Ex-ilvekset

Rajala majussa,seurajoukkueessa ja ehkä myös vielä Ilves nutussa.

Koivulalla kulkee mukavasti AHL:ssä ja vaikuttaisi haastattelun perusteella viihtyvän.
Pakko myöntää, että omat ennakko-odotukset olivat ettei pärjää Pohjois-Amerikassa ja että
AHL-komennus romuttaa kaverin fiilikset, mutta hyvinhän tuo on lähtenyt.

2 tykkäystä

Keneenköhän nyt sekoitat? Paille oli lyhytaikainen työsulkuvahvistus, jota ei ainakaan täydeksi flopiksi voinut kuvailla.

3 tykkäystä

Olisko Daniel Corsoon? Sehän ei menny niinku piti.

1 tykkäys

Aivan tosiaan. Jotenkin olikin painunut pois mielestä enkä olekaan muistanut hänestä muistuttaa tuntemiani Ilves-faneja.

Oliskohan se sittenkin ollut Corso. Muistelen että joku todella kova/hinnakas NHL-kaveri sinne kerran hankittiin joka oli ilves-historian kallein.

Taidetiin hakea tätä:

1 tykkäys

Ihan maukas juttu yhdestä entisestä Ilves- pelaajasta. Voihan se sielä vielä kauden pelata.

Tämä kismitti aikanaan ja vielä pitkään tapahtuman jälkeenkin. Melko kultainen polvien kolahdus, näin jälkikäteen katsottuna.

Noin 12 minuutin pelin jälkeen Ilveksen Marko Anttila taklasi Tapparan nuoren Jukka Peltolan polvella todennäköisesti pitkälle sairauslomalle. Kyseessä oli enemmänkin törmäys kuin taklaus, mutta vastustajan loukkaantumisen takia päätuomari Markku Kruus passitti Anttilan suihkuun.

Lähde: Tappara.fi

1 tykkäys

Sandell käynyt jäällä kokeilemassa pysyykö pystyssä

Totta kai Ilves on aina minun mielessäni.
Eihän sitäkään toki tiedä, onko Ilveksenkään puolelta kiinnostusta. On liian aikaista sanoa mitään mahdollisesta tulevasta seurastani.

2 tykkäystä

Mies itse uskoo uran jatkuvan:

“Päätin, että haluan pelata vielä. Teen kaikkeni sen eteen, että pystyisin vielä pelaamaan”

Sitkee kaveri. Tamikuussa julkaistaan loppu kauden pahvi Ipaan, missä optio ensi kaudesta?

2 tykkäystä

Ei varmaan ollut yllätys, että Sandell oli katsomossa katsomassa Decens Cupissa paikallispeliä. On kyllä kaverilla ollut huonoa tuuria ja toivottavasti saa paikkansa kuntoon…

3 tykkäystä

Mitä kuuluu Ilveksen parhaalle pelaajalle eli Sami Sandelille. Pelaako enää koskaan missään ?

Päivä kerrallaan kuntoutuminen etenee ja aika näyttää pääseekö vielä pelikuntoon. Ei ainakaan ihan hetkeen.

Jatkoajan -haastattelun mukaan tekee kaikkensa jatkaakseen uraansa, mutta kuntouttamiseen menee oma aikansa:

− En tiedä, voiko sitä jääharjoitteluksikaan kutsua. Olen käynyt vain kokeilemassa, vieläkö pysyn jäällä pystyssä. Vielä en voi oikein kunnolla luistellakaan.

− Toistaiseksi en ole saanut mitään arviota kuntoutumisesta. Aika näyttää.

Sandellin usko pelaajauran jatkosta ei horju.

1 tykkäys

Tiäksää @Montreal22 mikä mua tuossa harmittaa?
Kölvinä käytiin kattomassa Peltomaan Tinken pelejä Kerhomajalla ja sitten Tinke sai sopparin Ilveksiin. Jo kölveinä osattiin arvostaa oikeita värejä.:tappara:

Pimpelipom @Desperado

3 tykkäystä

Sandell kertoilee Aamulehdessä tekevänsä tosissaan töitä kuntoutuakseen vielä liigaan.
Kaikki kunnia miehelle, mutta 5 polvioperaatioo ja nyt jo 1,5 vuotta poissa liigasta. Tavoite kuullostaa lähinnä , anteeksi jo etukäteen sanavalintani, sairaalta pakkomielteeltä.

3 tykkäystä

Tämä. Ja mielestäni Sandell ei mitenkään sovi tämän kauden Ilvekseen enää (eikä varsinkaan ensi kauden eli ”areena-runkoon”).

Mun Ilvekseen Sandell mahtuu aina. :grin: Ja jos tuolta vielä raivaa tiensä liigan huipulle, niin puhutaan kohtuu kovasta jätkästä. Toki ei Ilveksen parane Sandellin varaan mitään rakentaa, mutta toivon, että mies saa vielä näytönpaikan ja saa ainakin lopettaa uransa pelaamalla.

4 tykkäystä

Totta munassa se on raju suoritus, jos tuolta raivaa itsensä Ilveksen pelaavaan rosteriin. Pointti tietenkin oli se, ettei mikään miehen loukkaantumishistoriassa puolla tällaista ja se olisi ulkopuolisen silmin järkevää miehen itsensä tunnustaa.