.

Suomeksi: sairaanhoitopiirimme haluaa kahden viikon jatkopalan tyhjille halleille. Mutta on AVI:n vastuulla tehdä se päätös. AVI siis (huhun mukaan?) kokoontuu torstaina. @Lusikkamies.

1 tykkäys

Kiva varmaan järjestäjille. Päätöksiä odotettiin, mutta kerrottiin, että ei päätetäkään mitään vielä varmaksi. Kuntosalit ilmeisesti auki, elokuvateatterit mietitään myöhemmin tällä viikolla kunhan jaksetaan kokoontua ja joukkueharrastustilat ovat kaksi viikkoa vielä kiinni. Että ei muuta kuin lippuja ostamaan lauantaille, saatat päästä halliin tai sitten et.

Kyllä sieltä kohta varmasti tulee armeijakoodilla avattavaksi joku tiedote, jossa selvennetään, että jäähalleihin ei nyt pääse, kun tärkeämmätkin toiminnot alkavat olla vaakalaudalla.

Ei kyllä mitenkään jaksa uskoa, että AVIn ratkaisu olisi jotain muuta, kuin koronanyrkin esittämä jatko tapahtumarajoituksille 8-22.1 ajalle :frowning: Pirkanmaa on tällä hetkellä koronatapauksineen ihan maan pahimpia alueita.

Omikron leviää nyt sellaista tahtia, että edessä taitaa olla täydelliset katastrofiviikot liigassa. Vielä kun koulut alkaa, niin se viimeistään tulee perheellisten kautta koppiin.

Maalaisjärkeni sanoisi, että koko joukkuetta ei tarvisi Suomessa laittaa karanteeniin yhdestä tartunnasta enää, mutta jos näin toimitaan edelleen, niin tuskin montaa peliä pystytään tammi-helmikuussa pelaamaan?

3 tykkäystä

Onkohan muuten yhtään tehdasta laitettu Suomessa kiinni tässä viime aikoina, jos jollain työntekijällä on todettu koronatartunta…

9 tykkäystä

Tuskin on laitettu. Koronapelleily koskeekin mitä suurimmassa määrin urheilua. Ymmärrän pelin peruuttamisen siinä tapauksessa, että tartuntoja löytyy niin paljon, ettei joukkue saa kokoonpanoa kasaan, yksittäisten tartuntojen kohdalla en.

Siitä en toki tiedä, mikä oli tilanne tämän illan pelin suhteen.

3 tykkäystä

Tiedän yhden 250 hengen pajan joka laitettiin kiinni 4 päiväksi, kun siellä oli todettu parissa päivässä noin 30 tartuntaa. Tuon 4 päivän jälkeen töihin saivat palata ne jotka saivat kotitestistä negatiivisen

Koronapassi on pois käytöstä tuohon 20.1. asti, liittynee tuohon. Olisikohan mahdollista että passin tauon loppuessa olisi mahdollista ottaa enemmän yleisöä passin kanssa.

1 tykkäys

Jatkoajassa kävin ekaa kertaa kuukausiin. Väittävät, että Jypin joukkueessa tartuntoja.