Eemeli Suomi - 2000-luvun the Ilves!

Tuosta Tapparan jäädytetystä paitatempauksesta innostuneena aloin miettimään, että kuka voisi tulevaisuudessa nousta areenan kattoon keltavihreistä. Ja tähän ei kyllä ketään muita nousee esiin, kuin Eemeli Suomi. Siksi ajattelin, että Eemeli on sen verran merkittävä tamperelainen jääkiekkoilija jo nyt, että jopa tämä foorumi mielestäni tarvitsee miehelle oman ketjunsa.

Suomi on vähän myös erikoinen tapaus. Periaatteessa kaikki tilastot puoltaisi sitä, että miehen olisi jo tovi pitänyt pelata ihan toisissa sarjoissa, kuin liigassa. Jostain käsittämättömästä syystä Eemeli kuitenkin on aloittamassa jo kymmenennen kautensa Ilveksessä.

Meidän Ilvesläisten keskuudessa Suomi on jo elävä legenda. Jos ja kun Ilves joskus mestaruuden ottaa, niin toivottavasti Suomi on osa siitä joukkuetta. Loppupeleissä hän kuitenkin on koko joukkueen kasvot.

Eemeli Suomi: 486 ottelua liigassa, 126 maali ja 226 maaliin johtanutta syöttöä. Yhteensä 355 tehopistettä.

Suomi on liigan kaikkien aikojen pistepörssin sijalla numero 100. Aktiivipelaajista edellä ei ole, kuin Jarkko Immonen ja Juha-Matti Aaltonen (saa korjata jos olen väärässä). Kaikkien aikojen ilvespörssissä Suomi on sijalla seitsemän. Tulevan kauden jälkeen on hyvin mahdollista, että muuan Vesa Viitakoski jää taakse.

Jos Suomi vaikka sattuisi tehdä jatkosopimuksen vielä Ilvekseen, niin edessä on läjä kaikenlaisia ennätyksiä rikottavana.

Tässä siis ketju koskien 2000-luvun suurinta Ilves sankaria Eemeli Suomea.

26 tykkäystä

Ehdottomasti ansaitsee oman ketjun, puhutaan kuitenkin Tamperelaisen kiekkoilun -95 ikäluokan Top5 pelaajasta.
Top3 onkin jo täälä edustettuna omilla ketjuillaan.

5 tykkäystä

Suomi on ainoa ja itsestäänselvä edustaja viime vuosien Ilvekselle. Todellinen voimahahmo, joka pystyy ottamaan koko joukkueen reppuselkään, kun sitä eniten tarvitaan. Tästä tulee mieleen esimerkkeinä Tapparan kapteenit Peltola & Rauhala.

Ilmeisesti Suomi on niin mukavuudenhaluinen, että ei ole halunnut tai uskaltanut lähteä tavoittelemaan uraa Liigan ulkopuolella. Huhut ja pahat kielet ovat kertoneet, että Suomella olisi ongelmia muiden kielien (englanti & ruotsi) kanssa kuten Levtchillä. Jos hän kuitenkin jatkaa pelaamista samalla tasolla, niin lähtö Ruotsiin tai Sveitsiin ei olisi ihme.

Suomi on vahva pelaaja ja pärjää hyvin reunaväännöissä, mutta siellä tulee esiin myös hänen suurin vikansa. Vaikka ilvesläiset eivät sitä myönnä ja tapparalaiset huomioivat kaiken, niin hänellä on usein kuoleva joutsen tyyppisiä heittäytymisiä. Tällaiset pois, niin olisi kaikin puolin esimerkillinen pelaaja. Nyt lempinimeksi alkaa hieman leimaantua SF - Suomi Filmi.

Viime kauden natsagate oli mielenkiintoinen. Kuinka helpolla Suomi luopui kapteenin tehtävästä? Vapauttiko se hänen pelaamistaan? Oliko taustalla jotain suurempaa draamaa?

Niin tai näin, Suomi on yksi viimeisten vuosien kovimpia pelaajia Liigassa ja kelpaisi kyllä minun Tapparaan.

4 tykkäystä

Kuulopuheita kuultu, mitä ei juuri siksi viitsi laukoa, mutta veikkaan, että yksi Suomen pysyminen kotimaassa on kielitaidon puute. Toki väitän, että tämän kauden jälkeen SHL kutsuu.

Tää ketju on ihan ok, mutta otsikko ei.

7 tykkäystä

Ehkä vähän väärä paikka tälle ketjulle

2 tykkäystä

Hieno pelimies, mutta ei kyllä todellakaan ole ansainnut omaa ketjua TAPPARAN foorumille. :smiley:

30 tykkäystä

Kuinkahan monelle pelaajalle, joka ei ole Tapparaa edustanut, on oma ketjunsa? Onkohan @Anapoli Ilvesfoorumilla tällainen tapana?

1 tykkäys

Näkyypä täällä olevan ketju jopa llveksen entiselle kuuluttajalle, joten miksi ei Suomellekin. Hyvä avaus :+1:

Ja löytyyhän täältä mm. Tommi Välimaa

2 tykkäystä

Ei tietoa, kun en kyseisellä foorumilla juurikaan vieraile. :person_shrugging:t2:

Edit. Ja lisätäkseni asiaan, niin jos ja kun Ilves foorumilla tälläistä ei esiinny, niin hienoa jos täällä voi esiintyä ketjuja myös kilpailijan pelaajista. Se kertoo paljon enemmän tästä foorumista ja sen tasosta vs. meidän oma foorumimme.

8 tykkäystä

Ei siis mitenkään kritiikkinä tai, että olisin erimieltä, mutta ketä nämä kolme ovat. Barkov on tietenkin omassa luokassaan ja lienee jopa maailman top 3 listassa… Mutta ne kaksi muuta?

Edit. Ja siis tarkennus, että maailman top-3 syntymävuodesta välittämättä.

1 tykkäys

Ehkä… Ehkä ei. Kyllä historian saatossa tälläkin palstalla on Suomen otteista kaukalossa ja muutenkin käyty keskusteluja. Minusta hyvä jos sillekin keskustelulle jatkossa löytyy oma paikkansa.

2 tykkäystä

Vaihda otsikon loppuosa jooko… Jooko :sweat_smile:

1 tykkäys

Juuri näin. Ketju voi olla ja sinne kertyy sen verran keskustelua kuin kertyy. Näillä on hyvä mennä :+1:

3 tykkäystä

Tein pienen korjauksen.

2 tykkäystä

2000 luvun suurin Ilves voisi myös toimia paremmin kun THE, mutta nyt siedän tämän paremmin.

Ilvekselle on niin monta erilaista ketjua täälä ymmärrettävistä syistä koska verivihollinen kiinnostaa, että itse omassa pieneydessäni olen ok tämän ketjun sallimisen kanssa. Mielestäni jos täälä joku tunteella ajattelee heti, että ei ole ok, niin mielestäni menee yli

1 tykkäys

No itse en ymmärrä tippaakaan, että miksi Ilveksen varakapteenille luodaan oma ketjunsa Tapparan palstalle. Oli meriitit mitä tahansa.

Mutta aivan sama, en mieltänikään asiasta pahoita.

10 tykkäystä

Ymmärrän kantasi. Eemeli Suomi on kuitenkin ainut pelaaja Ilveksestä, kestä tänne ketjua olisin voinut kuvitellakaan tekeväni. Että minusta voidaan sopia, jotta ei tule tavaksi. :handshake:

1 tykkäys

Minun mielestä hyvä avaus. On täällä muitakin Ilvekseen liittyviä ketjuja. Onhan Suomi kuitenkin tietynlainen Ilves Ikoni jo nyt. Suomen vielä ymmärrän, mutta sitten kun aletaan Niklas Frinanille omaa ketjua tekemään niin menee minulakin raja😉

2 tykkäystä

No ehkä siihen oli pienenpieni puukko upotettu.
Omasta mielestä Tamperelaiset 95 syntyneet kiekkoilijat ovat järjestyksessä:
1 Barkov
2 Levtchi
3 Rauhala

Suomi taistelkoon neljännestä sijasta Tappara legenda Joose Antosen kanssa.

3 tykkäystä