Alku oli hyvä, ja loppua kohti hyytyi taso eikä pitänyt otteessa.
Tulipa katseltua taas K-19 Widowmaker. Kertoo venäläisestä ydinsukellusveneestä jonka reaktori vikaantuu kylmän sodan aikana. Perustuu tositapahtumiin. On kyllä hyvä elokuva vaikka aikoinaan julkaisunsa aikaan ei oikein pärjännyt. Satamiljoonaa maksanut elokuva tuotti teatterilevityksessä vain reilut kuusikymmentä miljoonaa Harrison Fordin ja Liam Neesonin tähdittämä. Itsellä on levyllä, mutta löytynee useammistakin suoratoistoista.
HBOMax:ilta tuli katsottua The Last of us sarja, ja ei ihme että on kehuttu! Walking dead, Stranger things jos uppoo niin tämäkin.
Samalla tuli huomattua, että Netflixiin tulossa kesäkuun 7. minisarja Arnold. Traileri koukutti, taidan joutua tilaamaan Netflixin uudestaan.
Onko tuo Top Gun ykkönen suotava nähdä ennen tuota uutta?
Mielestäni ei. Tuskin paljon muistin ensimmäisestä elokuvasta kun näin tämän uusimman. Ehdoton katselusuositus silti molemmille. Oli elokuvissa ainakin ihan mainio pätkä tämä uusin versio.
Suosittelen ensimmäisen katsomista ennen kakkososaa. Uuden voi katsoa ilmankin, mutta siitä saa enemmän irti jos ykkösosa on tuoreessa muistissa. Siinä on aika paljon silmäniskuja ensimmäiseen elokuvaan, jotka ei välttämättä aukea ellei muista alkuperäistä. Mutta kuten sanottu, menee itsenäisenä jatkona myös.
Bloodlands Cmorelta. Suosittelen.
Mun mielestä pitäisi nähdä. Mielestäni tietyt elämän tosiasiat jotka kuuluu elämään vahvistavat tarinaa. Toimii yksittäin hyvin mutta jotta pystyy ymmärtämään 2tarinaa, pitää mielestäni 1suru kokea katsomalla se.
Guardians of the Galaxy Vol. 3 oli pirun hyvä. Loistavat persoonalliset hahmot. Hyvää huumoria ja draamaa (on toimintaakin). Parissa kohtaa jopa aidosti liikutuin.
Ainoa miinus oli pituus. Oli siis aika pitkä elokuvateatterissa katsottavaksi.
Tina Turnerin Barcelona 1990 keikka elokuun loppupuolelle Areenassa. Juuri nyt Teemankin puolella.
Elokuvateatteri levitykseen uusi versio (?) Speden Hirttämättömät elokuvasta
Trailerin perusteella uusi maailman huonoin elokuva. Pääosassa mm Aku Hirviniemi ja kai kuvattu vain jossain sorakuopalla
Edit; Akun nimi korjattu
Se on Hirviniemi…
Samaa mieltä trailerin perusteella, piti katsoa orkkis traileri perään, ja huomasi heti eron laadussa.
Jonnet ei tiedä, mutta klassikko, joka kestää useammankin katselun. Löytyy Netflixistä.
Ei tämä myös Luc Bessonin ohjaama ja tätä aikaisemmin tehty vähän saman teeman mukainen leffakaan ihan susi ollut aikanaan - muistikuvien mukaan:
Ps
Kumpikin leffa oli VHS -nauhoilla… silloinhan ei tallennettu vaan nauhoitettiin ![]()
Eikä ole huono tämäkään, mutta tätä ei saa ottaa liian vakavasti.
Tämä muuten tuli käytyä katsomassa ihan elokuvissa ilman, että olin arvosteluja nähnyt (ohjaajan toki tiesin)… ja oli muuten hämmästys aika suuri, että mitä juuri oli nähnyt (tuohon aikaan leffan efektit oli aika kovaa luokkaa).
Tuli katseltua Amazonin Rings of Power, eli Lord of Rings saagaan pohjautuvat ja aikaisempia tapahtumia kuvaava sarja. Muistaakseni kaikkien aikojen kallein sarja tuotantokuluiltaan, joka kuitenkin sai kriitikoilta ja Sormusten Herra -faneiltakin murskaavat arviot.
Ei tuo mikään huono ole! Ei toki lähelläkään vuosituhannen alun LOTR -leffojen tasolla, mutta parempi kuin Hobbit elokuvat. Tarina ei ole yhtä ehyt. Lähdematskuna on sekavahko Silmarillion kirja (jäi Tolkienilta kesken, poikansa laittoi painokuntoon), jotain Tolkienin muistiinpanoja ja runsaasti käsikirjoittajien omia ideoita.
Sarja on taistelukohtauksia lukuunottamatta hidastempoinen. Tämä on hyvä asia, koska hahmoja on paljon. Siinä on pari ihan ovelaa koukkua, joista toinen onnistuttiin hyvin pimittämään päätösjakson paljastukseen asti.
Näyttelijävalintoja voi joiltain osin ehkä kritisoida, ainakin jos vertaa näiden LOTR vastineisiin. Ehkä ärsyttävin piirre on tiettyjen hahmojen hölmöt valinnat, vähän kuin Disney kakarat jossain perhe-elokuvassa, jollaisista alkuperäinen trilogia ei kärsi.
Mutta ihan sellainen vahva kasi, jos suippokorvameininki ylipäätään nappaa ja siten halvan Amazon Prime kk maksun arvoinen.
BBC Studiosin huippusuosittu autoihin keskittyvä ohjelma Top Gear saapuu Suomeen. Suomalaisen version juontajina toimii suorastaan yllättävä kolmen kopla: ex-jääkiekkoilija Teemu Selänne, koomikko Ismo Leikola ja juontaja Christoffer Strandberg. Kolmikko kisailee toisiaan vastaan erilaisissa autoiluun liittyvissä haasteissa.
Eiss… Top Gearin Luokkakokous-versio tästä vielä puuttui. ![]()
Positiivista on, että The Grand Tourin uusin pari tuntinen julkaistaan muistaakseni 16. päivä Amazonilla.