En tiedä missä pimennossa elänyt, mutta itseltä mennyt ihan ohi Antti Pihlströmin siirtyminen Kerhoon.
Lada se vaan painaa ja painaa. En tästä tiennytkään, että jatkaa Kerhossa.
Missä Tanus??
Opettelemassa suoraviivaisuutta Hakametsässä.
Tänään livenä Tapparan peliä katsomaan ensimmäistä kertaa yli puoleentoista vuoteen. Huh. Matsiseurana muutama HPK:n kannattaja, hyvä tästä tulee!
Toivottavasti Morley palaa ensi viikolla kokoonpanoon, siinä on joukkueemme MVP.
Ei tuu muuten työhommista enää mitään kun odottaa vaan illan peliä. Ja kaljaa. Ja ehkä pizzaa.
Kerhossa pelaa Daniel Mäkiaho. Pakko olla kova jätkä, sillä isänsä on tietysti Tapparassakin piipahtanut Toni Mäkiaho ja isoisä itse Frank Moberg.
Edit: Korjattu Mäkiahon sukupuuta
Itse asiassa Moberg on Danielin isoisä ja Tonin appiukko, mutta toki hahmona kiekko- ja hifk-maailmassa Kummisetämäinen.
Taisi junnuna pelata samassa jengissä Piiroisen ja Henrikssonin kanssa
Seurannassa jaettiin tähtiä. Minä jaan kilpailijan merkinnät:
Miksi Tuulolalle ruoskaa, perustele?
Kiekko katosi Rinkelinmäen perunapeltoon useammin kuin muilla ja avauksen antaminen oli erityisen hankalaa – muut puolustajat löysivät heikkoon tarjontaan parempia ratkaisuja. Paransi toki pelin edetessä.
Mutta Jürgensille menee tämän illan peruspakkien Vittasmäki-palkinto. En nähnyt yhtään virhettä, näin lukuisia syötönkatkoja ja kaksinkamppailuvoittoja ja napakoita, selkeitä ratkaisuja.
Ylipäätään kollektiivin pelaaminen ei ollut selkeää ennen johtomaalia. Selvästi Tapolan tulkinta on tähän Liiga-syksyyn ollut, että kiekonhallintaa trapin edessä lisätään. Pekkavirtamaisia palautuksia oli tullut. Kaistoja ja vauhtieroja ei kuitenkaan löydetty, vaan peli seisahtui pakille ja hyökkääjät jäivät liian ylös. Peli lähti sitten rullaamaan, kun Kerho nosti tappioasemassa karvauksen ja päästiin pelaamaan nopeasti paineen alta kuten CHL-peleissä. Kehno jää ja pehmeähkö peli-ilme sotkivat kuitenkin sen verran, ettei maalipaikkoja sittenkään saatu paljoa rakennettua. Kolmas erä hieman pelattiin pois, en tuolle antaisi niin paljon painoarvoa.
Minä nostaisin kokonaisuudessaan kakkosen tikun nokkaan, ja myös Levcthin.
Toki kakkonen sai vähän juonesta kiinni, ja on varmaan tyyliltään aivan eri kuin mitä ykkönen ja kolmonen tulee olemaan, jahka kun Morley saapuu takaisin.
Mutta Anton ei ollut vieläkään, eikä mielestäni Chl peleissä aivan niin irtonainen, halukas ja kyllä, ne nurkat ja maalin takaa kiemurat oli back in business.
Pelinä oli varmaan juuri niin vaikea kuin odottaa sopi. Ei Kait kukaan odottanut 8-0 tykitystä. Näitä kuivia pelejä tulee olemaan, ikävä kyllä. Tapparan tulee nyt vain varioida ja kyettävä haastamaan, sekä ratkomaan tilanteet.
En kyennyt katsomaan peliä tänään, mutta hykerryttää tilastojen valossa Tapparan maalarit. Uusi kapteeni oli täpän vanhaa kovempi. Onko kauden teema Rauhalan ja Peltolan maalikilpa?
Ja oliko kapteenin vaihto se neronleimaus, joka tekee Tapolasta legendan? Kunnioitettavaa riskien kaihtamattomuutta ja ulkomaailmasta välittämättömyyttä joka tapauksessa.
Levtchi käytännössä mahdollisti ekan maalin. Toi kiekon maalin takaa ja tiputti kerholaisen kyydistä levtchimäisellä vartaloliikkeellä. Kiekko pysyi hienosti hallussa. Siitä levitys pakille ja loppu on historiaa.
Mun silmään Virta pelasi hyvän pelin. En tiedä, tuottaako sellainen näkyvyyttä teksti-tv:llä, mutta hyvää yleispeliä.
Joo se oli ehkä ainoa sellainen tilanne jossa tuntui olevan vauhti päällä, mutta muuten miestä eli Levcthiä liimattiin tai liimasi itse itsensä.
Ehkä kokonaisuudessa tuota kakkosta voisi muokata nostamalla Bert ja tiputtamalla Levcthi.
Tosin siellähän on vielä Tanus myös.
Mutta peli antoi vähän uutta, mutta myös vanhaa kiitos HPK, näihin bussisumppuihin pitää vain löytää vauhtia ja kollektiivisuutta