Huhu: Samuli Ratinen Tapparaan 2022-23?

Laitetaan ketju pystyyn kun kahdesta suunnasta kuulunut nyt.

Elikkä Ilvesfoorumilla Blegifan joka on tuon palstan tietävin huhuissa kertoo että Ratinen olisi tulossa Tapparaan. Tästä myös @Lusikkamies kertoi vähän aikaa sitten.

Omaa mutuilua. Laitoinkin tuohon että “joku ratinen” eli jotakin hänen suuntaistaan uskoisin. Olisi mielestäni mahdollisen näköinen hankinta mutta mitään varsinaista huhupohjaa tälle ei ole.

Tulee Tampereelle, mutta Tapparaan.

15 tykkäystä

Olisi kyllä kieltämättä Tapparan näköinen hankinta. Kolunnut junnumaajoukkueet läpi ja on ihan siinä suuremman läpimurron kynnyksellä. Tällä kaudella noin 30 pinnan vauhdissa. Voisi tulla hakemaan seuraavan stepin uralleen täältä.

Niin hassulta kuin se tuntuukin, niin nyt syksystä noita ensi kauden soppareita jo tehdään ja huhutkin lähtevät aina näihin aikoihin jostain kumman syystä liikkeelle.

3 tykkäystä

Kun kyseessä on pelaaja, jolla oli kahden vuoden pahvi Kouvolaan niin voisi kuvitella Tapparan (ja muidenkin seurojen) olleen yhteydessä jo läpimurron aikana viime kaudella miehen tulevien vuosien suunnitelmista ja halukkuudesta.
Ei välttämättä vielä isommin naarata rosteria täyteen tässä vaiheessa, mutta tällaiset nuoret läpimurtopelaajat viedään käsistä äkkiä ja hintalaput kohoaa hyvin äkkiä pilviin ja siksi sopparit koitetaan survoa ajoissa läpi.

Olisi kyllä hyvä projektipelaaja vielä suurempaa läpimurtoa ajatellen.

1 tykkäys

Mitä luulet onko huhu totta? :tappara:

  • Huhu on totta!
  • Huhu ei ole totta

0 voters

Vaikuttaa pelaajalta, joka hankitaan juuri oikeaan aikaan tyypillisesti. Toki tyypillisesti ei vapaudu yhtäkkiä 200-300 Liiga-tasolle huippumiestä Euroopan sarjoihin. Ratinen kuitenkin johtaa pudotuspelien pistepörssiä tehtyään neljä merkintää kahdessa (+1) Pelicans-ottelussa.

1 tykkäys

Ratinen on muuten Liigan yksi parhaista tuomaan kiekkoa hyökkäysalueelle. Korvaisi Platzerin lähdön myötä ilmaantuvaa osaamisvajetta tällä osa-alueella.

8 tykkäystä

Tapparan ainut ase oli pysyä iso seurana oli hankkia näitä nousevia pelaajia ja pitkäjänteisyys Hakametsän aikoina.

1 tykkäys

Jos tulee, niin toivottavasti sit vähän pidemmällä lapulla. Kyllähän tuo Samuli aina esiin on noussut, kun Kookoon pelejä on seurannut.

Onko tämä tilastoihin perustuva heitto?

Erottuu kyllä tuolta KooKoosta selkeästi edukseen. Toivottavasti tulee!

1 tykkäys

Nyt erottuu. Tosi huono Ratisen kausi on muuten ollut, ehkä on kevään miehiä!

Tai aloitti hyvin. Sitten oli pitkä vaihe jolloin ei tapahtunut mitään.

Totta. Tämä ketju on marraskuulta. Alkukaudesta olisin sanonut, että loistava haku, mutta sen jälkeen tosiaan todella vaisu ja ura mennyt taaksepäin. Ehkä nyt lähtee.

Kyllä, peliaikaan suhteutettuna yksi tehokkaimmista kiekon kuljettajista hyökkäysalueelle tasakentällisin. Ratisella tosin menee välillä nuo alueelletuonnit puskemiseksi, kun voisi hieman paremman maltin ja pelisilmän kanssa löytää peliä edistävämmän ratkaisun. KooKoo on hyödyntänyt Ratista paljon myös hyökkäyslähdöissä.

Profiililtaan Ratinen vaikuttaisi sopivan erinomaisesti Tapparan tutuksi tulleeseen pelaajapolitiikkaan hankkia nuorehkoja, Liigassa jo hyvällä tasolla suorittavia pelaajia, joilla on kuitenkin vielä matkaa kuljettavana ykköskorin statukseen.

Pisteiden osalta tuo Ratisen suvantovaihe osui pitkälti yhteen KooKoon vaikean jakson kanssa, kun joukkueen huikaiseva viimeistelyprosentti palasi kuolevaisten tasolle ja alkukaudella urotöihin yltyneet Malik ja Setänen eivät enää pystyneet yksinään ryöstämään pisteitä. Siltikin Ratisen underlying profile on näyttänyt melko hyvältä, vaikka otteet kaukalossa eivät aina realisoituneet tulostaululle.

5 tykkäystä

Aina luotettavan teksti tv:n mukaan pistepörssin kärjessä

1 tykkäys

4 peliin tehot 2+2.

Kultaselta asiaa tiedusteltu ja vastaus oli että ei jatka heillä. Kysymykseen, että tuleeko tapparaan, vastaus oli että ei tiedä, mutta luulisi niin.

12 tykkäystä

Pyöritti ylivoimaa. Hyvä kiekon kanssa. Hyvä luistelemaan. Erottui edukseen. Pidän hyvänä huhuna.

12 tykkäystä

Case closed.

https://kookoo.fi/fi-fi/article/joukkue/yhdeksalle-pelaajalle-jatkosopimus-ensi-kauden-joukkue-rakentuu/2828/

Lisäksi KooKoon on tehnyt kautta 2022–2023 koskevat pelaajasopimukset hyökkääjien Teemu Engbergin, Samuli Ratisen, Kasperi Ojantakasen ja Joose Antosen kanssa.

7 tykkäystä

Molemmat marraskuun Tappara-huhut eli sekä Räsänen että Ratinen oli ankkoja. Jännittävää.

25 tykkäystä