Tuo Hakametsähän raiskataan jos tuonne juoksuradat tehdään ja kapasiteetti pudotetaan kolmeentuhanteen. Kapasiteetti pitäisi ehdottomasti säilyttää nykyisellään, ihan lentopallon ja koripallonkin takia.
Hakametsästä juttua Ylen sivuilla:
Suomen ensimmäinen jäähalli Tampereen Hakametsä on edelleen kovassa käytössä.
Hallimestari Jarmo Nurminen kertoo, että viime aikoina halliin on pitänyt jopa palkata lisää työntekijöitä. Nurmisen mukaan halukkaita käyttäjiä olisi enemmän kuin vuoroja on tarjota.
Aamulehden juttu:
(Maksumuuri)
Tarton puisto säilyy:
Hyvä niin, sillä onhan toi kornia suunnittelua kun kaupunki panostaa julkiseen liikenteesee (ratikka menee läheltä) niin pari hienoa ja isoa puistoa oltaisiin vedetty matalaksi ja tilalle parkkialueita / halleja.
Itse asun puistojen lähistöllä ja yleisesti olen kyllä samaa mieltä puistojen säilyttämisen osalta, mutta täytyy kyllä henkilökohtaisesti sanoa, että en itse näe tuolla Tarton puistolla, ainakaan nykyisessä muodossaan, isoa arvoa enkä olisi ollut kovinkaan pahoillani puiston jäämisestä talojen alle.![]()
Tietenkin jos kyseistä puistoa jotenkin tulevaisuudessa kehitetään niin tilanne on toinen.
Hakametsän alueen suunnitelmia…
Hakametsän jäähalli saa naapurikseen lähes Nokia-areenan kokoisen urheilukampuksen – kuvat näyttävät, mitä alueelle on tulossa:
Mm. tällaista on mahdollisesti tulossa:
Hakametsän jäähallin viereen suunnitellaan uutta harjoitushallia. Kaukaloita olisi kaikkiaan neljä.
Hybridikortteliin on suunniteltu 3–5 sisäurheilun kenttää, laajasti muutakin tilaa liikunnalle ja urheilulle sekä opetukselle. Lisäksi tulee liike- ja toimistotiloja, majoitustiloja, asumista ja pysäköintiä. Majoitustiloilla ei tarkoiteta hotellia, vaan sen tyyppistä majoitusta, jossa esimerkiksi urheilija voi lyhytaikaisesti asua.
Vähän suuruudenhulluus ja vauhtisokeus haisee näissä suunnitelmissa. Onko todellakin tarvetta näin massiiviselle kompleksille?
Niin no, suuruudenhullua tai ei, niin kyllähän sisähallille on Tampereella todellista tilausta ollut jo siitä asti kun Metroauto Areena purettiin talojen tieltä. Osittain tästähän johtuen esim. Classic pelaa pelinsä Lempäälässä.
Lisäksi olen ymmärtänyt, että haka2 ja 3 olisivat remontin tarpeessa, niin silloinhan uudet kentät ovat ihan perusteltu kokonaisuus.
Mitäs tässä sitten oli sen lisäksi? Liiketilaa ja asuntoja ratikkareitin varrelle, melko paljon kasvavaan ja kehittyvään Kalevaan.
Mielestäni melko normaalia kaupunkikehitystä, kun puhutaan kasvavasta ja kehittyvästä kaupungista.
Havainnekuvia Hakametsän tulevaisuudesta.
Ei ainakaan vielä maksumuuria.
Tässä päivitettyjä kuvia Hakametsän alueesta:
Ketä kiinnostaa tarkemmat suunnitelmat, niin mm. Hakametsän jäähallilla esitellään asemakaavaehdotusta:
Asemakaavaehdotus asetetaan yleisön nähtäville torstaina 9.marraskuuta. Ehdotus on esillä 11. joulukuuta asti, ja siitä järjestetään myös esittelytilaisuus.
Asemakaavoittajan ja muita suunnittelijoita voi tavata keskiviikkona 22. marraskuuta kello 13.30–18 Hakametsän jäähallin lipunmyyntitoimistolla, osoitteessa Keltinkatu 2. Lyhyt yleisesittely järjestetään tasatunnein.
Esittelyn ja palautteen jälkeen yhdyslautakunnan pitää vielä hyväksyä asemakaavaehdotus, jonka jälkeen se etenee kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.
JUTILA pitää Hakametsän alueen kehityssuunnitelmasta, mutta yhdestä asiasta hän ei ole valmis luopumaan. Vaikka halli remontoitaisiin monitoimiareenaksi, Jutilan mielestä siellä on jatkossakin pelattava jääkiekkoa.
– Ei saatana, kyllä siinä menee raja. Se on Suomen ensimmäinen jäähalli, kyllä siitä täytyy pitää kiinni. Muutenkin Tampereella on karmea jääpula nuorilla. Sitä puolta ei voi missään nimessä vähentää, se on ihan selvä asia.
Jos tuo myydään ja jään hinta menee markkinahintaiseksi niin se tarkoittaa taas junnuille kk-maksujen nousua, yksi halli vähemmän kaupungin jäätä.
Jos nyt rupeaa siihen menemään että Haka1:tä muokataan liiallisuuksiin, niin täytyy tilata Museovirasto siirtämään koko hoito hieman sivuun, että säilyy ennallaan.
Ylen juttu Hakametsän alueen tulevaisuuden suunnitelmista:
Edit.
Aamulehden juttu:
Uusi kohtaa vanhan?
Alkaako rakentaminen Hakametsän alueella pikku hiljaa?
Aikamoisen remontin itte Haka1 tulee kokemaan
”Suunnitelmana on, että katto tullaan purkamaan ja vaihtamaan kokonaan uuteen. Samalla pystytään päivittämään kantavuus ja lämmöneristys ja koko talotekniikka nykypäivän vaatimustasolle.”
Hyvä, että tehdään kerralla kuntoon kaikki. Säästää pitkän pennin siinäkin.
Semmonen monipulinen VIIHTYMISKESKUS