Huhu: Teemu Nurmi Tapparasta HPK:on kaudella 2017-18?

Rautakorpi ei tunnu löytävän Teemulle roolia. Ei häntä voi Lekissäkään pitää, muuta en osaa sanoa.

Ihmettelen vain, kun ylivoimapelimmekin tökkii ja viltissä on yksi liigan parhaimmista maalineduspelaajista.

Jälkikasvu oli kysynyt Nurmen Teemulta itseltään asiasta ja Teemu ei ollut myöntänyt lähtöään.
Tosin, eipä näistä kannattajille varmasti huudellakaan, mutta nyt oli kuitenkin huhulle oikea lähde.:stuck_out_tongue_winking_eye:

1 tykkäys

Huhu on huhu.

2 tykkäystä

Pakko sen verran korjata, että en oo kyllä Nurmea hirveesti maalinedustalla nähnyt. Hyvä onetimeri on miehellä b-pisteeltä, mutta nyt Repo vei häneltä sen paikan yv:stä ja 5-5-pelissä oli pahasti pulassa jo viime keväänä. Harmi juttu, mutta ihan hyvä siirto niin Tapparan kuin Nurmenkin kannalta jos joku siirto hänelle tulee.

Nurmi oli viime kauden toiseksi paras maalintekijä runkosarjassa, ja sisäisen pistepörssin kolmas.
Aika hyvä paikkaaja pitää löytää, jos samoille lukemille haluaa päästä. Toki kausi on eri - mutta potentiaalia on vaikka mihin. Harmittava tapaus jos tuo huhu toteutuisi.

11 tykkäystä

Laukaus, kaksinkamppailuvoima, syöttötaito ja pelikäsitys on hyvää luokkaa ja jos halutaan valmentan toimesta viedä joukkuetta pelaajille/pelaavampaan suuntaan niin ei Nurmen pitäisi olla ekana liipasimella.

2 tykkäystä

Nurmi on hyvä pelaaja liigaan, mut jos tippuu ylivoimasta pois ei ole kauheasti käyttöä. Oli jo viime kaudella pulassa 5vs5 pelissä. Jukka näkee että rahkeet ei riitä nelosketjua isompaan rooliin ja järkevästi antaa sen roolin mielummin nuoremmille ja päästää “veteraanin” pois ja paikkaan missä saa pelata. Sopimuskin olisi loppunut tämän kauden jälkeen niin kyllä tämä on paras ratkaisu kaikille.

1 tykkäys

Ohitit sujuvasti sen tärkeimmän pointin, jois Jukka haluaa viedä joukkuetta pelaavampaan suuntaan niin…

Mites Nurmen nopeus, riittääkö aktiiviseen reagointipeliin? Itse en osaa sanoa että onko liian hidas vai ei.

Nurmella oli jo viime kaudellakin, varsinkin keväällä, suuria ongelmia pelinopeuden kanssa ja oli välillä isossa pulassa 5-5-pelissä. Nyt kun on laittaa Repo yv:ssä Nurmen paikalle, niin ei Teemulle ole oikeen kunnon roolia joukkueessa. Eiköhän se Numellekkin ois parempi päästä joukkueeseen missä ois joku muu rooli tarjolla kun 4. kentän laituri ilma yv-aikaa?

Reagointipeli vaatii enemmän pelisilmää kuin luistelunopeutta. Jos Jukka päättää pelata dump and chase keiekkoa niin sitten vaan Rauhaloille ja Karjalaisille lisää peliaikaa.

1 tykkäys

Ihmettelen miksi Nurmea ei käytetä esim. maalin kulmalla ylivoimapelissä, missä teki kovia tehoja Lukossa. Vähän kritiikkiä menee Rautakorvelle, kun ei löydä roolia Nurmelle joukkueesta.

Taitaa olla kuitenkin selvää, ettei Nurmi jatka enää ensi kaudella heikkenevän 5-5 pelin takia, joten jos roolia ei tällä kaudella ole, niin Nurmen voi antaa mennä.

En mitään ohittanut :slight_smile: Jukka ei Nurmelle käyttöä nää kolmessa ekassa ketjussa ja siksi on ihan ok päästää Nurmi pois ja antaa jämäminuutit nuoremmille.

Miten ihmeessä täällä voi olla niin erilaisia kertomuksia “Nurmen suusta” kuultuna? Toivottavasti vaikka joku loukkaantuu, ettei päästetä muualle. Redenbach mieluummin vaikka Saksaan.

Kyllä, jos Nurmi lähtee, niin menee menojaan myös iso kasa kokemusta, mille olisi kyllä meilläkin käyttöä. Joukkue on kuitenkin suhteellisen nuori, ja paljon on vielä täysin raakileita ja vasta huipulle nousemassa olevia pelaajia, niin kyllä siellä tällaisia Nurmia ynnä muita jo pitkään huipulla olleita kavereita tarvitaan.

Tässä on hyvä pointti. Olen samaa mieltä monen muun kanssa täällä siitä, että Nurmen lähtö olisi suuri sääli. Oma kasvatti ja edelliskauden parhaita pistemiehiä Tapparassa. Verkkainen liike johti kuitenkin jo viime kaudella siihen, että Teemu putosi nelosketjuun pienille peliminuuteille 5 vs 5 -pelissä. Tällä kaudella peliä on viety vieläkin nopeampaan suuntaan, jolloin Nurmen heikkoudet liikkeen kanssa tulevat entistä enemmän esiin. Tapola vielä löysi Nurmelle roolin ykkösylivoimasta ja tulosta syntyi. Nyt Tapparan rosteri on kuitenkin jälleen niin timanttinen, että ylivoimalle on äärimmäisen kova kilpailu ja Nurmi ei siihen näytä mahtuvan, vaan valmennuksen papereissa on muita kavereita edellä. Ei ole vaikea arvata, että hän on tyytymätön liki olemattomaan rooliinsa joukkueessa tällä hetkellä. Nurmi on kuitenkin tottunut olemaan kärkiketjujen hyökkääjiä, ei nelosketjun rotaatiomies. Ilmeiset penkitykset viikonlopun peleissä vahvistavat sitä olettamaa, että Nurmi on lähtökuopissa yhdessä Redenbachin kanssa.

3 tykkäystä

Niinpä, kyllä Revon paluu teki Nurmen tiestä tulosyksikköön vielä kivisemmän. Hieno mies ja oma kasvatti, niin sääli sinänsä jos siirto tulee. Mutta toisaalta sitten taas on hienoa jos Nurmi pääsee vielä isoon rooliin johonkin muuhun joukkueeseen.

3 tykkäystä

Nurmelle sopisi varmasti Jukurien tyyppinen, träppiin vahvemmin perustuva pelitapa paremmin. Hän voisi hyvinkin jälleen nakuttaa 35-40 tehopistettä, jos pääsisi isolle vastuulle jossain pienessä seurassa. Tässä mielessä Kerho tuntuisi Temelle epäsopivalta vaihtoehdolta, sillä myös Pennanen pyrkii nopeuttamaan peliä.

Tulipa tässä sekin mieleen, että Tapparassa oltiin varmasti valmistauduttu siihen, ettei Repo tällä kaudella täällä pelaa. Tästä kielii mm. se, että Repo poistettiin pelaajalistalta kokonaan (toisin kuin esim. Kärpät teki Lyytisen kanssa) ja hän itsekin ilmoitti lehtien välityksellä jäävänsä joka tapauksessa AHL:ään. En tiedä vetosiko Tappara sopimuspykälään saadakseen miehen takaisin, mutta ainakin #92 toivotettiin näyttävästi tervetulleeksi takaisin videon muodossa. Jos ajatellaan, että Redenbach hankittiin alkukaudeksi korvaamaan JMJ:tä, niin ei Nurmellekaan välttämättä ole tarvetta hankkia korvaajaa (mikäli mies siis lähtee), koska Repo teki paluun. Lisäksi moni junnu on esiintynyt hienosti. Voi hyvin olla, että verorajaan asti painetaan jäljelle jäävillä miehillä ja sitten katsotaan tilannetta uudelleen.

3 tykkäystä

Juuri näin, mutta kerhossa olis se hyvä puoli Tapparaan verrattuna että Nurmi pääsis sielä varmasti yv:lle. Samaa mäkin ajattelin että näillä mennään vuodenvaihteeseen asti, mutta toi Jasun paikka ykköskentässä ja pari “vihjettä” tällä sivustolla sai ajattelemaan että oisko siihen ykkösen keskelle tulossa joku huippunimi tässä lähiaikoina. Mutta aika näyttää, turha kai noita on määräänsä enempää spekuloida. Mäkinen ja kumppanit tekee kovaa tulosta lekissä, niin sieltä sais ihan kelpo tuuraajaa sit jos loukkaantumisia tulee. Jännä nähdä tässä lähiviikkoina onko pelaajaliikennettä ja mihin suuntaan.