Eliaksen nick name vois olla vaikka “STOR och STARK”. Ei tietty tarkoita tässä kohtaa sitä isoa ja vahvaa olutta.
Olishan se aika rapeeta kun Kääriäinen kuuluttaa: "Tapparan maalin tekijä; Elias…ja vastahuutona “STOR och STARK”, unohdetaan se Fälth.
Tokikin monet Suomalaiset ovat näillä sanoilla; Ursäkta fröken: “Stor och stark” lausahduksella ovat kusseet, Ruotsin työmatkoilla monet päivärahat, Ruotsalaisten baarien vessoihin. Niin minäkin muiden joukossa. Mutta se on ihan eriasia.
Fälth-Järvinen on kyllä hauska pakkipari, raikas tuulahdus menneisyydestä. Järvinen tuollainen suht kankea korsto (joka ei kuitenkaan höntyile itseään pihalle toisin kuin monet lajitoverinsa) ja Fälth on oikein vanhan liiton ruotsalaispakki.
Kyllähän tässä ihan lupaavia alkuvaikutelmia on ilmassa - saattaa olla vielä vaikka avuksi joukkueelle, iloksi kannattajille. Tätähän tukee sekin tosiasia, että samoin kävi edellisenkin kesken kauden saapuneen ja heti ensimmäisessä pelissään maalin tehneen skandinavialaispakin kohdalla. (Sitä en varmaksi muista, tekikö heti myös toisen maalin toisessa pelissään, mutta kuitenkin.)
Haastattelujen perusteella Fälth haki siis kotimaastaan sopimusta, mutta kokenutta pelaajaa vieroksuttiin yllättävästikin sikäläisissä (laatu-)seuroissa, joten valinnaksi muodostui Tappara. Varsin hyvä valinta.
Laukausprosentti on CHL:ssä 50, Liigassa 33,3. Ensimmäiseen CHL-maaliin taisi mennä kokonaispeliaikaa yli neljä minuuttia, Liigassa riitti jo kolme ja puoli minuuttia. Myönteisestä alusta on hyvä jatkaa.
Ei oo sitten Laineen jälkeen näkynyt tuollaista laaseria. Kiekkoa ei näkynyt edes hidastuksissa vasta kun osui etukulmasta verkkoon. Tulee vielä hauska vuosi.
Vähän aikaista, mutta Brian Rafalski? Pienikokoinen late bloomer.
Edit. En missään nimessä ole halukas heitä senkummemmin vertaamaan, mutta pelityylissä ja tarinassa näen yhtäläisyyksiä. Sen lisäksi Rafalski oli noin 10 vuotta nuorempi kun nosteli Stanley Cuppia.
Pakko tulla kehaisemaan tätä meidän uutta hankintaa. Hieno mies niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin. Antaa hienoja avaussyöttöjä, taistelee omissa kuin olisi päätä pidempi ja hyökkäyspäässä toimii rauhallisesti ja pystyy ratkaisemaan kovalla vedollaan. Ei kyllä uskoisi 37 vuotiaaksi. Toivottavasti vaan pysyy kasassa ja jatkaa samaan malliin.
Tää uus Swea-mamman poika on helmi. Per Löfström vapiskoon, ehkä jopa Derek Mayer vapiskoon - fanien suosikkipojan asema on uhattuna! Tänään himokkuus näkyi Viialaan asti. Kun peli meni kovemmaksi ja hanuriosasto otettiin käyttöön, Elias veti perstaklauksen ja napautti pitkän syötön hyökkäyssiniselle, lapaan. Ratkaisuhalukkuus luokkaa Haapala, repikää siitä.
Kyllä mä nyt olen valmis julkisestikin julistamaan että tämä mies on uusi Parlett. Tiedä sitten onko siinä mielessä että pleijareissa ratkaisee useamman matsin ihan ite, sen aika näyttää, mutta siinä mielessä joo että fanit oli kovin epäileväisiä kun joku tämmönen hupiukko otetaan ihan puskista mutta osoittautuu kaikin puolin mainioksi pelimieheksi. Ja eihän se miehen kunto tuosta ainakaan huonompaan suuntaan mene kun kausi etenee. Erittäin hyvä hankinta, ja ennen kaikkea voittajatyyppi kun on kolmenlaista mestaruutta jo vyöllä.
On kyllä hyvä ollut tähän asti. Ei mikään “mammas lilla Köttbullar”.
En odottanut mitään Eliakselta, mutta niin kuin yleensä kun ei odota mitään yllättyy positiivisesti. Esim. tänään vedin pikku vedon Tapparalle voitto IFK:sta ja kusihan se veto heti.
Otteet on kuin nuorella lupauksella, jolla on edessä NHL-ura. Todella monipuolinen ja nauttii kovista paikoista. Laukaukset löytävät maalille ja liikuttaa kiekkoa ja itseään hyvin. Todella hyvä löytö. Sopii Tapparan pelityyliin todella hyvin.