Nyt kun kohta Hakametsän peleistä aika jättää, niin mitä on jäänyt mieleen.
90-luvulla kaljaa sai vain bunkkerissa, missä oli valmiiksi laskettu väljähtänyttä kepardia muovituoppeihin n. 100 tuoppia.
Naapurihuoneessa sai vetää röökiä.
Helvetisti tuli tuolloin käytettyä Pikilinnan bussia peleissä käymiseen ja tuolloin Pikilinnaan tuli usein joku pelaajakin pelin jälkeen haastateltavaksi. Muutaman kerran voittanut lätkävisan ilman googlettamista.
Lihapiirakka kahdella nakilla ja pieni maito maksoi 21 markkaa.
Pieni ja innokas kiekkomies Henri pääsi kahden setänsä mukana katsomaan ensimmäistä isoa kiekkomatsiaan Hakametsään 9 vuotiaana. Vuosi taisi olla 98 ja peli oli Tappara-Jokerit. Itse hallissa riitti jo paljon ihmeteltävää pikkukaverilla ja se ns.hallin ominaistuoksu jäi nenään ja muistiin. Itsehän peliin tullessa olin vielä Jokereiden kelkassa, koska fanitin Sulanderia todella paljon. Noo peli taisi päättyä Tapparan voittoon 3-1, jos oikein muistan. Jotenkin tässä pelissä iski se jokin, nimittäin hallin tunnelma ja sukulaiset vieressä kannattivat Tapparaa intohimoisesti. Seuraavalla reissulla olikin jo Tapparan paita päällä ja siitä asti on menty kirves rinnassa. Useammin olisi vaan pitänyt Hakametsään päästä… ennen se oli se viitisen peliä kaudessa ja viime vuosina jäänyt noin 1-2. Ei vaan ole aikataulut antanut myöten tuota 3-4 tunnin yhteisajomatkaa. Hakametsästä jää silti maagiset muistot, siellä pikku Henristä taiottiin Tapparafani.
Muistan vieläkin vähintään hyvin sen stressin pelon ja jännityksen määrää Tappara HIFK ratkaisevassa finaalissa vuonna 2016 sydänkohtaus ei ollu kaukana muutamaan otteeseen videotarkistuksen aikana. Hyvin mieleen on jäänyt myös Tappara Ilves kuudes puolivälierä vuonna 2017 jatkoajat oli elämäni yksiä pelottavimmista hetkistä ja nimenomaan pelottavimmista sillä olin lyönyt kaverini joka on fanaattinen Ilves fani 200€vetoa kumpi voittaa sarjan joten vaakalaudalla oli kunnia ja rahat. No onneksi Parlett laukoi kumiläpyskän verkon perukoille ja seuraavassa pelissä Koulukadun pojjaat sai turpaan 2-0 ja minä 200€ ai että
2010-luvun menestyksestä riittää varmasti ammennettavaa, joten nostetaanpa kanssa yksi tarina mustalta 90-luvulta.
Jutin ja Ranskasta kesken kauden try-outin kautta palanneen Löki Laksolan viimeisellä kaudella 1998-99 sattui ja tapahtui kaikenlaista ja playoffit jäivät lopulta yhden pinnan päähän loppukauden ryhtiliikkeen ansiosta.
Joulukuun alussa Tappara kohtasi Hakametsässä TPS:n ja seurasin peliä C-päädystä toivoa täynnä. Riviä ylempänä oli erittäin vahvassa kisakunnossa ollut Tapparan taaperrukseen kyllästynyt kannattaja, joka oli iskenyt kännissä läpällä tulosvetoon turkulaisille 2-8.
Peli eteni turkulaisten komennossa ja kun tultiin viimeiselle minuutille niin taululla toden totta komeili lukemat 2-8 ja ylärivin kaverin tulosveto oli menossa kiinni. Viimeinen minuutti menikin aika vahvasti seuratessa herran tuulettelua, laulua ja tulosvetolapun heiluttelua.
Aika monta kertaa Hakametsässä on tullut koettua katkeria tappioita ja pettymyksiä menestysputkien välissä, mutta sellaista huutoa ja kiroilua en ole katsomossa kuullut ennen enkä jälkeen, kun Löki Laksola pamautti viivalta 3-8 kavennuksen ajassa 59.59 ja tulosvetojackpottia juhlineen kaverin lappu meni munille viime hetkillä
Muisto entisajoilta jäähalliin liittyen on, että kulmien seisomakatsomoissa kun lankkujen alle pisti jotain, liukui se alapuolen vaneria pitkin alas seisomakatsomon eturiviläisten lankkujen alle.
Siellä kun alhaalla istuskeli, ihmetteli joskus mitä kaikkea roskaa sitä tuolta ylhäältä tuleekin. Oppi kloppina myös mitä tarkoittaa piiilopullo, joita aikuiset salakuljettelivat ja hörpiskelivät.
Tuo vaneri oli joskus myös kannustuksen tahdistin, kun sitä isot pojat jaloillaan tömistelivät esim. ylivoimalla. Seisomakatsomon puuosista löytyi lisäksi kaikenlaisia kaiverruksia ja tekstejä.
Muistan tämän pelin Ville Vahalahden kautta. Selvästi pelimiehen elkeet näkyivät, mutta vieruskaverin kanssa päiviteltiin, että tuollainenkin junnu takoo pisteitä Tapparaa vastaan. Kuka hänkin mahtaa olla? Vahalahti pelasi lopulta 19 kautta Liigaa.
Pari tiettyä peliä on jäänyt todella hyvin mieleen tästä vuosien varrelta - mutta 2016 nousee kyllä itsellä voimakkaasti esille, kun mietin, mitä kaikkea hyvää Tappara tarjoaa.
Lukon avaaminen
Jukka Peltolan tuuletus ja Kärppiä vastaan 2-0 sarjajohtoon…
Keväältä 1995 muistan Hakametsän käytävillä olleen 30-vuotisjuhlanäyttelyn. Nykyisillä standardeilla vähän alkeellisen oloiseen näyttelyyn oli kerätty hallin historiaa pääasiassa valokuvin. Jääkiekkomuseo taisi toimia tuolloin vielä hallin alakerrassa. Ai niin, se on yksi muisto. Muttei siihen oikein erätauon aikana ehtinyt edes auttavasti perehtymään, Mr. Suomi-Kiekko Aarne Honkavaara siellä kuitenkin tyylikkäästi päivysti.
Laitetaan vähän omituisempi muisto jostain ottelusta. Ajanjakso sijoittuu 90-luvun puolen välin jälkeen ja Tapparan vastustaja oli ehkä KalPa. Mikään spektaakkeli tuo matsi ei ollut, mutta yhden hauskan tapahtuman vuoksi on säilynyt mielessä. Joltain pelaajalta oli pudonnut pelihanska Tapparan puolustusalueen päätyviivan tuntumaan. Peli eteni siinä vauhdikkaasti ilman katkoja ja Tappara sai ihme kyllä todella pitkän hyökkäysalueen pyörityksen, KalPa aivan hätää kärsimässä. Ja eikun wanha kunnon hätäri kun vaivoin pääsivät kiekkoon. Ja kuin ihmeen kaupalla kiekko suuntautui kohti tuota pelihanskaa, yleisö siellä jännityksellä sitten seurasi osuuko kohteeseen - eikä pelkästään osunut vaan sujahti sukkana sisään. Tuo hanska kera kiekon mielestäni ylittänyt päätyviivaa, mutta tuomarit vihelsivät pitkän.
Sitten on tämä hassun hauska tapahtuma, kun jossain 90-luvun lopun (?) paikallispelissä Tapparan maalin jälkeen joku Ilveksen kannattaja (?) yritti kiivetä pleksin yli kentälle.
Ja laitetaan muita vähän erikoisempia muisteloita myöhemmin.
Varhaisin jääkiekkomuistoni on.Tappara -TPS 4. finaali Hakametsässä 1982. Tappara tietysti voitti, mutta mitalien jaossa turkulaiset kannustivat äänekkäästi “Kiitos Tepsi!”. En ymmärtänyt tätä, koska joukkuehan hävisi!
Muistan puupenkit ja oranssit kupit A/B-katsomoissa. Molarin patsaassa kiipeiltiin. Savupilvi leijui joskus päätykatsomoiden edessä.
Mikäs se jäähyrikas playoff-sarja oli IFK:ta vastaan, 80-luvun lopulla? Jäähyaitioista loppui penkit kesken. Hakametsän yleisö ei tykännyt Kärppien Kai Suikkasesta, joka sai “huutoaplodit” kynäiltyään itsensä paitsioon.
Malkin tuli nähtyä nuorena honkkelina häkkipäänä. Abu Fuadin pikku kebab, joka tekee kohta paluun. Ipan kölvien kanssa käytiin parhaimmillaan katsomassa iso määrä molempien pelejä.
Tappara - Reipas esikarsinta. Lipunmyynti sakkasi niin että päästiin myöhässä sisään. Viitakoski kavensi mutta ei auttanut.
Tästä tuli eräs paikallispeli mieleen parin vuoden takaa. Tappara oli juuri tehnyt maalin ja huomasin, kun Osaston päädystä lähti pari jamppaa hirveetä kyytiä kohti käytävää. Todennäköisesti olivat tulossa meidän päähän mutta kohta menivät kiltisti omaan katsomoonsa järkkärien saattaessa.
Hakametsästä on paljon hyviä muistoja. Alkaen kun juniorina pyörin hallilla melkein kaiken vapaa-ajan. Vanhemmat oli silloin tuomarikerhossa molemmat ja toimitsijoina liigan, divarin/Fazer liigan, a-junnujen peleissä. Siihen aikaan tiesi kyllä joukkueet kun omat taskut. Erätauoilla sai mennä portaat alas molaripatsaalta ja siitä toimitsijoiden taukohuoneeseen, joka oli jääkiekko museon vieressä. Jossa sai kuumaa mehua ja kai siä jotain kastettavaakin välillä sai. Jos ei siellä natsannut pummittiin muutama markka ja Niittymäen grillille vetään pakin tömäys tai ranskikset.
Sitten muutamaa vuotta myöhemmin pääs itsekkin jäille isän ikämiesporukan vuorolle tai tuomareiden höntsyille. Molareista oli aina pula, niin kelpasi pienempikin veskari.
Jäillä kävi välillä aika koviakin nimiä Lasse Oksasesta lähtien ja välillä liigaporukoidenkin loukkaantumisista toipuvia.
Se oli hassua, että usein jäällä oli kuolleita kärpäsiä. Myöhemmin siellä pääs joitain junnupelejäkin pelailee ihan sarjaotteluita. Paljon lämpimämpi halli kun muut missä yleensä reenattiin tai pelattiin. Lisäksi kenttä tuntui aika isolta verrattuna tuttuihin Haka2, Haka3 ja Hervanta…
Ympyrä tavallaan sulkeutui vajaa kymmenen vuotta sitten, kun pääs poikaa valmentamaan Haka 1 jossain junnujen turnauksessa. Viime kaudella ois päässy aikuistenkin pelissä vaihtoaitioon vierasjoukkueen ominaisuudessa. Mutta koronan perkele vesitti sen.
Sitten aikuisena on myös kyllä aika sekavia muistoja aitioiden ja ravintoloiden bileistä😅
Vois jatkaa paljonkin. Aika hitosti on liittynyt omaan elämään, vaikka ei enää viime vuosina kun vaikuttanut pienemmillä halleilla, niin että on jääny hävettävän vähälle hakametsässä käynnit -joskus vaan on oltava myös kotona mamman kanssa:sweat_smile:
Vein mukuloita halliin katsomaan Saipapeliä tietenkin arki-iltana. Ei olleet odotukset korkealla, ajattelin että hyvä jos polvenkorkuiset jaksaa ekan erän kokonaan niin ollaan voiton puolella. Mutta Hakametsän lumous tehosi. Läpsyttimet ja popparit ehkä auttoi asiaa, mutta voi veljet kun ne huomasivat kultakypärän sitä seurasivat koko pelin silmät kiiluen. En raaskinut sanoa että SaiPassa on jollain samanlainen, mutta eivät ne huomanneet sitä tai eivät välittäneet. Käyn peleissä yksinkin, mutta jotenkin jaettu sukupolvikokemus tuntuu erityisen mukavalta. Välillä kun oli rahat tiukalla, käytiin katsomassa junnupelejä joihin pääsee ilmaiseksi sisään. Nekin kelpasi lapsille ja tuli itse nähtyä tulevaisuuden tähtiä ja raikasta menoa. Mitenkähän junnut pääsee uudella areenalla jäälle?
Mieleen on jäänyt myös hallin mukava henkilökunta, joista monien kanssa on vähän tutustunutkin. Monikohan jatkaa mukana?
Silloin kun oli mukana ihan pikkujunnujen toiminnassa ja jos puolen kentän pelejä oli Haka1:ssa niin ne kaukalon jakavat matalat laidat piti rullakoilla roudata Haka2:sta ja yleensä ne laidat sitten rullakosta valuivat siihen koppikäytävän luiskaan
Muistan kun kaverin kanssa oltiin katsomassa peliä siinä suunnilleen siniviivan kohdalla, rivi 12 tai jotain sinnepäin. Mietittiin hetki, että mitä h…ttiä mä just näin
Muistellaan paria nopeaa takaiskumaalia. Kausi 1992-93 taisi olla ensimmäinen, kun kävin kausarilla peleissä. Takana oli katastrofaalinen kausi uusintaotteluineen ja karsintoineen, mutta joukkueeseen oli panostettu ja kasvoja pesty. Kovin ailahtelevaa ja epätasaista pelaaminen oli tästä huolimatta. Lokakuun alussa -92 pelattiin ottelu mestarisuosikkia TPS:ään vastaan. Sen riveissä pelasi Tapparassa neljä Suomen mestaruutta voittanut Reijo Mikkolainen. Ressistä oli tullut Tapparalle melkoinen painajainen, joka muistutti lähes jokaisessa kohtaamisessa olemassaolostaan. Niin tuollakin kertaa. Tappara oli aloittanut pelin varsin hyvin ja siirtyi Laksolan ylivoimamaalilla johtoon. Tätä iloa ei kauaa kestänyt: heti aloituksesta Mikkolainen sai kiekon, pari terävää potkua ja veto punaviivan jälkeen vaihtoaitioiden edestä ja selkävaivaista Jaromir Sindeliä maalilla paikannut Halme oli “voimaton”. Neljässä sekunnissa peli tasoihin. Erässä mätetään yhteensä kuusi maalia Tepsin johtaessa 4-2. Erän loppusekunneilla Tapparaan palannut Jutila nostattaa vielä katsojien hiuksia ja verenpaineita kokeilemalla onko Halme hereillä ampumalla kiekon kohti omaa maalia. Oli hereillä.
Pari kautta aiemmin, 1990-91, kauden viimeisessä paikallisottelussa Tappara yritti varmistaa playoff-paikkaa. Toisessa erässä Susi raapaisi maalin edestä tasoituksen. Tuolla kaudella Ilveksellä oli ollut pienoinen karsintapeikko niskassa ja panostivat katsomovalmentajaan. Tämä oli viestittänyt, että Halme on tänään epävarma, kannattaa ampua paljon. Tasoituksen jälkeisen aloituksen jälkeen Ilves saa kiekon, pakki-pakki syöttö, uransa vähän jo ehtoopuolella oleva Risto Siltanen saa kiekon ja nousee terävästi punaviivan yli. Sitten nähdään Riken tavaramerkki: raudanluja lyöntilaukaus ja Tapparan maalin takaylänurkka pöllyää. Veto puolesta kentästä on yllättänyt Halmeen.
sitä seurasivat koko pelin silmät kiiluen. En raaskinut sanoa että SaiPassa on jollain samanlainen, mutta eivät ne huomanneet sitä tai eivät välittäneet. Käyn peleissä yksinkin, mutta jotenkin jaettu sukupolvikokemus tuntuu erityisen mukavalta. Välillä kun oli rahat tiukalla, käytiin katsomassa junnupelejä joihin pääsee ilmaiseksi sisään. Nekin kelpasi lapsille ja tuli itse nähtyä tulevaisuuden tähtiä ja raikasta menoa. Mitenkähän junnut pääsee uudella areenalla jäälle? 
