Ehkä ajatellaan, että Kemiläisen, Rantakarin ja Salosen myötä sitä hyökkäyspotentiaalia on aivan riittämiin, jolloin Sammalkankaan tarvitsee osata syöttää vain muutama metri hyökkääjälle tai pakkiparilleen. Sitten urakkahommia alivoimalla jne. Ja tietenkin nuoret pojat arvostavat kokenutta, vähän kovaotteisempaa pelaajaa, joka on tukena, jos tunnelma tiivistyy.
Itsekin toki ottaisin mieluummin Kangen ennen Sammalkangasta. Kankaanperän tapaisen alakerran isännän ja fyysisen “uhan” tarvitsee jokainen jengi. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, miten vaatimattoman runkosarjan Kanki tänä vuonna pelasi ja toisaalta millaisessa joukkueessa Tapsa on uransa pelannut. Kanki on varmasti hieman parempi hyökkäyssuuntaan ja selvästi ilkeämpi, mutta myös puolta kalliimpi. Ikänsä puolesta muutaman vuoden nuorempi kaveri olisi tietysti ollut parempi, mutta ehkä Sammalkankaalla on nyt kova halu näyttää ja päästä pelaamaan vielä kerran mestaruudesta. Kokemusta hän ainakin tuo ja on ilmeisesti Kangen tavoin hyvin pidetty pukukoppipelaaja.
Syy vaihtoon on mielestäni täysin selvä. Kangen palkka on kova ja ura laskusuunnassa. Joskus näistä kovapalkkaisista veteraaneista on pakko päästää irti. Mielestäni nyt on oikea hetki niin Kangen kuin Aallon kohdalla.
Valmennus haluaa kuitenkin mahdollisimman saman roolin kaverin ja Tapsa hoitaa tuon roolin puolella palkalla. Ei ole liigassa montaa pelaajaa, jotka haluavat tapella Sammalkankaan kanssa, kyllä Tapsallakin aika kova maine on. Itse asiassa pidän Sammalkangasta vähintään yhtä ilkeänä kuin Kankaanperää.
Kyllä tää huhu on totisinta totta.Sammal Tapsa on tehnyt sopimuksen Tapparaan(kestosta ei tietoa).Lähde on 99% varma.Itse en tykkää yhtään ja varsinkin jos Bonsaksen ei tämän myötä jatkoa saa olen todella pettynyt.Toivotaan että Tapsa yllättää positiivisesti (vähän kuitenkin epäilen…)!!!
Huhujen mukaan Bonsalle on tehty sopimus…
Kyllä niin on, itse en näe mitään järjen häivää tässä hommassa. Kyllä mielellään olis saanu kanki ja bonsa jatkaa paikallaan, tai nuorempaa verta edes hakisivat.
Bonsalle on tehty sopimus huhujen mukaan ,Kanki lähtee
Jos Sammalkangas tulee niin tervetuloa ja katsotaan miten käy
Juu tiedettiin myös varmaks että kanki lähtee. Toi tieto tuli todella aikasessa vaiheessa. Hyvä että bonsas jatkaa.
Niin, sitä voi miettiä, olisiko Tapsa sitä, mitä esim. juuri meneillään olevassa sarjassa olemme olleet vaille. Minun mielestäni ei.
Nyt kun Kankaanperän odotettu siirto Sportiin toteutui, niin tämä huhu kaihertaa entistä enemmän. Vaihdetaan fanien suosikki ja pukukopin voimahahmo saman ikäiseen, saman roolin ja vieläpä saman sukupuun pelaajaan? Sammalkangas on kiekollisessa pelissä heikompi, eikä maalinedustan isäntänä yhtä uskottava. Tilinauha on luultavasti halvempi, mutta halvalla ei saa hyvää.
Noh, katsotaan nyt toteutuuko tämä edes - jos tuo vaikka meneekin Pyryyn jäähdyttelemään? Kovia puolustavia pakkeja on Suomessa äärettömän vähän tarjolla.
Melart korvais kangen suomalaisista parhaiten. Itseä kanssa yskittää tuo Sammalkangas, mutta tulossa on.
Melart olisi huippu. Joonas Järvinen toinen pätevä. Suomi on fyysisten peruspakkien Sahara. Olen jo vuosia sitten iskenyt silmäni Mikko Vainoseen (silloin IFK, nyk. Ässät), jonka ura on juuttunut paikoilleen. Jättäisivät Tapin Poriin, Mikko tänne ja tehdään siitä pelimies.
Josko Tappi onkin ihan pätevä niiku Kankaanperä lopulta on, kui moni palstaveli liputti Kangen puolesta kun oli vastustajan puolella.