Huhu: Jesper Kotajärvi Tapparaan 2023-24?

40 tykkäystä

ILTA-SANOMIEN tietojen mukaan Kokkolan Hermeksen 15-vuotias lahjakkuus Jesper Kotajärvi edustaa ensi kaudesta alkaen Tapparaa.

Vuonna 2007 syntynyt Kotajärvi on ikäluokkansa puhutuimpia lupauksia, joka valittiin viime syksynä Pohjola-leirin parhaaksi pelaajaksi.

Kotajärvi on nuoresta iästään huolimatta pelannut jo miesten pelejä tällä kaudella. Hän on vetänyt kasvattajaseuransa Hermeksen peliasun ylleen kahdessa Mestis-ottelussa.

Pääasiassa hän on pelannut U20:n Mestistä, jossa hän on tehnyt 20 ottelussa tehot 2+12=14.

Kotajärvi on viilettänyt myös Suomen alle 16-vuotiaiden maajoukkueen takalinjoilla tällä kaudella ja toiminut maajoukkueen kapteenina.

5 tykkäystä

Hyvin kiinnostava nimi, kyllä imu tulla Tapparaan näin laadukkaisiin puitteisiin kehittymään on vaan huikean kova, hyvää työtä on tehty.

24 tykkäystä

Pohjanmaalainen poika.

En pidä sattumana, että juuri Tapparaan on tulossa.

8 tykkäystä

Onkos hän nyt sitten kenen kasvatti jos meille siirtyy?
Jos esimerkiksi 4-vuoden päästä siirtyy muihin sarjoihin :thinking:
Et kenen kasvatiksi luetaan? Ilveksen?

12 tykkäystä

Eiköhän tää Ilveksen kasvatiks lueta jos menestyy, mikäli on koskaan kuullut Ilveksestä tai nähnyt telkkarista Ilveksen pelin.

Hienoa kyllä, että Tappara koetaan hyvänä paikkana tulla hakeen kehitystä. Tie on kova ja muualla saattaisi päästä Liigaan helpommalla, mutta jos tästä myllystä raivaa tiensä liigakartalle, niin valmiudet on päästä myös korkeammallekkin.

48 tykkäystä

Loistavasti ollaan hereillä näissä huippu kiinnitys!

4 tykkäystä

Hyvä että löytyy vetoa Tapparaan. Kyseessä kuitenkin vasta 15v pelaaja, joten kehitystä tapahtuu helposti molempiin suuntiin. Toivotaan, että tämänkaltaiset lupaukset pääsevät lyömään Tapparan kautta läpi, jolloin koko seuran arvo kasvaa.

1 tykkäys

Jäätävää syöttötyöskentelyä. Mailatekniikka ja harhautukset kuin kokeneemmallakin kaverilla. Vedotkin löytävät maalille viivasta tarkasti. Vaikuttaisi hyvältä sainaukselta, mutta ei tämän kaverin perässä turhaan ole ollut koko lajin kovimmat nimet. Hyvä, että saatiin meille.

14 tykkäystä

Olisi taas hyvä haku juniorien puolelta, kyllä Tapparassa imua on ja jatkuvuutta löytyy tulevaisuutta silmälläpitäen. Näitä nuoria on mielenkiitoista seurata minkälaisen pelaajapolun saa aikaiseksi.

2 tykkäystä

Varmasti potentiaalinen ja hyvä poika.
Hienoa, että Tapparassa on imua, mainiota! :pinched_fingers:t3:

Pohjola-Leirin paras -palkinto ei kuitenkaan ole tae menestyksestä. Esim. Barkovin kanssa samalla leirillä pelannut Jonathan Tanus voitti muistaakseni aikoinaan tuon. Ja Tappara-junnu Jaakko Hälli voitti kanssa aikoinaan :smiley:

Tämä nyt ei sinänsä negana, vaan lähinnä toteamuksena siitä miten vaikea näitä junnuja on vielä arvioida

16 tykkäystä

Muuan Toni Utunen on myös Kokkolan Hermeksen kasvatti. Saapasten nähdä kuinka Kotajärven polku jatkossa vertautuu Utuseen.

1 tykkäys

Tässähän oli jännä yhteensattuma. Välipäivinä puhuttiin samasta kaverista, moitittiin Hermeksen toimintaa junnujen kohtelusta ja arveltiin että mitenkähän uran mahtaa käydä kun kovalla kiireellä miesten peleihin ollaan laittamassa mukaan.
Hieno homma kun on löytänyt uuden kodin Tampereelta ja nimenomaan Tapparasta!

9 tykkäystä

Ja Teemu Aaltokin tais tuolta tulla sekä Johannes Alanen

Toi huhu pitää paikkaansa :grin: kuulin ite sellaselta henkilöltä joka on hyvin perillä Hermeksen asioista.

3 tykkäystä

Ilmeisesti riittää myös, että on nähnyt elokuvan Poika ja ilves.

7 tykkäystä

Läheltä olen seurannut jo 4 vuotiaasta …en ole asiantuntija ,mut into ja sitkeys lajiin on kova. Kaikkea hyvää uusissa kuvioissa Tappara🏒

26 tykkäystä

Tämä näköjään viä täällä roikkuu. Joko voi todeta realismiksi?

Jäänyt huomiotta. En tiedä miksi?

Tässä voi olla todella iso nimi, kun muutamama vuosi vierähtää.

SOT

5 tykkäystä

Kyllä, Jesper harjoittelee Tapparan U20 porukan kanssa ja on siis siirtynyt Tapparaan. Tuskin isompaa julkistusta tulossa muualta kuin syksyllä ensimmäisen U20 tai U18 ottelun pöytäkirjasta. Ei ole siis liigadiiliä Jesperillä.

Kovat odotukset itsellänikin, hauska myös nähdä aloittaako kauden U20 vai U18 mukana. Tietysti iso hyppy Kokkolasta Tampereelle, joten annetaan pojalle aikaa ja armoa. Todella potentiaalinen pelaaja siltikin.

5 tykkäystä