Helsingin IFK kaudella 2019-20

Kausi 2018-2019 alkaa olla lopuillaan HIFK:n osalta joten uutta ketjua ensikauden joukkueelle. Vaihtuvuutta tulee todella paljon sillä jos / kun huhut paikkaansa pitävät niin ainakin koko tämän kuluneen kauden ( 2018-2019) ykkösketju ( Thorell, Tyrväinen, Rask) lähtee kokonaan myös muita lähtijöitä tulee olemaan jonkin verran.

Ensi kauden sopimus pelaajat tällä hetkellä.
Markus Kankaanperä.
Joonas Lyytinen
Johan Motin
Ville Varakas
Elias Ulander
Teemu Engberg
Niklas Nordgren
Anton Lundell
Lennart Petrell
Micke- Max Åsten
Juho Keränen
Thomas Nykopp.

Tässä listauksessa ei ole huomioitu niitä pelaajia joilla on optio ensi kaudesta.
Vain suorat jatkosopimukset on otettu huomioon

3 tykkäystä

Valmentaja Pikkarainen nousi jonkinlaiseen jeesuksen asemaan otettuaan vallankahvan Seliniltä. PPG oli ainakin sata kertaa parempi ja muna tuli takaisin brändiin. Pudotuspelitkin menivät loistavasti. HIFK haastoi ihan tosissaan runkosarjavoittajan. Siinä sivussa Pikkaraiselta kuultiin moniulotteisia medialausuntoja ja psyykkausta. Taustalta löytyy myös joku baarikähinä, joten voitaneen käyttää termiä “värikäs persoona”.

Onkin mielenkiintoista seurata, miten oma polku menestykseen löytyy. Kokeneita, monissa liemissä keitettyjä kulmahampaita lähtee pelaajistosta. Se on haaste, jos korvaavat pelaajat ovat riittämättömiä, mutta eiköhän stadin kirkkaat valot houkuttele jos jonkinlaista surisijaa. Toisaalta Pikkaraisessa voi olla sellaista suikkasmaista auraa, niin hyvässä kuin pahassa, että sieltä voi tulla melkein mitä vain. Mediassa nostattaneen jokavuotisen perinteen mukaisesti ihan voittajaehdokkaaksi asti.

Ehkä, ja onkin, todella ennenaikaista heitellä tällaisia, mutta tulipahan vain mieleen. Kaikki mitä kirjoitin, kirjoitin kuitenkin ihan positiivisella mielellä.

4 tykkäystä

Vaihtuvuutta varmaan tulee, mutta eiköhän IFK taas saa kasaan yhden Liigan kovimmista nipuista. Ketäs kaikkia sinne onkaan huhuttu? Kousa nyt ainakin.

Näitä nimiä on huhuttu HIFK:hon: Paajanen, Turunen, Frans Tuohimaa, Sebastian Dyk ja Rony Ahonen.
Jossain vaiheessa myös Rantakaria huhuttiin pääkaupunki seudulle. Sekä Wärniä on huhuttu kiinnostavan palata.

Jere Sallisen nimi pitäisi löytyä Tobiaksen sopimuspinkasta

Lukossa tällä kaudella pakitellut Jakub Krejcik saattaisi olla HIFK:n kiikarissa. Tämä huhu ei ole millään vankalla pohjalla, mutta runkosarjan loppupuolella eräs IFK-siteitä omaava pelaajatarkkailija ainakin oli kiinnostunut herran otteista.

Defazio lukosta ?

IFK:han on siis ilmeisesti kiinnostunut Lukosta DeFaziosta, Ahosesta, Keräsestä, Ilomäestä, Danforthisfa ja Krejcikistä. Taitaa Helsingissä olla 6 miljoonan budjetti ensi vuodeksi. Krejcikin hinnaksi mainittu Raumalla yli 250 000 ja Lukko on sen suuntaista sopimusta tarjonnut, mutta KHL:stä ollaan perässä myös.

Kannattaa nyt muistaa, että HIFK:lla on jo nyt siis sopimukset Ahosen, Kankaanperän, Lyytisen, Motinin ja Varakkaan kanssa. Luulisi myös O’Connorin siellä jatkavan. Huhuttuja on Rantakari, Kousa… HIFK:n huhutaan perinteisesti koko Suomen kaikki kärkipelaajat ja lopputulema niistä on, että 1-3 tulee.

2 tykkäystä

Eikös Lukko ole suora ponnahduslauta Stadiin? :smile:

1 tykkäys

Enpä usko että tosta porukasta on tulossa Stadiin muuta kuin Ahonen.

Teemu Eronen siirtyy Jokruihin.

*Kuuluuko tämä nyt sitten viime vai tulevan kauden ketjuun?

IFK on solminut 2+1-vuotisen sopimuksen hyökkääjä Terry Andin kanssa. 21-vuotias And pelasi viime kaudella IFK:ssa 14 runkosarjan ottelua tehoin 1+1=2. Nuorten SM-liigassa And teki 40 ottelussa tehot 10+23=33.

HBL kertoo,että Engrenin optio käytetään.

Eliten mukaan HIFK olisi julkaissut Tuohimaan 1v sopparin. Seuran sivuilla ei vielä mainintaa asiasta.

Siinä lähde:

Bättre Folk -posselle varmaan ensin, sitten muutaman tunnin päästä rahvaalle.

4 tykkäystä

Lainaan jäsentä @doppelgänger Jatkoajasta:

Jesse Saarinen-> HIFK
Bättre Folk jäsenille julkaistu jo. Koko ensi kauden jengi sitten 7.5.

Jesse Saarinen on kova vahvistus IFK:lle. Pelicans → IFK -ilmasilta on yhä vahva.

1 tykkäys

Jesse Saarinen 2v Sopimuksella HIFK:N

Mistä kuulit tuon uutisen? Itse en löydä mitään. :zipper_mouth_face:

IFK on tiedottanut jo Bättre folk -kannattajayhteisöä. Laajempi julkistus seuraa myöhemmin, kuten IFK:lla on viime aikoina tapana ollut

Jatkoajassa näyttää useampikin kirjoittaja jo aiheesta maininneen.

1 tykkäys

HIFK:lla on mielestäni tämä hieno systeemi jossa kausikorttilaisille ja muille Bättre Folk -klubin jäsenille tiedotetaan pari tuntia muita aiemmin. Lisäarvoa kausariin.

3 tykkäystä