No eli ihan nollatason viesti.
Katotaan otsikon mukaista lausetta kauden jälkeen mutta tähän hetkeen tilaukseen:
Tällä spiritillä vaikka huutaa perkelettä tovi kopissa matsin jälkeen (joo taitaa se tapa olla et analyysit vasta seuraavana päivänä) mutta nyt jonkun pitäis tää tehdä
Käännän toki katsetta myös kapteeniin mutta silti tän munattoman pyörimisen pitää loppua
Taitaa aika harvalla tällä foorumilla olla suora yhteys keskuskeittiöön, edes pukukoppiin. Sen Mikki ilmoitti jokunen aika sitten että joukkue saa ratkaista ”ongelmansa”. Ongelma on nyt sen kokoinen että se ei ratkea sisältä päin ja itsestään. Tämmöiset tilanteet vaatii sen että yhtälössä tehdään jonkun tekijän osalta iso muutos, tällä kaudella sitä ei varmaan kannata enää tehdä.
En vieläkään lähde kenkimishommiin.
Grönborg toi jo meille mestaruuden ja sillä kaudella näytti että osaa muuttaa pelitapaa.
Tämänkin kauden alussa peli näytti jopa vielä paremmalta. Jos satutte muistamaan. Jos ette niin selatkaa foorumia taaemmas. Että ihan tällä kaudella ollaan nähty että tuo osaa peluuttaa järkilätkää ilman Levtchejä ja Vittasmäkiä. Tällä hetkellä tosin ei, mutta tällä hetkellä Tapparassa ei toimi MIKÄÄN enkä näe, että Grönborgin potkiminen olisi siihen ratkaisu. Puhumme YHDESTÄ (1) huonosta kaudesta. Se on toki täysin ala arvoinen mutta kaikki ei riipu hänestä.
Jos taas kesällä ei asiat korjaannu ja ensi syksy jatkuu samana niin sitten minä kenkisin ulos.
Onhan tämä kausi ollut tähän asti ihan älyttömän iso varssi odotuksiin nähden. Ihme on jos tästä vielä iloksi muuttuu mutta mitään en lupaa syödä jos niin käy, on nimittäin ihmeitä tapahtunut ennenkin.
Jos mitään ei tehdä, niin on hyvin lähellä se, että takaa tullaan urakalla ohi. Siellä tapellaan karsintarajan kanssa ja varmasti napsivat pisteitä.
Huonommin ei voi mennä. Onko tämän vuoden puolella pelattu 17 peliä ja 3 voittoa. Vieläkö jollakulla riittää usko?
Täällä on myös hyvin muistissa kuinka syksyn mestareille on naureskeltu.
Tämä porukka ei ole joulukuun jälkeen voittanut kahta peliä putkeen.
Tulos vastuu.
Kauden alussa joo. Mutta peli ei ole kehittynyt suhteessa vastustajiin.
Siis tuo peli on nyt aivan sekaisin ja joukkue hengetön ja alistunut. Aivan kuin ei edes yrittäisi.
Sieltä täältä kuulunut kohta kaksi kautta, että joukkueen ilmapiiri on huono.
Onhan tämä aivan historiallinen romahdus. Mestaruuksia alla ja jossain vaiheessa viime vuoden puolella jopa runkosarjan voitto näytti olevan omissa käsissä. Nyt näyttää siltä, että joku sija 10. on runkosarjan max. suoritus.
Näillä esityksillä pudotaan eka kierroksella oli sitten vastassa HPK, Pelicans, Kärpät tai vaikka TPS. Ensi kaudeksi on sitten ison luudan heiluttava. Pelaajista varmaan puolet vaihtuu ja samantien valmennus täysin uusiksi. Jollei “Rölli-peikko” vedä pikaisesti ässiä hihasta ja murahda, että “Heh, mä vaan juksasin”, niin saa tämä jo riittää. Luotto alkaa olla mennyttä, jollei nyt sitten ennenkuulumattomasti nousta sielä sääleistä finaaliin. Se kyllä kelpais, mutta aika vaikealta näyttää.
Mahdollisen täyskatastrofin lisäksi Grönborgista jää sentään muistoksi mielikuva tuomareihin kohdistuvasta äksyilystä ja siistimistä kaipaavasta parrasta. Totta, en ole ihan parhaalla päällä, vaikka onhan tämä jo jonkin aikaa mielessä kytenyt. Mutta ihan näin rankkaa pohjakosketusta en ole odottanut. No, aikansa kutakin.
Ei varmaan huonommin menisi, mutta se että tässä ajassa saataisiin jotain selkeästi parempaa tuolla joukkueen tilalla, kun edelleen vammat ja sairastumiset kurittaa joukkuetta.
Se että nyt hommataan joku laastari, ja pahimmillaan sitoutetaan se pidemmäksi aikaa hetken mielijohteesta ei ole ratkaisu.
Valitettavasti Rikellä on soppari ensi kaudesta, eikä meillä ole seuraajaa vielä tiedossa, jonka voisi heittää kehiin (jos olisi vapaana).
Pelicans juurikin teki sen, että palkkas ensin varamiehen, ja äkkiä etsi Kapasen siihen tilalle. Ei näyttänyt kovin ammattimaiselle.
Sami Kapasen hyvyyttä, että sai noinkin hyvän ryhtiliikkeen sekavassa tilassa olevaan seuraan.
Nämä ei aina onnistu kuin elokuvissa, ja että saadaan varmasti parempaa Seppälää kehiin.
Tätä kautta ei vaan voi enää pelastaa. SOT
Eikös Grönborgilla ole huhujen mukaan Nhl optio sopimuksessa ? Harmi, kun ei taida vain olla Tapparan puolelta mahdollista nyt tuota käyttää
Huomenna uusi yritys. Ketju kiinni.
Ei olekaan vaan taaksepäin. En silti lähtisi mestaruuden tuonutta valmentajaa potkimaan kun Tapparassa on ongelmana oikeastaan kaikki. Näillä mennään ja kesällä paska kasaan ja syksyllä vielä saa mahdollisuuden todistaa itsensä. Tällä hetkellä suo on sellainen että Tapolakin voisi näyttää huonolta
Itseäni hämmästyttää foorumilaisten tietämys joukkueen sisäisestä tilanteesta. En tiedä millä tietolähteillä voi sanoa ettei valmennus reagoi pelien aikana. Pakko kai sitten olla joku agentti pukukopissa että tietää mitä siellä tapahtuu.
Tavallinen foorumilainen ei voi tietää että Riku on menettänyt kopin. Jos on tietolähde joukkueen sisältä niin ok, mutta muuten tuollaista tietoa ei voi olla.
Tappara luo edelleen maalipaikkoja ihan riittävän määrän ottelua kohden. Tilastot osoittavat muutenkin selvästi sen että ei Tappara ole pelkkä vastaantulija otteluissa.
Myös Tapolalle vaadittiin foorumilla aikoinaan potkuja vaikka selvästi näki että ongelma oli silloinkin alisuorittavat pelaajat, eikä Tapola, tai pelikirja. Hienoa oli että joukkueen johdolla riitti luotto Tapolaan ja tulokset näkyvät viireinä areenan katossa.
Grönborg muutti pelitavan viime kaudella, ja selvästi viihdyttävämpään suuntaan runkosarjassa. Pleijareissa sitten palattiin fiksusti puolustavampaan systeemiin. Mutta huomion arvoista on se että rosteri oli merkittävästi laadukkaampi kuin nyt. Tällä kaudella pelaajahankinnat ovat menneet täysin metsään, ja seurauksena joka ketjussa surffailee joku vapaamatkustaja.
Grönborgin piikkiin on mielestäni hankala laittaa nykyistä kriisiä, muuten kuin sillä faktalla että päävalmentajalla on vastuu. Ja toisaalta siksi että hän ei ole hyväksynyt tosiasiaa rosterin heikkoudesta. Tällä joukkueella ei voi pelata viimekauden pelikirjalla. Olisi aikaisemmin pitänyt nostaa kädet pystyyn ja alkaa keskittyä puolustukseen koska muut joukkueet ovat yksinkertaisesti vahvempia.
Tilastot osoittavat aukottomasti, että Tappara on ollut viimeisen 30 pelin ajan liigan kolmanneksi heikoin joukkue. Jos lyhennetään ajan jaksoa, taitaa sijoitus pudota yhdellä.
4milj. Joukkue ja vain aika on pelastamassa sen, ettei olla 12 ulkopuolella.
Tämä on muuten saavutus johon ei kovin moni ole aiemmin pystynyt.
Tämähän näissä kitinöissä naurattaa eniten. Äänekkäimmin potkuja nyt vaativat olisivat aikoinaan pistäneet Tapolan pihalle, mutta sen myötä olisi jäänyt useat mestaruudet saavuttamatta. Eivätkä samat hermannit voisi valittaa nyt siitä, että joukkue ei esiinny, kuten Tapparan on nähty useana kautena esiintyvän.
Niin kun tilanne on se että ne pelaa jotka saa lääkäriltä luvan… se ei tarkota että ne on 100% kunnossa tai viimeseen pilkkuun reenattuja
Näinhän se on. Ville Peltonenkin on saanut osaltaan myös kohtuuttomasti rapaa niskaansa ja nytkin HIFK on taulukon 2. Sananvapaus on hieno asia.
Tappara pelaa tulevat pelinsä takana olevia vastaan. Näistä dunkkuun suurimmasta osasta niin kausi on ohi.
Se ei ole kitinää.
Sanotaan niin, että jonkinlainen tulosvastuu on tuossa tehtävässä oltava. Pelaajat suurin piirtein pahoittelee, että kuuluvat joukkueeseen, pää painuksissa ja mieli maassa. Ihan katsomon ylimmiltä riveiltä on luettavissa, että koppi ei taida olla enään Röönporin hallinassa - valitettavasti. Tähän asti ajattelin, että tämä voisi kääntyä, mutta täytyy tapahtua jotain todella ihmeellistä, että luottamus joukkueen sisällä vahvistuisi.