Huhu: Alex Lintuniemi Liigaan 2019-20?

Lintuniemi olisi kärpiltä hyvä hankinta Hakanpään paikkaajaksi. Sinne veikkaisin menevän, jos jotain pitäisi arvata…

1 tykkäys

Niemisen Villen Pelicans myös kaipaisi alakertaan vahvistuksia. Sinne on pakko tulla ennen elokuuta vahvistuksia.

Mikäs ongelma tuossa on.
Junnupakeista Winberg, Seppälä ja Teräväinen Joensuuhun koko kauden lainalle ja Ulander vuokralle koko kaudeksi vaikka kouvolaan. Ja kas kummaa Lintuniemelle löyty kuin löytyikin pelipaikka.

Pelaavat pakit
Motin
Ahonen
Laakso
Varakas
Lintuniemi
Kousa
7 pakki Kankaanperä.
Ongelma ratkaistu.

1 tykkäys

Voisi olla aika hiljaista, että Ulander ja Teräväinen pistäisi nimensä jatkolappuun kauden aikana. Lisäksi Salmelaisen korupuheet minkälaisen HIFK:n hän haluaa tehdä, ei toteutuisi.

Isoin muutos tulee olemaan ympäristö ja se, että pelaajat haluavat tulla tänne. Se tulee vaatimaan hirveän määrän työtä, koska meidän pitää saada ulospäin kiekon toimijoille se kuva, että pelaajien kannattaa tulla tänne. Meillä on erinomaiset resurssit. Niiden tehostaminen siihen, että tämä tehdään parhaaksi mahdolliseksi ympäristöksi pelaajalle myös mennä eteenpäin.

Ulanderilta pitää tulla aikamoinen tason nosto ensi kaudella, ennen kuin mistään jatkopahvista kannattaa edes keskustella, sen verran pihalla oli meinaan koko viime kauden. Elias oli junnuissa kovaa valuuttaa, ja ekat Liigassa skulatut pelit sujuivat lupaavasti, toivottavasti kaverista kehittyy ihan mitat täyttävä liiga-puolustaja

1 tykkäys

Olisko siis Lyytinen kasipakkina katsomossa tuossa depth chartissa?

2 tykkäystä

Voisiko Turun suunnallakin olla kiinnostusta? Rahapussin nyörit on viimekausina olleet vähän väljät…

Ei mielestäni Liigan kovin puolustus tällä hetkellä :thinking:

Eiköhän Turkukin voisi olla potentiaalinen suunta Suomessa, mutta sinne myös huhuttu ainakin yhtä puolustajaa Ruotsista vielä.

1 tykkäys

Turussa on aika nuori puolustajakaarti tällä hetkellä ja Lintuniemi ei olisi edes nuorimmasta päästä…

Piskula, Forsström, Salonen ja Lukka varmasti pelillä. Mikäli huhuttu ruotsalainen toteutuu, eiköhän siinä ole viides pelaava puolustaja. Päälle on sitten viisi noin parikymppistä puolustajaa, jotka omaa enemmän ja vähemmän kokemusta Liigasta. Joten kyllä tuohon Lintuniemi mahtuisi.

1 tykkäys

Korjataan ruotsalaiset, kaksi pakkia.

1 tykkäys

Jatkoajan Jokerit-palstalla liigajyrä kirjoittaa Kärppien kiinostuksesta Lintuniemeen.

Lintuniemi on ”hyvin paljon” jos verrata pitää Antti- Jussi Niemi tyylinen pelaaja toki kooltaan isompi.

Oli junnuaikoina suht vihattu vastustajien leireissä koska usein pelityyli oli aika ylimielinen ja haki keskialueelta kovia pommeja.
Enemmän pienen kuin ison jään pelaaja mutta pelaaminen Euroopassa voisi tehdä hyvää ja tiedän että mm Kärpät ovat olleet kiinnostuneita miehen palveluksista ja jotenkin uskon liigan olevan parempi paikka kaverille.

Tässä taitaa olla kysymys siitä, että pelaaja on paperilla aika hyvä ja seuroilla on aina tarvetta isolle puolustajalle, joka osaa myös pelata. Tuskin siis haetaan hattu kourassa sopimusta, vaan agentti haluaa pelaajalleen ns. kunnon diilin.

Olisi Tapparaan loistava palanen, mutta ei taida tarvetta olla… Kuten aiemmin totesin, niin uskon kärppiin menevän Hakanpään korvaajaksi…Hpk voisi olla toinen vaihtoehto, jos haluaa lähellä hesaa olla…

Mutta kyllähän niitäkin on nähty, kun tämän tason jätkiä haettu kotiovelta vaikka sieltä jenkeistä asti. Sitä lähinnä ihmettelen. Kun kiekkopiireissä aika nopeaa tieto liikkuu, kuka on vapautumassa ja mistä.

1 tykkäys

Meni Carolinaan.

1 tykkäys

Liiga kun liiga :smiley:

4 tykkäystä

Huhussa vain puhuttiin, että on tarjottu Liigaan, mutta oliko yllätys, että juuri Carolina hommaa lisää suomalaisia…

1 tykkäys

Ketju suljettiin automaattisesti 4 tunnin kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.