Helsingin IFK kaudella 2017-18

Juu-u taitaa noi CHL matsit loppua aika lyhyeen IFK:n osalta.
Brynäsiä vastaan hävittiin rankkareilla ja eilen tuli sitten totaali sulaaminen Munchenissä 4-1 turpaan ja ainakin jatkoajan kommentaattoreiden mukaan IFk:n peli oli sitä itteään eli täyttä p**kaa.

Jotenkin on sellainen fiilis että Selin ei tule näkemään joulua / talvea IFK:n päävalmentajana.

HIFK:n alku ollut CHL:ssa huono, mutta neljä matsia aikaa kaivaa tarvittavat pisteet jatkoon. En pidä tuosta lohkosta mitenkään mahdottomana, kun pinna taskussa Brynäsiä vastaan. Selinin potkut olisi järkyttävä katastrofi, kun loppukauden palkoilla olisi 3 päävalmentajaa ja Selinin sopimus jatkuu vielä ensi kauden.

Varmasti olisikin, mutta Brynäsillä ja Munchenillä on pelit Krakovaa vastaan myös tulossa ihan lähiaikoina ja jos ei ihmeitä tapahdu niin Krakova saa pataansa kummaltakin. IFK:n olisi käytännössä voitettava sekä Brynäs että Munchen kotona tällä viikolla että saas nähdä.

Mitä Seliniin tulee niin en tietenkään toivo hänelle lopputiliä mutta IFK on taas kerran turbulenssissa ja jos liiga alkaa useamman matsin tappioputkella niin aika tukalaksi muuttuu Selininkin asema.

No katsellaan nyt rauhassa miten käy kausi alussa vielä joten mitä vaan voi tapahtua.

Itse laskin sen varaan, että Brynäs hoitaa kaksi kertaa Munchenin ja HIFK voittaa loput pelinsä pl. Brynäs. Selin on Liigassa sen verran kokenut koutsi, etten usko älyttömiin vaikeuksiin, jos HIFK saa lähes parhaan rosterin jalkeille.

Kyllähän Selin on kovissa liemissä keitetty ( lue kokenut) koutsi joten paineensietokykyä varmasti löytyy.
IFK:n kohdalla ne suurimmat haasteet taitaa olla juuri tuossa kurinalaisuudessa ainakin eilen oli jäähyilty kunnolla sekä Jääskä että Åsten olivat ottaneet ulosajot.

Kyllähän tästä 120 vuotis juhlakaudesta IFK:n osalta voi tulla ihan mitä vaan.
Mutta en usko että IFK tapparalle on uhka pronssia IFK voi voittaa jos vaan rosteri pysyy koossa eikä mitään massiivisia loukkaantumissumia tule.

Haasteita HIFK:ssa tällä hetkellä riittää. Kuitenkin pahin toilailu Nybondakselta olisi paniikissa potkia Selin pois. Liigaa ei ole vielä peliäkään pelattu, mutta paperilla HIFK on TOP-4 joukkue ja täten yksi Tapparan kovimmista uhkaajista, takamatka toki melkoinen.

2 tykkäystä

Ihan mahdollinen skenaario on tuo, mutta vähän turhan jännä tapa. Yksi ongelma HIFK:n kannalta on, että tasapisteissä keskinäisten pelien pisteitä ja maalieroa vertaillaan. 4-1-tappio Münchenissä oli myrkkyä tältä kannalta, jos HIFK ei pistä hyrskyn myrskyn kotonaan sunnuntaina. München pelaa kaksi peliä Brynäsille merkityksetöntä peliä Brynäsiä vastaan lokakuussa tuossa skenaariossa ja yksikin piste niistä riittäisi HIFK:n pudottamiseen.

Voitto Brynäsistä perjantaina olisi jatkohaaveiden kannalta tärkeä, jos Krakova ei tee ihmettä kotikentällään Muncheniä vastaan.

Selin on huippuvalmentaja, joka ei pidä meteliä itsestään. Valmennuksen suhteen HIFK:lla ei pitäisi olla minkään valtakunnan huolta.

2 tykkäystä

Joo, sitähän se olisi toki. Eikä Brynäsin voittaminen mitenkään mahdoton tehtävä ole, kuten HIFK osoitti ensimmäisessä matsissa. Hyvä pointti tuo, että Brynäsille nuo ottelut Munchenia vastaan todennäköisesti merkityksettömiä.

1 tykkäys

Kyllähän Selinin potkut jossain vaiheessa ovat todennäköiset. 2000-luvulla IFK:n päävalmentajan pesti on tainnut loppua sopimuksen päättymiseen vain Doug Sheddenillä, Paul Baxterilla ja Kari Jalosella. Mutta en kyllä jaksa uskoa että vielä tällä kaudella potkuja tulee, ellei IFK täysin konttaa. Paniikkihankintoja tultaneen näkemään pelaajistoon, en jaksa uskoa että IFK tuolla miehistöllä pelaa jouluna.

1 tykkäys

Kyllä HIFK:in nykyrosteri vaan on taitosentteriä vajaa; onko sellaista saatavilla, aika näyttää. Joukkueessa on nälkää ja näyttämisenhalua eikä mestaruushype tällä kaudella pilaa työntekoa. Selin on kokenut ammattimies ja nyt odotuksia on sen verran maltillisemmin, että aikaakin pelin kehittämiseen on tarjolla.

Onko porukassa artisteja liikaa, sen näyttää varmasti pitkälti alkukausi. Tuntuisi siltä, ettei HIFK:issä aivan 100%:a ole CHL peleihin tällä kaudella panostettu.

HIFK pelaa nousujohteisen kauden ja on lopulta neljäs. Viimekauden tapaan.

1 tykkäys

Täähän on vaan hyvä juttu, ei uskalla Aleksi Sikarinteet polvitaklailla kun näkevät että täältä pesee sitä koodia oikein kaksin käsin. :sunglasses: Kauden lopuks vielä kolmoisvoitto Kauden viihdyttävin pelaaja -äänestyksessä niin ei edes välierätappio harmita enää.

2 tykkäystä

Sehän se huvittavinta justiinsa onkin koska Jääskä ei ole sen tyylinen pelaaja joka noita isoja jäähyjä ottaa.
Åstenilta on kyllä nähty vähän kaikenlaista touhua niin liigassa kuin mestiksessä.

Omasta mielestäni sekä Åstenin että Jääskän on parempi keskittyä pelaamiseen ja jos nyrkkihommiin on tarvetta niin Finley ja Varakas hoitakoon ne osaavat nääs paremmin heh heh.

Jotenkin on vaikea nähdä Åstenia liigan viihdyttävämpänä pelaajana mutta liigan raivostuttavimman pelaajan titteli lienee ulottuvilla on meinaan sen verran moni listannut Åstenin inhokkipelaajakseen jatkoajasta löytyvässä ketjussa jossa jokainen liigafani saa nimetä inhokkipelaajansa jokaisesta liigajoukkueesta.

Voihan se toisaalta olla hyväkin että IFK lähtee kauteen ‘’ pieneltä’’ takamatkalta Tapparaan verrattuna.
Eipähän ole ainakaan mestaruuspaineita niskassa heti ekasta liigapelistä alkaen.

Pakisto tietysti vähän mietityttää ja tietenkin hyökkäys koska se taitosentteri puuttuu yhä ja sellaista ei enää NHL leirien päätyttyä taida löytyä muualta kuin AHL:stä jos sieltäkään.

Engren hoitaa varmasti maalilla omat hommansa ja jos vaan saa goodmoodin päälle niin on potentiaalinen ehdokas jos ei olympiajoukkueeseen niin sitten kevään MM joukkueeseen Engren on parhaimmaillaan liigan parhaimpia veskareita ellei jopa paras veskari.

Mutta mitä IFK tekee siinä vaiheessa kun Lankinen toipuu pelikuntoon.
Kevin ei varmana suostu kolmosveskariksi ja tuskin Bäckströmkään eli jompi kumpi joutuu siirtymään toiseen liigajengiin ennen siirtorajan umpeutumista. Engren on niin selvä ykkönen kuin olla ja voi.

Åstenilla on asema HIFK:issä lähinnä, koska hän on ruotsinkielinen. Siellä on nyt selkeästi haettu identiteettiä entistä enemmän ruotsinkielisiä pelaajia palkkaamalla. Åsten on pelaaja, jossa on kykyjä mutta ilmeisesti henkinen puoli on joten epävarma; ei oikein pysty jatkuvuuteen siinä, millainen tai minkä roolin pelaaja olisi tai haluaisi olla.

HIFK:illä on hyvä mv tilanne ja Lankinen voi siirtyä kauden aikana jonnekkin muualle maksukykyiseen seuraan vaikka Tps:iin, jos Setänen ei saisi kiekkoja kiinni.

Nybarilla tuskin on paljon sanottavaa valmentajan erottamisissa sillä Everi taitaa hoitaa sen puolen toki Nybarilla on osansa varsinaisessa valmentajavalinnassa UTJ kun on mutta Everi on se iso pomo joka sanoo viimeisen sanan.

Ei jää oikein muita vaihtoehtoja kuin ottaa ruotsinkielinen valmentaja eli siis käytännössä valmentajakin Ruotsista. Mielenkiintoista, lähtevätkö siihen suuntaan mutta Selin on kyllä kova ammattimies (ja nimikin on vähän ruotsinkielinen). Jos Selin saa kenkää, kertoo se jo todella syvällisestä ongelmasta perustassa, näin siksi, että rahaa, brändiä ja markkinaa on vaikka muille jakaa.

Toki voi olla, eipä Tapparakaan viime kauteen lähdettäessä suurin mestarisuosikki ollut. Joo, Engren taas varmasti halunnut koko kauden sopparin ja kun Lankinen pidemmälle saikulle joutui, niin pakko oli hankkia kova korvaaja. Jännä nähdä miten veskatilanne lopulta HIFK:ssa kääntyy. No, Everin sitten Nybondaksen tilalle siihen aiempaan viestiin.

Åsten on itse sanonut jossakin haastattelussa muutama vuosi takaperin ettei puhu sanaakaan ruotsia vaikka hänellä onkin Ruotsalaiselta kuulostava nimi. Åsten on täysin suomalainen ja on edustanut junnuissa suomea maajoukkuetasolla mutta U20 MM kisoja ei ole pelannut kertaakaan.

Mitä Lankiseen tulee niin kyllähän IFK hänet voi TPS:lle lainata jos sellainen tilanne tulee.
Mutta pitää huomioida sekin että Lankinen on palatessaan pahasti puolikuntoinen joten voi olla että muutama mestis startti Rokissa ( IFK:n farmijengi nykyään) ihan vaan pelituntuman saadakseen voisi olla tarpeen.

2 tykkäystä

Kyllä mä vähän veikkaan että Selinin seuraaja IFK:n päävalmentajana sitten joskus on Ville Peltonen.

Näin sivusta seuraten, Åsten on mielestäni IFK:ssa roolinsa vanki, jonka kannattaisi siirtyä pikimmiten johonkin pienempään seuraan ja isompaan rooliin. Nykyroolissa kuluu paljon energiaa ärsytyspelaamiseen ja toisaalta siihen, että on myös vastustajan tähtäimessä ja kaikki tämä on pois itse pelistä. Harvan pelaajan kapasiteetti riittää olemaan samaan aikaan provokaattori ja tuloksen tekijä.

Aikoinaan Ilari Melart jumitti HIFK:ssa paikoillaan “Kultainen Noutaja”-pelleilyn ansiosta, vaikka oli lupaava, kotimaisittain harvinaisen kookas pakki. Tällaisesta pelaaja-aineksesta on huutava pula. Melart onneksi breikkasi lopulta kaudella 12-13 ja hänestä tuli samoin tein kv-tason pakki.

3 tykkäystä