Helsingin IFK kaudella 2017-18

No, Pellaajan sopimus oli onneksi yksivuotinen, ja toivottavasti kaveri menee surffailemaan Sveitsiin.

Niin minäkin tuon käsitin. Neuvottelevatkohan palkasta vielä? tosin voihan se olla että herrasmiesmäisesti antavat rauhan mm-kisojen ajaksi ja mahdollinen uusi seura saa tiedottaa.

Nybondas olisi voinut sanoa, ettei JMA ei jatka HIFK:ssa, jos olisi tehnyt sopimuksen esim: Sweitsiin. JMA:ta on huhuttu Luganoon ja Lajunen siirtyi juuri sinne. Sweitsissä kokoonpanossa ei ole kuin 4 ulkomaalaiselle paikka ja Linus Klasen jatkaa Luganossa. Kaksi paikkaa on auki ja paria kovaa seppää on huhuttu Luganoon. Veikkaisin, että Tompalla on neuvotteluhaluja, jos JMA ei pääse Luganoon.

1 tykkäys

eipä julkaista Zaborskya.

Kattelin noita Nybondaksen tilastoja. Nyt on 10. vuosi meneillään IFK:n UTJ:nä. Valmentajia on yhdeksän, Summanen pariinkin kertaan. Toisella Summasen kaudella oli 46 pelaajan rosteri, näistä 15 “ulkomaalaisvahvistuksia” ja 7 varakapteenia. En kirjoita vahvistusten nimiä tähän, ettei palstan stadilaiset saa paskahalvausta. No yhden laitan, Corey Elkins. Ainoa joka jatkoi seuraavalla kaudella.

Kaksi valmentajaa sai valmentaa kolme kautta: Kari Jalonen ja Antti Törmänen. Jalonen voitti kultaa, Törmänen hopeaa. Ainoat mitalit siis Nypondaksen aikana. Törmäselle ja Jaloselle oli yhteistä myös se että heillä rosterit oli n. 35 pelaajaa, kun muilla kausilla on ollut n. 45. Tällä kaudella eli Törmäsen viimeisellä oli taas 43 pelaajaa, turbulenssi alkoi taas… Onko Selinistä ja Nybondaksesta katkaisemaan se?..

Nimimerkki PuttinOnTheFoil kirjoittaa Jatkoajassa:

Oma huhusaldo kaljakellunnasta, en väitä että ovat varmoja tai mitään muutakaan. Ainakin kertojilla nesteytys oli hoidossa:

  • Yksi laituri ja yksi pakki tulee vielä, teemalla “älkää odottako liikoja”
  • Aaltonen asuu kuulemma Stadissa ensi kaudella

Tämän mukaan JMA ei pellaa alpeilla ja Tomppa ei ole hommaamassa “Ramua” ykkösen keskelle.

J-P Haatajaa huhutaan nyt satavarmana Hifkiin. Sopis hyvin kun on vanha tuttu. Ei mikään sateentekijä enää.

Sopis hyvin brandyyn. Ikääntyvä hiipuva ja kovapalkkainen.

5 tykkäystä

Ei voi kun ihmetellä näitä Hifk.n hankintoja jos paikkaansa pitää!

Haataja hifkiin.

http://www.hifk.fi/uutiset/juha-pekka-haataja-palaa-ifkhon

Uutta uran ehtoopuolella olevaa kovapalkkaista pellaajaa pukkaa sisään. Näin Tappara-fanina tykkään kovasti.

15 tykkäystä

Haatajasta saa terveenä sen 40+ tehopinnan miehen, näin ainakin veikkaisin. Mun mielestä hyvä hankinta. Eikä toi ikä ole mun mielestä ongelma (35v kauden alussa), eihän se ole kuin vuosi Kuuselaa enemmän. Se on tietty oma lukunsa miten sopeutuu Selinin pelikirjaan ja miten mies jaksaa/miten paikat kestää. Mutta viime kaudellakin täydet 60 peliä.

3 tykkäystä

HIFK:lla on edelleen Ramstedt ja Hintz korvaamatta. Ramstedtin korvaaja Johansson petti viime kaudella pahasti ja nyt Hintzin lähdettyä puuttuu molemmista ylivoimista moottori. Kovahan tuo hyökkäys silti paperilla on, mutta en näe pitkäjänteisyyttä tai selvää strategiaa joukkueen rakentamisessa.

1 tykkäys

Yllättyneet käsi pystyyn, jos IFK:n joukkueen kokoaminen vaikuttaa kaikelta muulta kuin pitkäjänteiseltä. Ei IFK:n touhut koskaan pitkäjänteisiä jatkumoita ole olleet.

5 tykkäystä

Ei ole ollut ei. Tai oli varmaan Göran Stubbin aikaan. Muistan kyllä että Hifki oli se kaikkein ärsyttävin joukkue 70-luvulla. Peleissä tuli huudettua ääni käheäksi joka kerta. Moberg keskittyi hotellibisnekseensä ja Matikaisen aikana taisi olla koko poppoo kännissä. Stubb loi sen mielikuvan IFK:sta taistelevana, taklaavana ja pelättynä joukkueena. Sen jälkeen siitä tuli itseisarvo ja menestystä tärkeämpi. Nykyään ei ole HIFK:lla jäljellä kuin muistot ja niissä se elää.

Muistojen takia Haatajakin palkattiin. Kun Hade viimeksi pelas oltiin mestareita, niin kai nytkin. ruususen unesta ollaan siirrytty painajaiseen Nordenskiöldinkadulla. Jonkun olis hyvä herätä. Ihan Sm-liigan kiinnostavuuden takia. Vähän huolettaa kun rahajoukkueet IFK ja Kärpät kasaavat joukkueita joilla taistellaan play off- paikasta. JYP vaikuttaa pahimmalta vastustajalta, mutta sekin keskittyy palauttamaan omia eläkeläisiään. Ja sitten vielä itketään että Tappara tuhoaa suomalaisen jääkiekon. Vähän ryhtiä kaipaan liigaan.

7 tykkäystä

Oho, nyt on helsingissä kovat piipussa kun palkkasivat oikein fysiikkavalmentajankin.
http://www.hifk.fi/uutiset/harri-yrttiaho-ifkn-fysiikkavalmentajaksi

1 tykkäys

Onhan siellä fysiikkavalmentaja ennenkin ollut. Edellinen taisi olla Ilveksessäkin käväissyt nyrkkeilymies Aki Sipilä.

Muistelin lukeneeni jonkun jutun tässä kuluvan vuoden aikana missä ruodittiin Törmäsen aikakautta ja syitä siihen miks homma ei toimi, ja siinä sanottiin että Törmäsen aikana ei ole ollut erillistä fysiikkavalmentajaa ollenkaan.

Ei Sipilä ole koskaan toiminut päätoimisena fysiikkavalmentajana IFK:ssa, edellinen fysiikkavalmentaja joka on oikeasti ollut päätoimisena vastaamassa fysiikkavalmennuksesta, ravinnosta yms oli Kari Jalosen tuoma maajoukkuevaikuttaja Harri Hakkarainen. Summasen aikana oli pikaluistelija Janne Hänninen mukana remmissä, mutta Törmäsellä ei semmosta resurssia käytössään ole ollut - syystä tai toisesta

1 tykkäys

Aki oli toki mukana toiminnassa ja opetti mm nyrkkeilyä IFK:n pelaajistolle