Tosiaan tällainen siirto ensi kaudelle Liigan sisällä on pyörinyt huhuissa jo tuolta loka-marraskuulta lähtien. Lahtinen on hiomaton timantti, joka teki liigadebyyttinsä jo kaudella 2016-17, mutta ei siltikään ole päässyt vielä täyteen läpimurtoon liigatasolla, vaikka teki esimerkiksi 19-vuotiaana Mestiksessä pisteitä yli piste per peli-keskiarvolla. Lahtinen on todella taitava pelaaja, mutta ei ole koskaan päässyt Pelicansissa tarpeeksi suureen rooliin, ja siksi siirto muualle olisi looginen tähän paikkaan. Lahtinen myös täyttää ensi vuonna 22 ja läpimurron teon tarve liigatasolla alkaa olla jo kriittinen koko uraa ajatellen. Tämän kauden Lahtinen on ollut pääasiassa loukkaantuneena.
Alkuperäisenä lähteenä on Jatkoajan keskustelupalsta, jossa esimerkiksi nimimerkit Tiikerinsilmä ja Quattro ovat kertoneet Lahtisen ensi kauden suunnaksi JYPin. Huhu on sittemmin levinnyt myös muualle, ja esimerkiksi Googlen hakukoneeseen kirjoittaessa “Severi Lahtinen”, ehdotukseksi tulee “Severi Lahtinen JYP”. Huhua on pidetty yleisesti varmana tietona ainakin Pelicansin kannattajayhteisössä ja myös JYP-kannattajat ovat laajasti spekuloineet siirrolla.