HPK - Tappara 07.12.2019 (La) klo 16:00

Katkeran jatkoaikatappion jälkeen on aika suunnata katseet seuraavaan peliin, joka pelataan Hämeenlinnassa ja vastassa tietenkin HPK. Hämeenlinna ja kiekkopeli tuo meikäläiselle mieleen lähinnä kauden 96-97, kun Rinkelinmäen pyhäkössä Andrei Potaitshuk ja Jari Kauppila viihdyttivät paikalle saapuneita armeijan harmaisiin pukeutuneita varusmiehiä, toki muitakin. Katsomon puolella suurin huomio kohdistui sikakatsomoon, jolla oli suorastaan legendaarinen maine. Enää ei hallia kutsuta Rinkelinmäeksi, Potaitshuk ja Kauppila ovat vaihtuneet Cody Kunykiin, Elmeri Eroseen ja Valtteri Puustiseen. Sikakatsomostakin taitaa olla enää muisto vain. Toivottavasti varusmiehillä on kuitenkin edelleen vapaa pääsyoikeus halliin, vaikka harmaat vaatteet ovat nekin vaihtuneet vihreiksi.

HPK on pelannut sitten syys-lokakuun vaihteen jälkeen varsin hyvin. Viimeisestä neljästä pelistäkin joukkueella on kolme voittoa ja sijoitus kuuden parhaan joukossa on hyvin haarukassa. Tapparan peli on hieman yskähdellyt viime viikkoina, mutta sijoitus on edelleen toinen. Takaa tullaan kuitenkin hitaasti, mutta varmasti, jollei voittoja napsu. Tämän pelin pisteet olisivat Tapparalle tärkeitä, että takana tulevien joukkueiden pahin kiri-into laantuu. Kun kuntopuntaria katselee, niin aika monella ottelumäärällä (5, 10 tai 15) Tappara ja HPK ovat peräkkäisillä sijoilla. Ennakkoon voidaan odottaa tasaista taistoa.

Tappara ja HPK ovat kohdanneet tällä kaudella vasta kerran. Silloin Tappara oli parempi maalein 2-1. Kevään katkera semifinaalisarja toki on monella vielä mielessä, mutta paljon on joukkueisiin tullut muutoksia sen kevään jälkeen. Niitä pelejä ei siis kannata enää muistella. Viime kohtaamisesta alkoi Mäntylän 7 ottelun pelikielto, tällä kertaa HPK:n kohtaaminen päättää Bertrandin 5 ottelun pelikiellon ja pitkästä aikaa nähdään #9 askissa.

Poissaolijoita molemmilla taitaa olla kaksi. Mäntylä tuskin pelaa, koska päävammojen kanssa ei sovi hätäillä. Morley on pitkäaikaispotilas. HPK:n poissaolijat lienevät Philippe Cornet ja Janne Tavi.

Seuraa näitä:
Niclas Lucenius. Taiteilija ja jonkinlainen mielialapelaaja. Kaikki Tapparan kannattajat muistavat Luceniuksen voittomaalin Ässiä vastaan finaalissa ajassa 59.59. Tällä kaudella Luceniuksella ei ole pisteiden valossa kovin hyvin mennyt. Vain 10 pistettä 25 pelissä, mutta ans kattoo kuinka tässä pelissä käy.

Steven Iacobellis. Tuli Tapparaan muistaakseni maanantaina. Siitä on nyt sen verran aikaa, että aikaero alkaa pikkuhiljaa olla voitettu. Torstain pelissä Iacobellis väläytteli taistelutahtoaan ja oli edesauttamassa yhden maalinkin syntyä, joka sittemmin hylättiiin. Mutta mielenkiintoista nähdä, miten mies nyt esiintyy.

Itse odotan pelistä hyvää taistoa. Tämän viikon vastustajista (Pelicans, Sport ja HPK) tämä on minun kirjoissa ns. pääpeli. Lauantai, kovakuntoinen vastustaja, #9 pääsee askiin ja #88 on saanut ensi piirrot Liigajäihin piirrettyä. Kyllä tästä hyvä tulee. Tappara voittaa 2-5.

HUOM! Peli alkaa jo kello 16.00

21 tykkäystä

Sinioranssien pikkujoulut + TFC:n fanireissu!
Puita uuniin prkle! :muscle::beer::muscle:

6 tykkäystä

Mainittakoon, että kyseinen matsi on HPK:n 90-vuotis juhlaottelu. Eikös nämä juhlaottelut ole usein onnistuttu pilaamaan vieraiden toimesta?
Bertrand palaa ja sieltäkin saadaan taas lisää tulivoimaa.

Ja Tappara useimmiten näitä toisten juhlaotteluita pilaamassa.

1 tykkäys

Ahaa, eli alkaa oikeasti joskus 16:30?

1 tykkäys

Klo 16 alkaa.

Klo 16.00 alkaa juhlallisuudet ja peli sitten myöhemmin.:thinking:

1 tykkäys

Jos tämä peli hävitään, lupaan kävellä kotiin. Sanottakoon myös, että katson pelin kotona.

Bertrand nousee odotetusti Lehtosen “tilalle”. Tosin kentällisissä ottanee Karjalaisen paikan. Muutoin samat naamat jatkaa.

9 tykkäystä

Kun Morley tulee takaisin on mukava nähdä ketju Rauhala - Malinen - Jasu :slight_smile: näin sitä joukkuetta rakennetaan :slight_smile:

Voisin perustaa blogin nimeltä “tilastoja niille, jotka eivät ymmärrä tilastoja”.

Aprikoin, että tästä tulee paha ilta, koska HPK:lla varmastikin menee lujaa, mutta sitten päädyin katsomaan kuntopuntaria: Tapparahan on viiden ottelun otannalla kolmantena, ja HPK vasta neljäntenä. Kymmenen ottelun otannalla HPK on viides ja Tappara kuudes, joten tästä voi päätellä vain, että Tapparan käyrä sojottaa enemmän ylös kuin HPK:n, hurraa!

Molemmissa on tietenkin Ilves kärjessä. Siinä lause, jota en ollut hetkeen vielä ajatellut käyttäväni.

5 tykkäystä

Sieltä täältä kun on vähän nähnyt HPK:n peliä, niin odotettavissa on hyvin viime kevättä vastaava joukkue, joka on kuitenkin menettänyt terävimmät kärkiyksilönsä eikä ole pystynyt korvaamaan niitä täysimääräisesti. Vastaan tulee siis taktista ja tiivistä jääkiekkopa pelaava, erittäin hyvin valmennettu joukkue.

Odotan edelleen Kerhon nostavan sijoitustaan pari pykälää runkosarjassa, mutta se toki edellyttää että uudet ratkaisijat kasvavat rooliinsa tai että joukkuetta onnistutaan vahvistamaan.

Tapparan pelissä viime aikoina on ollut ongelma, että vaikka kiekolliseen hallintaan pystytään ei maaleja oikein synny ellei vastustaja sorru räikeisiin virheisiin. Toki pelivälineen hallinnassa vastustajan virhe on jossain määrin ajan kysymys, mutta kuten olemme nähneet kyllä häntäpäänkin porukat jaksavat merkkauspelissä pysyä kiinni pitkienkin rallien ajan. Tapparan pitäisi rohkeammin pyrkiä voittamaan 1 vs 1 tilanteita, jotta maalintekoon tarvittava tila syntyy – ulkokehältä niitä ei tule.

2 tykkäystä

Juhlallisuudet alkavat klo 15.50, mutta pelin alun voi odottaa viivästyvän silti.

1 tykkäys

Tapparan kuukauden kaivaja palkitsemisetkin vie tuon 10min jo😁

Ei vaan Vauhkosen. Ja Rouhiainen Bloodin ohi top 4:än.

3 tykkäystä

76 Anton Levtchi – 11 Patrik Virta – 20 Niko Ojamäki
71 Kristian Kuusela – 88 Steven Iacobellis – 26 Jere Karjalainen
96 Sami Moilanen – 28 Jarkko Malinen – 9 Charles Bertrand
42 Otto Rauhala – 61 Juhani Jasu – 23 Olavi Vauhkonen

33 Veli-Matti Vittasmäki – 4 Teemu Suhonen
50 Jere Rouhiainen – 13 Valtteri Kemiläinen
19 Ben Blood – 91 Alexander Ytterell
15 Toni Utunen

34 Michael Garteig
(30 Christian Heljanko)

18 tykkäystä

Tutkapari Moilanen - Bertrand palautettu, hienoa! Molemmat ärhäköitä pelaajia, syksyllä pelasivat monesti hyvin yhteen.

1 tykkäys

Mitä pahaa Pertti Ranta on tehny että laitetaan Malisen kanssa :smiley:

4 tykkäystä

Malinen parantanu peliään ja ollut jopa hyvä parissa viime pelissä. Ketjut näyttää nyt todella hyvälle! Erityisesti Rouhiaisen nosto Bloodin ohi lämmittää

10 tykkäystä

Mielenkiintoiset kentät kyllä. :thinking: Ykkönen on kyllä aika potentiaalinen ja tulosta voi odottaa paljon. Kakkosen Krisse-Iaco näyttäis hyvältä parivaljakolta ja samoten kolmosen Sami Sami-Bert. Noitten täydentävät miehet kyllö toimii. Mielenkiintonen miten Morley otetaan aikanaan mukaan, tehäänkö siit neljäs parivaljakko jonkun kanssa ja neljä vahvaa kokonaisuutta vai korvataanko Malinen? Huikee kokoonpano rupee olemaan :ok_hand:

1 tykkäys

Tässä mietin että onkohan Kuuselan ja Ojiksen tämänpäivän pelikunto ihan paras :sweat_smile:, jos linnan kuuluisaa boolia on tullu maisteltua. Itse olisin suonut heille vp:n jos olisi halunnu olla pitkään jatkoilla​:thinking:

Oliko yllämainitut kokoonpanot virallisia vai mietteitä?

1 tykkäys