Jos halutaan nostaa framille Tapparasta pelaaja, jossa henkilöityi valtava määrä positiivisia elementtejä, on ainakin minun valintani #12 Erkki ”Ekku” Lehtonen. Mies joka lanseerasi suomalaiseen kiekkoon ”veden ravistus korvasta”. Taitava erinomaisella pelikäsityksellä varustettu syöttötaituri joka osasi myös itse tehdä sen maalin, mikäli näköpiirissä ei ollut ketään kenelle olisi sen huippupassin antanut. Ekku oli taitojensa ja tehojensa lisäksi ennen kaikkea epäitsekäs, vaatimaton jääkenttien herrasmies.
Lehtosen luonnollinen valinta seuraksi oli Tappara, jossa jo isoveli Antero pohjusti lehtoslaista kiekkoperinnettä. Siinä missä Ekku pelasi ominaisuuksilla joista jo yllä kerroin, oli Aku toisen koulukunnan edustaja, taisteleva ja taklaava pommikone, joka onnistui myös pisteiden teossa.
Ekku aloitti maineikkaan uransa Tapparan nuorissa kaudella 74-75 ”kikkaillen” oitis 15 ottelussa pisteitä 20. Seuraava kausi toi jo tullessaan nuorissa hulppeat 43 tehopistettä 26 ottelussa. Seuraavan kauden (76-77) Ekku vietti USA:ssa Bellingham Blazers-joukkueessa pelaten 68 ottelua tehden 32 maalia ja antaen 85 maalisyöttöä keräten hulpeat 117 tehopistettä, ei huono sanoisin!
Sitten alkoikin Meidän fanien lopullisesti sulattaneet Tappara-kaudet, ainoa ”Hakametsästä pako” tapahtui kaudella 1988-89 jolloin Ekku pelasi Saksassa Berlin Capitals-joukkueessa.
Liigassa (ja vain ja ainoastaan Tapparassa) Ekku pelasi runkosarjassa 478 ottelua tehoin 206 + 302 = 508 ja pudotuspeleissä 81 ottelua tehoin 37 + 42 = 79. Mitaleja Liigassa hän keräsi upeasti 6 + 3 + 1. Merkittävin kausi Ekun uralla oli varmaan 87-88 jolloin Liigamestaruuden lisäksi Ekku oli voittamassa Suomen kautta aikain ensimmäistä olympiamitalia kruunaten sen tekemällään voittomaalilla N-liiton verkkoon. Maajoukkueurallaan Lehtonen edusti Suomea 65 ottelussa, joissa syntyi 10 maalia ja 17 syöttöä eli yhteensä 27 tehopistettä.
Ekku on valittu täysin ansaitusti jääkiekkoleijonaksi numerolla 108. Tänä vuonna vihdoin ja viimeinen tapahtui se mitä me fanit olemme jo pitkään odottaneet! Erkki Lehtosen #12 pääsi arvoiseensa seuraan Hakametsän kattoon!
Loistava avaus @krobbe! Palstan “häpeätahra” on nyt poistettu.
Legendat ansaitsevat myös hyvät wikisivut. Jos kynä pysyy kädessä tai näppäimistö tottelee sormia, täydentäkää ihmeessä myös Tappara-legendojen Wiki-sivuja.
Tämä ketju kun luisteli ensimmäiseen vaihtoonsa (oliskohan ollut juuri tuo vuosi 1978) niin silloin jos koskaan sai nauttia lähes punakonemaisesta menosta Hakametsän jäällä. Kiekko liikkui, miehet liikkuivat, vastustajat seisoivat suut ymmyrkäisinä, oli meinaan sellainen pyörremyrsky, ettei paremmasta väliä. Kaiken kruunasi Suden maankuulu tulinen kääntölämäri. Kyllä näitä poikia vaan oli helppo rakastaa!
Vastaavaa ohhoh fiilistä en ole Tapparan matseissa uusilta junnuilta ekoissa peleissä kokenut. Janne Ojanen yksittäisenä pelaajana oli myös sellainen, että jo ensimmäisissä vaihdoissa näki mitä tuleman pitää.
Yksi asia kaipaa vielä esille nostamista. Jäädytystilaisuuden puuheessa kerrottiin tapahtumasta josta itsellä ei ollut muistikuvia tai tietoa. Jos oikein kuulin ja muistan, niin 1984 mestaruuden jälkeen joukkue oli pahasti hajonnut ja Lehtonenkin saanut rahallisesti merkittävän tarjouksen ulkomailta. Tappara kuitekin blokkasi siirron keinotekoisen korkealla siirtosummalla, sillä elettiin aikaa ennen Bosman-tapausta. Puheen perusteella tästä ei kuitenkaan jäänyt “ryppyjä rakkauteen” vaan Lehtonen johti joukkuetta vaikean kauden yli, jota seurasikin sitten triplamestaruus.
Menikö oikein? Vanhemmat ja historiaa tutkineet täydentäköön/korjatkoon.
En ainakaan itse lähde tuon tarinan todenperäisyyttä kyseenalaistamaan, koska silloisen Tamhockey ry:n puheenjohtajana toimi Tuomo Penttilä, Oy:n nykyinen pj on myös Penttilä. Ekku sai tosiaan -84 keväällä tarjouksia ulkomailta.
Ojanen oli omasta mielestäni kuitenkin jo selkeä seuraavan polven pelaaja ja erosi tyyliltään vanhan ajan taitopelaajan roolista, jota mm. Ekku ja Jarkko edustivat. Minusta nykyajan pelaajista Ekkua lähimpänä on Barkov, mitä tulee nimenomaan yksilötaitoon. Kun näin ensimmäisiä kertoja nuoren (toki nuori vieläkin) Barkovin Tappara-paidassa, tuli hyvin nopeasti Ekku mieleen.
Kyllähän Ekku oli sen ajan pelajista omassa luokassaan taitopelaajien ykkönen.
Todellinen maalinteonkni osaava syöttötaituri joka pelasi pääsääntöisesti vielä vastustajan ykköskenttää vastaan, koska omasi myös poikkeuksellisen hyvät puolustavan hyökkääjän taisot. Hyökkäyksiä Ekku vei pääsääntöisesti kekeltä kenttää haastaen usein kahtakin miestä, porrastettu puolustuspeli vastustajalta näytti joskus pujotteluradalta kun Ekku kiersi kaksi tai kolme pelaajaa. Pienellä ylävartalon heilautuksella useat puolustajat lähtivät poikkeuksetta eri suuntaan kun Ekku kiekon kanssa. Varsinkin mieleeni on jäänyt HIFK:n Pertit Lehtonen ja Ratilainen.
Ekku oli suhteellisen pienestä koostaan huolimatta vahva kaksinkamppailuissa ja siksi pärjäsi hyvin myös niissä peleissä joissa vastustaja koitti kovalla pelillä ottaa otetta, näissä tapauksissa tuloksena oli kuitenkin usein ylivoimapeliä Tapparalle.
Jos joku tänne saisi jotain koostetta Ekun huippuhetkistä niin kiitän jo etukäteen.
Tämä ei kyllä vastaa mielikuvia, että joukkue olisi pahasti hajonnut, eikä siltä näytä kyllä kausinimilistojenkaan mukaan jos otetaan kaudet 1983-84, 1984-85 sekä 1985-86. Kyllä vaihtuvuus per kausi noissa kolmessa kaudessa on ollut melko pientä varsinkin tuloksenteon kärkikaartin kannalta, vaikka siinä yksi kyykkäyskausi eli 1984-85 oli välissä.
Mutta tuohon E Lehtosen siirron estämiseen mulla ei ole tietoa mihinkään suuntaan. Luin ja kuulin tällaisesta huhusta nyt vasta ensi kerran.
Lähtihän sieltä Kamppuri ja Jutila NHL:ään. Koivulahti, Oijennus ja Marjamäki lopettivat. Vaikka Komu ja Oippa olivat jo ehtoopuolella niin sentteriosastolle jäi karmea lovi. Tuohon kun Ekku olisi lähtenyt niin joukkue olisi ollut varsin ohut.
Ok, onhan se noinkin ja sentterit tosiaan näköjään lopettivat. Ehkä tuolloin oli niin nuori, että vaikka kunnioitus Komua, Oippaa ja etenkin Marjaa kohtaan oli todella kova, niin tuntuivat jo sen ikäisiltä että lopettaminen oli luonnollista. Ehkä siksi jäänyt mielikuva, ettei suurempaa hajoamista tapahtunut vaan uutta jannua kehiin. Juti ei ollut vielä ns. legenda. Itselleni Kamppurin lähtö oli kova täräys.
Tuolloinhan 30-vuotias oli jo kiekkoilijaksi suunnilleen ikivanha ja esim. 37v pelannut Jorma Valtonen jo ihan kiikkustuoli-ikäinen sen ajan suuntausten ja mielikuvien mukaan .
Puheen pitäjä sanoi Tapparan olleen sarjassa viimeisenä jossain kohtaa syksyä ja epösuorasti kiitti Lehtosta siitä että Tapparan taival Liigassa jatkui katkeamattomana.
Juu näin oli, tuolloin sarjan viimeinen putosi suoraan ja Tappara tosiaan oli sarjassa viimeisenä tuskallisen pitkään (11 ekaa peliä joista 1 voitto, 1 tasuri ja 9 häviötä). Muistan edelleen Uudessa Suomessa tai Iltalehdessä olleen Hannu Kauhalan kirjoituksen “Vaikea uskoa, että Tappara olisi putoaja” *****. Tapparan kurssi kääntyi sitten ja loppu 2/3 sarjasta meni niin, että sillä tahdilla olisi irronnut runkosarjan 3.sija, jos koko kausi alusta pitäen olisi mennyt samoin.
Hiukan offtopikkia, mutta: *****= Muistiin on jäänyt siksi, että Kauhala oli tuolloin ennen Jääkiekkolehden pestiään huikean härski HIFK:n puolesta kirjoittaja näissä US:ssä ja IL:ssä. Taisi olla tuon kauden (ja kun tsekkasin niin oli tuon kauden) playoffien alla ennen HIFK-Ilves -peliä Kauhala julkaisi US:ssa kirjoituksen “Harmi että playoffit saatetaan pelata ilman parasta joukkuetta”. Tämän johtopäätöksen Kauhala veti siitä, että HIFK taisteli veitsi kurkulla playoff-paikasta ja tätä kautta voitti pelejä runkosarjan lopulla useamman peräkkäin. Playoff-paikan ratkaissut peli oli sitten HIFK-Ilves ja tuon Ilves voitti (itseasiassa tuolloin tuli sympattua Ilveetä juuri tuon HIFK-pudottamisen takia, mutta itse Ilveen mestaruus ei kyllä sitten enää hetkauttanut). Mutta tosiaan jopa HIFK- Kauhalaa huolestutti Tapparan syksyn 1984 taaperrus.
Kauhala sai sitten Jääkiekkolehden päätoimittajan pestin, mutta onnistui siinä kyllä lähes täysin välttämään HIFK-faniutensa näkymisen teksteissä.
Pelaajamenetysten lisäksihän myös valmennuksessa tapahtui myllerrystä, kun Hietasen kausi päättyi '84 mestaruuteen. Vaikealla seuraavalla kaudella päädyttiin lopulta valmentajanvaihdokseen, Niemi vaihtui Kurjenmäkeen.
.