Euroviisut

Ja nousu senkun jatkuu, tällä hetkellä Suomi noussut jo kuudenneksi voittajakertoimissa. Nyt täytyy vain saada Käärijä valittua, veikkaan että sijoitus putoaa nopeasti, ellei näin käy.

2 tykkäystä

Taas voitetaan etukäteen koko roska ja kisan jälkeen petytään.

9 tykkäystä

Kyllä vedonlyöntikertoimet poikkeuksetta antaa hyvin suuntaa lopputuloksia ajatellen. Eri asia on sitten nämä iltapäivälehtien hehkutukset, joita vedetään joka vuosi milloin mistäkin. Toki vedonlyöntikertoimet ehtii vielä tässä kevään aikana elämään suuntaan ja toiseen, mutta tällä hetkellä näyttää lupaavalta.

1 tykkäys

Juu, selvä peli, taas voitetaan.

1 tykkäys

Meidän koko perhe on Käärijä-faneja, eli minä, mies ja tytär 8v. ja poika 5v. Etenkin tuo viisivuotias on ihan innoissaan tästä ja on saanut jo päiväkodin aikuisetkin kuunteleen Käärijää. :grin: Kahdeksanvuotias fanittaa kyllä Keiraakin kovasti, niin myös itse.

Käärijä saa silti meidän äänet, mahtava biisi ja sopivan erilainen. :ok_hand:t2:

2 tykkäystä

On se voitto todennäköisempi kuin finaalin jumbosija tällä hetkellä. Mutta siis aika epätodennäköinen kuitenkin tällä hetkellä. Todennäköisemmin veikkaisin tällä hetkellä sijoja 3-10.

1 tykkäys

Kyllä se kisapäivänä sitten nähdään.

Millaisia sijoja siis itse veikkaat tällä hetkellä?

Suomi noussut vedonlyönnissä nyt sijalle 3. Siinäkin mielessä ne aiemmin ennustamani todennäköisimmät sijat 3-10 ovat ihan realistisia tällä hetkellä. Ja jonkinlainen mahdollisuus on toki voittoonkin, mikäli kaikki menee nappiin.

Kevät näyttää tarkemmin suunnan. Paljon on live-esityksestä tietenkin kiinni, mutta nyt jo voi sanoa, että The Rasmuksen sijoitus tullaan kyllä helposti lyömään Käärijän avulla.

3 tykkäystä

Biisiarviot UMK 2023

UMK:n taso on tänäkin vuonna järkyttävän kova. Millään kotitekoisella sinnepäin tehdyllä biisillä ei ole edes Suomen kansalliseen kisaan mitään asiaa, vaan biisin tuotannon on oltava priimaa. Eikä sekään riitä.

Hämmästyksekseni olen huomannut, että Suomen viisukonseptia on alettu fanittaa ympäri Euroopan ja UMK:ta pidetään yhtenä kovatasoisimmista kansallisista kisoista. On ollut loistava idea laittaa biisit YouTubeen englanninkielisten tekstitysten kanssa. Tämä tuo näkyvyyttä paitsi artisteille, niin se myös vie Suomi-kuvaa maailmalle!

Jaan tämän vuoden biisit kategorioihin seuraavasti:

Potentiaaliset euroviisuvoittajat

Käärijä - Cha Cha Cha
- Kun kuulin biisin ensimmäistä kertaa, niin välitön mielikuva oli, että tässä on jälleen uusi Turmion Kätilöt. Mutta vielä mitä. Biisi yhdistelee useaa eri lajityyppiä lähes nerokkaalla tavalla: rockia, metallia, räppiä, technoa, poppia ja vielä mitä. Samoin videon ja lyyrikoiden yhteyden oivaltaminen otti useamman kuuntelukerran. Cha Cha Cha on noussut euroopanlaajuiseksi ilmiöksi ja nostanut Suomen ennustuksissa top 3 sijoille. Ainoa asia mitä pohdin, että mitenhän Käärijältä lähtee livetilanteessa tuo autotunella tuleva poppiosuus.

Portion Boys - Samaa taivasta katsotaan
- Tässä on Käärijän ohella ainoa biisi, jolla näen mahdollisuuden voittaa Euroviisut, joskin todennäköisyys ei ole yhtä suuri kuin ensin mainitulla. Portion Boys tietää, mistä aineksista tehdään pop-hitti. Kertosäe on jälleen aivan uskomaton korvamato. Kyseessä on todella tarttuva, vahvasti kasarivaikutteinen “anthem” ja bailubiisi. Lyriikoissa tosin on turvauduttu halpaan jippoon kalastella toisilta mailta pisteitä. Tämä laskee pisteitä omissa silmissä.

Timanttiset pop-biisit

Keira - No Business On The Dancefloor
- Biisi on liian geneerinen voittamaan Euroviisut, mutta kyseessä on silti todella vahva debyytti 17-vuotiaalta Keiralta! Kappale soi taatusti monen ämyreistä pitkin kevättä ja kesää. Keiralla on mahtava ääni. Varsinaisissa euroviisuissa tämä kuitenkin hukkuu useiden samantapaisten biisien joukkoon, vaikka onkin hyvin tehty.

Benjamin - Hoida mut
- Ensikuuntelulla en vielä ollut vakuuttunut tästä biisistä, mutta kyseessä on todellinen bilebiisi! Sen verran mitä YouTubea selailin, niin kappale näyttää herättävän varsinkin homopiireissä aivan valtavaa innostusta. Ja onhan tämä todella vahva pop-biisi. Vielä aavituksen parempi kuin Keiran kappale. Englanninkielinen “Hey baby do what you gotta do” on ujutettu kertosäkeeseen taidokkaasti ilman, että se tuntuu päälleliimatulta - sitä voi helposti laulaa mukana vaikka ei suomea osaisikaan.

Jotain jää puuttumaan

Lxandra - Something to Lose
- Hieno biisi, mutta jotain jää puuttumaan. Kertosäe ei oikein koskaan lähde lentoon tai nouse sille tasolle, jolle pitäisi. Tätä biisiä kuunnellessa pähkäilee, että pidänkö minä tästä todella paljon, jonkin verran vai vähän. Se ei ole hyvä merkki.

Kuumaa - Ylivoimainen
- Jos tämä biisi tulee radiosta, ei kukaan varmasti vaihda kanavaa. Toisaalta vielä kolmen kuuntelun jälkeen en muistanut kappaleesta mitään. Geneeristä, korvaa miellyttävää radiopoppia. Ei varsinaisesti huono biisi.

Floppi

Robin Packalen - Girls Like You
- Vuoden ylivoimaisesti heikoin esitys. Pikkutytöille suunnattua justinbiebermäistä yltiögeneeristä poppia. Odotin Robinilta paljon enemmän.

3 tykkäystä

Todella hyvin tiivistetty. Live-esiintyminen ratkaisee voittajan. Jos Käärijä pystyy tuomaan lavalle hurjan energian, sekä onnistuu lunastamaan autotunetetut lauluosuudet, ei sitä pysäytä mikään Suomessa, ja Euroopassakin mennään pitkälle.

Omissa papereissa Portion Boys ja Benjamin vaihtaa paikkaa. Odotusarvoisesti Portion Boysin lavakarisma on varmasti huikea, mutta jos Benjamin kykenee tähän vastaamaan, niin biisi itsessään on mielestäni potentiaalisempi kokonaisuus paremmilla koukuilla.

1 tykkäys

Katselin huviksi kertoimia huomiseen UMK finaaliin, Käärijälle saisi hulppean 1,10 muilla kertoimet yli 20 ainakin Nordicbetillä, Portionboys sijalla 2 tuolla tasan 20kertoimella eli Käärijää pidetään melko selkiönä

1 tykkäys

UMKssa parasta antia Samu Haber!! Kielimiehiä!!

1 tykkäys

Käärijä viisuihin! Kyllä! :grin::grin:

7 tykkäystä

Kyllä, Samu vois jatkossakin juontaa nää😄 Sen verran hyvin meni.

2 tykkäystä

Vedonlyönneisäkin on jo lähes viisuvoittaja…

Eiks Suomi ole aina :joy:

Ei todellakaan. Näin ylhäällä ei ole oltu sitten Lordin. The Rasmus oli esim. finaali-iltana sijalla 12, Blind Channel viides ja Saara Aalto 13.

5 tykkäystä

Taidan olla skeptinen vanha pieru, mutta minua tuo Käärijä ei kauheasti säväyttänyt. Samaa tusinalautaa kuin muutkin vastaavat biletys-kännäys-biisit. En tosin katsonut UMK:takaan, nyt vasta jälkijunassa kitisen.

Olen myös mielelläni väärässä. Jos tuolla voitto tulee niin pompin pitkin Kuopion toria samanlaisessa vaatteessa kuin Käärijällä oli päällä.

5 tykkäystä

Mä tiesin voittajan jo heti silloin, kun emäntä luetteli osallistujat UMK:on. Tuo Käärijä kuulosti typerimmältä ja ■■■■■■■■■■■■■■ sanoin, että varmasti voittaa :rofl: Biisihän on loppuviimein ihan hyvä. On sekoitus Rammsteinia/Ruoskaa, poppia ja räppiä. Oikea artisti viisuihin eteni :+1:

4 tykkäystä