Grönborgille het kenkää!

Lista on silti aika paljon kattavampi, jos puhutaan paremmasta pelikirjasta.

Tämä pelikirja tuskin tuo menestystä tulevallakaan kaudella.

Ja kuinka hyvin pelaajat sitoutuu tähän projektiin.

Grönborgin on tiimeineen muutettava toimintaa. Muuten touhu käy kalliiksi organisaatiolle.

Pelikirja-asioissa olenkin taipuvainen uskomaan 2. valmentajan merkittävään rooliin asiassa. Ja oli pelitapa mikä tahansa, keskeistä on saada joukkue toteuttamaan sitä laadukkaasti. Voittaa voi monella eri pelitavalla.

1 tykkäys

Ehkä, mutta ison kuvan idea on Grönborgin.

Toivottavasti ensi kaudella ei tarvi taas haukkua pelaajia, kun eivät tätä onnistu toteuttamaan. Joukkue muuttuu taas.

Tuossa kohti oli kyllä usko koetuksella, kun ”varman” huhun mukaan Kivi olisi tullut valmentajaksi. Onneksi tämä painajainen vältettiin.

Nyt näyttää että pitkän hyvän jakson jälkeen tulee pakollinen notkahdus sarjasijoitukseen. Ei tilanteesta selvitä vaihtamalla hätäpäissään valmennus johonkin Ismo Läntiseen, joka oli selkeästi huonoin valmentaja maailmassa, mielestäni.

Rimpuillaan kausi läpi, tehdään johtopäätökset ja tullaan takaisin kärkikahinoihin. Inhorealismi iski jälleen ja ehkä hyvä että nyt tulee kunnon herätys, ettei paineta vanhasta muistista kärjen tuntumassa ilman oikeaa mahdollisuutta mestaruudesta.

3 tykkäystä

Rautakorpi ja Nieminen tekivät vähintään Grönborgin nykyistä vastaavan tasoista työtä viimekaudella, pienemmissä puitteissa. Jukka on tunnetusti pelitavan ja työn valmentaja, mitkä molemmat ovat sakanneet tämän kauden Tapparassa. Grönborgin kera reaalisena riskinä on vajoaminen play-out-tason organisaatioksi, edellisen dynastian sortumisen tapaan. Nyt vain näyttää vajoaminen nopeammalta kuin silloin.

Rautakorpi antaisi turvaa pysymiseen edes 4-6. joukossa liigaympäristössä ja huolehtisi arvojen ja perustusten pysymisestä urheilullisina ja realistisina. Kosmopoliittinen Grönborg vaikuttaa enemmän arvalta tässä katsannossa, liigan taktisessa, sisäänpäinkääntyneessä, yltiötasa-arvoisessa ja hyvin konservatiivisessa ympäristössä. Voi tulla jotain, joskus tai olla tulematta.

3 tykkäystä

Missä näin sanotaan? Kenen sääntö tämä on?

8 tykkäystä

Johan siellä on hallilla messias Oulusta käynyt katselemassa mihin geelipurkkit laitetaan.

1 tykkäys

Voi olla hedelmällisempää keskustelu. Jokainen osaa huutaa, ”nyt tonttu parrasta helvettiin”, mutta mitä sen jälkeen? ”Tapparan johto arvioikoon parhaan tilalle”?

Ja jos Rikelle päädytään kenkää antamaan, tulee korvaajan mielestäni olla valmiiksi tasonsa todistanut. Kari Jalonen vois olla sellainen, jos sopimus Saksassa loppuu. Silloin menee kyllä melkoinen nippu rahaa päävalmentajan palkkaan.

14 tykkäystä

Rautakorpi ja Nieminen parivaljakko kyllä kelpaisi itselleni. Tai tosiaan joku kokenut kaveri tyyliin Kari Jalonen..

8 tykkäystä

Helppohan se on Rikulle potkuja vaatia, mutta mistä saadaan parempi tilalle?

Älä nyt hulluja ehdottele. Niemisen kasetti ei kestä valmentamista ja suuren yleisön kasetti ei kestä JR valmentamista

13 tykkäystä

Haloo nyt näiden juttujen kanssa!

2 tykkäystä

Kyllähän tämä siltä vaikuttaa että jos Rööpori ei itse lähde, niin ei Tappara häntä myöskään kesken sopimuskauden pois lähetä?
Kun palstaa lukee tarkalla silmällä, niin ainakin minä olen tämän asian näin tulkinnut rivien välistä.
Tietäjät tietää taas mutta eivät huutele asioita suoraan.

Kiperin kysymys saattaa olla että kuinka monta tuhatta viestiä tämä ketju tulee keräämään?

4 tykkäystä

Riippuu varmaan siitä, jaetaanko ketju kausiin 24-25 ja 25-26.

1 tykkäys

Olipas tämä ketju tipahtanut alhaalle, joutu oikein etsimään. :winking_face_with_tongue:

Somessa oli videota Tapparan kopista pelin jälkeen. Kempe siinä sai puuhapussin joukkueen itsensä valitsemana parhaan pelaajan merkiksi. Löi perinteiseen tapaan kiakkoa tauluun ja muut ukkelit elämöivät taustalla. Ei kauhean jakautuneelta vaikuttanut koppi tuon lyhyen videon perusteella. Joko voitot helpottavat tai sitten video ei kerro koko totuutta. Kenties jotain siltä väliltä.

Parempi kuitenkin näin. Eiköhän pidetä siitä kiinni siellä ja täällä.

16 tykkäystä

Kyllä mulle JR kelpaisi, mutta kausari tämän kauden pleijarihyvityksistä huolimatta jäisi ottamatta Nemolla. Onneksi kumpikaan näistä skenaarioista ei toteudu.

3 tykkäystä

Rautakorpi kelpaisi enemmän tuonne urheilujohtajan rooliin, kuin penkin taaksen. Vähän turhan vanhan liiton jermu toimimaan nuorten kanssa.

15 tykkäystä

Rautakorpi, Nieminen, Dufva, Kivi out…
Tapolalle potkut Sveitsistä ja eroraha käteen. Tämän jälkeen Riku vaikka Hifkiin ja Tapola/Puistola tänne.
:sweat_smile::ok_hand:

1 tykkäys

Huhut kertoo että Rike on lähdössä Sveitsiin.

2 tykkäystä

Ai ens kauden jälkeen?