Elokuvat, sarjat ja TV-ohjelmat

Netflixillä uusi sarja Messiah. Oli pakko ahmia pariin päivään. :+1:t2:

1 tykkäys

Netflix ”AJ and the queen”. Lepposa sarja lapsesta ja homo dragesiintyjästä, vähän liikaa koheltamista mutta ok

Tuloillaan on elokuva nimeltä 1917. Suomen ensi-ilta joskus tässä tammikuun lopussa. Kuten vuosilukukin ehkä vihjaa, kyseessä on sotaelokuva. Erikoista tässä on se, että leffa on kuvattu kuin yhtenä pitkänä otoksena. Tätä on osittain kokeiltu jo ainakin Inarritun elokuvissa Birdman ja The Revenant. Tässä tosin ohjaajana Sam Mendes ja kuvaajana Roger Deakins.

Deakins voi olla tuttu nimi siitä, että on kuvannut useita merkkiteoksia ja ollut Oscar-ehdokkaana useita kertoja, mutta voitti pystin vasta Blade Runner 2049 -elokuvalla. Yhteistä historiaa kaksikolta löytyy ainakin Skyfall-Bondista. Deakins on meikän silmissä ihan ykköskorin kamaa.

Pakko jossain kohtaa tämä katsastaa, mutta teatterissa tuskin, koska jouduin jättämään Birdmanin kesken, koska se oli visuaalisesti niin vaativa ja raskas retki. The Revenantin alkupätkä toimi hienona kikkana, jopa ingressinä. Jännä sitten aikanaan nähdä, miten tämä kokonaisuus toimii. On tätä ainakin hehkutettu.

5 tykkäystä

Koitin selailla viestejä mahd. kauas, mutta en mielestäni ainakaan löytänyt mainintaa tästä sarjasta.

Eli siis tositapahtumiin perustuva sarja When They See Us, jonka tarinan “Central Parkin viisikosta” varmasti moni muistaa. Netflixistä löytyy, omasta mielestä aivan huikea.

4 tykkäystä

Eddie Murphyn uusi leffa Netflixissä: Dolemite Is My Name. Ei tosikoille :joy:

1 tykkäys

Tuli katottu pitkästä aikaa Van Dammen sudden death. Ihan hyvä toimintapläjäys vielä tänäkin päivänä die hardin tyyliin. Ja ihan tässä vielä kiekkoakin. Van Damme ottaa gamesaverin Penguinssin nutussa :+1:

3 tykkäystä

Tänään tulee telkkarista kolme kovaa leffaa klo 21.00:

L.A. Confidential, Sub
Hachiko, Liv
American Pie: The Naked Mile, TV5

1 tykkäys

Tämä oli ihan hyvä sarja, loppu meinas mennä pilalle… En tiedä mitä ajattelivat… :joy:

Netflixin uusi Dracula sarja oli aika kehno. Nyt katsonnassa työkaverien suosittelema Blacklist.

1 tykkäys

Titansin 2. kautta menossa nyt. Kiitos ja nam :star_struck:

1 tykkäys

Bloodline ihav ok sarja, mutta Blacklist järjettömän hyvä. Jäi kyä koukkuun ja on tullu katottua tähäm mennesä kaikki. Viapaylla taitaa olla pari kautta pitemmällä.

1 tykkäys

Itsellä kaksi jaksoa kattomatta toisesta tuotanto kaudesta vielä. Sinänsä en ole oikeen koskaa näistä supersankari sarjoista pitäny, elokuvat kyllä menee. Tämä sarja on kyllä hyvin toteutettu ja ehdottomasti menee top10 mitä sarjoja on elämän aikana tullu katsottua.

2 tykkäystä

Netflixissä on 6 kautta, 7. On esitetty jenkeissä. Eli yksi kausi vajaa, en tiedä onko uusin jo viaplayssä?

Edit: jenkeissäkin 7. Kausi on esitetty vasta puoliksi…

Viaplayssä 7.kausi ja esitetty 10 jaksoo/22. 11 jakso esitetään 21.3.

Blacklist on kyllä hyvä. Blindspot niminen sarja on hiukan samankaltanen idealtaan ja vissiin saman firmankin tuottama-tekemä. Ei mun mielestä kyllä niin kova kun Blacklist, mut ihan ok sekin. Viaplaylta löytyy tämä kans.

2 tykkäystä

Onko tätä muut katselleet, onko oikeasti heikko vai? Kiinnostaisi sikäli, että samat tekijät kuin Sherlockissa ja se oli todella timanttinen sarja.

Mistä tämä kertoo. Olen supersankareitten kiistaton fani, jos siitä on kysymys.

Katsoin The Witcherin ensimmäisen jakson. Suunnilleen ensimmäisen puolen tunnin ajan mietin, että tämä nyt vaan on Netflixin oma Game of Thrones -jäljitelmä. Hahmotkin tuntuivat GoT -kopioilta.

Mutta sitten jakson loppua kohti sarjan oma idea alkoi jo kantaa ja ajattelin kyllä katsoa ainakin muutaman jakson lisää ennen lopullisia johtopäätöksiä.

1 tykkäys

Tämä The Witcher on kyllä melkoinen sillisalaatti. Hetkittäin loistava ja toisessa kohtauksessa myötähäpeä-huono. Epätasaisuus kuvaa tätä tekelettä parhaiten. Edes visuaalinen ilme ei pysy yhtenäisenä, kun juoni pomppii villisti paikasta toiseen. Tämä ei ole mikään Game of Thrones -killer vaan paljon “pienempi” kaikilla tavoin, kevyempää katseltavaa.

Plussaa tulee miekkailukohtauksista, jotka on tehty todella hienosti. Miinusta tulee epäyhtenäisyyden lisäksi siitä, ettei sarja edes yritä luoda illuusiota toisenlaisesta maailmasta, jossa on omat lainalaisuutensa. Hypitään vain paikasta toiseen, joiden keskinäisistä suhteista ei ole mitään käsitystä ja kaikenkirjavaa mörrimöykkyä tulee vastaan. Hieman yllättäin softcore porno tuli merkittävään rooliin jossain kolmannen jakson tienoilla ja mielestäni se on lähes aina vain halpa tehokeino, kun ei muuta keksitä.

Vähän harmi, sillä periaatteessa aineksia olisi eeppiseenkin tarinaan.

Asian vierestä:

Kinghtfall on vähän todenmukaisempi miekanheiluttelu. Ensimmäinen kausi oli heikon puoleinen, mutta yllättäin toinen kausi (ainakin Netflix ja HBO) on ryhdikkäämpi.

2 tykkäystä

DC Comicseihin pohjautuva vähän synkempää lajia oleva supersankari-sarja. Netflixistä löytyy :slightly_smiling_face:

Mull on omat netliksit😁

1 tykkäys