Nyt on kyllä turhaakin turhempaa touhua. Clayman oli täydellinen omana aikanaan ja oman aikansa In Flamessiä. Mua alko lähinnä ärsyttään tää uus versio.
Elämä kaikille ja bändi saa omille tuotoksilleen tehä ihan mitä huvittaa, mutta mulle ei putoo. Tosin mulle lakkas muutenkin putoomasta, kun Fridenistä alko tuleen enemmänkin stand up artisti ja taiteilija.
Itse olen edelleen hieman sanaton tästä Claymanin versiosta.
Ei se remastarointi tai uudelleen julkaisu mitenkään turhaa liene. Bändit / artistit nostavat sen verran usein näitä tunnetuimpia teoksiaan esiin uusissa julkaisuissa, että eiköhän sille taloudelliset perusteet ole. Clayman -albumi on kiistatta In Flamesin tuotannon peruskiviä. Olisin oikeastaan yllättyneempi, jos sitä ei jotenkin olisi huomioitu, kun 20-vuotta julkaisusta tulee täyteen. Only for the Weak jne ovat kuitenkin edelleen fanisuosikkeja.
Mutta tämä tyyli… Uudempi In Flames on Ok, Clayman on mestariteos. Näiden kahden tyylin yhdistäminen kuulostaa väärältä. Se lienee selkein kuvaus omista fiiliksistäni. Tämä versio ei kuulosta, tämä ei tunnu Claymanilta. Alkutahdeista asti on selvää, että se albumista / biisistä mainion tehnyt asenne, se fiilis on unohtunut jonnekin kokonaan. Jos tarkoitus oli vanhoille kuuntelijoille flirttailla, niin nyt menee ohi…
Mutta koska kaikesta huolimatta hieno bändi, niin laitetaan biisi mukaan:
Joo. Taloudellinen syy on aina vähän läyhänen. Samalla vaivalla olis julkassu jotain rare footagee tuolta ajalta ja tehnyt saman massin.
Lainaamani kappale kiteyttää olennaisen ja antaa mielestäni myös syyn, miksei tällaisia kannattaisi tehdä.
Tietysti jos halutaan uuden tuotannon faneja miellyttää, niin ehkä siihen tämä on passeli keino. Täältä tulee EI JATKOON.
Päivitelty ilmaiseksi streamattavan Stayin’ Alive -festarin esiintyjät ja aikataulut. Muistakaahan vapaaehtoinen kannatusmaksu, sillä sen verran kovia nimiä on lavalla aina Popedasta Katri Ylanderin ja Eläkeläisten kautta Stam1naan ja Mokomaan 
Hyvällä laadulla tullut livemusiikkia Tampereelta ja Oulusta ilmaiseksi… (Muistakaahan kuitenkin pistää tippiä Tiketin kautta).
Tänään vielä esiintymässä
Klo 21 Eläkeläiset
Klo 22 Jaakko Laitinen ja Väärä Raha
Klo 23 Popeda
Linkki streamiin:
Tänäänkin tulee parhaillaan Pakkahuoneelta kovaa settiä ilmaiseksi streamina.
Muistakaahan silti vapaaehtoinen kannatusmaksu esim. Tikettiin 
Edit.
Pakkahuoneen ja 45 Specialin keikkojen streamit voi ilmeisesti katsoa myös uusintana jälkeenpäin ainakin muutaman päivän ajan.
Näin juontajat sanoivat keikan aikana (vähän hankalasti on linkit tuolla Stayalive -nettisivustolla, mutta kaikki keikat löytyy valikosta: pitää paina video pauselle ja bändin nimen jälkeen “X” oikeasta ylänurkasta, niin aukeaa lista keikoista…).
(Tamperelaisen mukaan katseluaikaa on viikko)
HIMin pari ensimmäistä levyä on kyllä yhtyeen parhaat mielestäni.
Omnium Gatherum on kyllä kova livenä ja suoraa ilmaisstreamia tulee tänään kello 22 Nummirock -verkkolähetyksestä.
Päivityksiä korona-ajan nettilive -lähetyksiin:
Rock and Roll… 
Backyard Babies soittelee just nyt live stream keikkaa.
Olisi aika hauskaa, jos Elastinen tekisi jotain tälläistä tänä päivänä.
On vähän sellainen tunne, että se saattaa jopa tehdä. Mutta katsotaan.
Jumankauta. Ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen olen jälleen innostunut Ensiferumista!
Odotukset uuden Thalassic -levyn suhteen olivat varsin matalalla luvalla sanoen keskinkertaisten Two Paths (2017), One Man Army (2015) ja Unsung Heroesin (2012) -tuotosten jälkeen. Näillä kolmella levyllä toki on kohokohtansa, mutta yksikään niistä ei yllä lähellekään alkuaikojen Ensiferumin tasoa. Vuosien varrella bändi näyttikin hukanneen musiikistaan jonkinlaista raikkautta ja ikään kuin taantuneen yllätyksettömälle “ihan jees” -tasolle. Yhtäkään näistä levyistä en ole jaksanut kovin intensiivisesti kuunnella.
Syy Thalassicin erinomaisuudelle on yllättävän selvä: uusi kosketinsoittaja-laulaja Pekka Montin. Montinin puhtaat laulut tuovat aivan uuden elementin Enskan biiseihin ja kun siihen yhdistetään vielä se, että bändi on yhtäkkiä jälleen löytänyt trashimman otteen (johon koko Ensiferumin viehätys perustuu!) musiikkiinsa, niin yllättäen Ensiferumin uusin kuulostaa raikkaalta ja… uudelta. Tämä levy ei maistu eilisiltaisen kebabin uudelleenlämmitykseltä.
Thalassic starttaa oikein maistuvalla instrumentaalilla Seafarer’s Dream, jota seuraavat levyn kaksi ensimmäistä sinkkubiisiä. Rum, Women, Victory on erittäin menevä ralli, mutta biisin aihepiiri tuntuu valitettavan kulahtaneelta. Andromeda sisältää niin ilmeisiä Amorphis-vaikutteita, että se tuskin jää keneltäkään huomaamatta. Spagettiwestern-elementtejä sisältävä The Defence of Sampo -biisi puolustaa sekin paikkaansa levyllä, vaikka ehkä hieman välipalaksi jääkin. Kappale kuitenkin viimeistään herättää kuuntelijan huomaamaan, että Ensiferum todella on uudistunut.
Parhaimmillaan Thalassic on Run from the Crushing Tiden aikana, jolloin Montin pääsee vetämään niin paljon kuin ääntä lähtee. Kappale tuo mieleen ihan Enskan takavuosien parhaat mättörallit, jossa painetaan kunnolla kaasu pohjassa. Se saa kuuntelijan suorastaan riemun valtaan. Keskitempoinen For Sirens on niin ikään levyn parhaimmistoa ja siinäkin Montin laulut nousevat suureen rooliin.
Täysiä pisteitä Thalassic ei kuitenkaan saa, sillä levyn jälkipuolisko ei aivan yllä alkupuolen tasolle. One with the Sea on ihan mukiinmenevä balladi, mutta eipä siitä ensimmäisillä kuunteluilla juuri mitään jäänyt mieleen. Muistiinpanoista toki lunttasin, että Montin vetää siinäkin upeasti ja hienoa tasaista äänimattoa kappale kyllä on. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Tämän jälkeen tuleva levyn “pakollinen” juomalaulu Midsummer Magic sitten herättääkin jo tosissaan ristiriitaisia fiiliksiä. Väkisin tulee mietittyä, että nyt kuuntelijaa laitetaan hieman halvalla. Ei muuta kun perinteiset lailatukset ja huhhahheit sekä suomenkielinen yhteislaulupätkä, niin bändin fanijoukko on myyty. Kyseistä veisua tullaan eittämättä laulamaan ankarasti keikoilla, mutta päälleliimatulta se tuntuu silti. Kai kappale sitten on se pakollinen paha, että keikoille saadaan menoa.
Levyn päättää liki 9-minuuttinen Cold Northland, joka ei sekään ihan parhaiden bändin päätösmammuttien tasolle yllä. Pienen tasollisen notkahduksen jälkeen se kuitenkin tuo levylle loppuhuipennuksen.
Tuomio: 9/10
Tänä vuonna Wacken Open Air järjestetään virtuaalisena ja julkaistuista bändeistä ainakin Blind Guardianin keikka kiinnostaa.
Tuska lauantaista 2011 alkaa olla sen verran aikaa kuin viimeksi bändin nähnyt. Samana päivänä tuli ensikosketus muuan Ghost -bändiin pienellä telttalavalla ja Wintersun veti harvinaisen keikan. Oli myös Arch Enemyä, Amon Amarthia ja muuta mukavaa viikonlopun aikana…
NWOBHM. Kiitos aallon aikalaiset! On paljon muitakin mut tässä muutama.
Rammstein on kyllä todella kova yhtye. Ihan kärkipäässä omissa suosikeissa. Ajoittain kärjessäkin, mutta tuo vaihtelee.
Nuo osaa vielä näytelläkin hyvin noita roolejaan. Yhtyeessä on tiettyä vaaran tuntua, mikä on nykyään valtavirtamusiikissa aika harvinaista. Lindeman ja muut on pitäneet riittävästi etäisyyttä julkisuuteen musiikin ulkopuolella.
Sama tunne on ollut muutamalla muullakin suomalaisella, sillä uusi albumi on ottanut paikansa listan kärjestä:
Mitä enemmän olen tämän Italo-Disko keisarin biisejä kuunnellut, sitä enemmän olen ollut vakuuttunut siitä, että Pino on ollut tietyn musiikkilajin ehdoton pioneeri. Oli se sitten funk, räp, bassot taustalla, sample tai itse kasari. Tämän miehen musiikki on parasta kasaria.
Jos haluaa tutustua kasarin ja italo-diskon nk. fiineimpiin puoliin, niin tästä Pinoa alle - tämä on oikeasti taidetta.
No nykyään tiedän jo jotain.
Tutustuin tyttäreni suosituksella tähän My Chemical Romanceen ja etenkin Black Parade -albumiin. Aivan loistava! Olen kuunnellut sen tässä muutaman viime viikon aikana noin sata kertaa, enkä siitä juuri moitittavaa löydä. Konseptialbumit muutenkin vetoavat meikäläiseen, mutta tämä on kyllä poikkeuksellisen taiten tehty. Kerrassaan erinomainen albumi. Perustaja-solisti Gerard Way on todella hyvä laulaja& biisintekijä. En olisi ikinpäivänä uskonut, että tällainen vanha hevipieru syttyisi johonkin emo-punkiin, mutta näin vaan kävi. Okei, ei tämä MCR mitään varsinaista emopunkia mielestäni ole, ainakaan Black Parade -albumin osalta.
Ping @Devilady
Kokeile Coheed&Cambria ja sieltä ekasta levystä lähtien. Suosittelen tutustumaan myös tarinaan/ konseptiin.