Savinainen on ajokoirakunnossa niin kuin mestaruusjuhlissa nähtiin. En usko, että ainakaan harjoittelusta jää seuraavan kahden vuoden aikana kiinni. Silti on erittäin fiksua pitää riskit mielessä yli 35v pelaajien osalta. Tason lasku tulee usein voimakkaana ja nopeasti, varsinkin jos sitä edesauttaa joku vamma. Kahden vuoden sopimuksen uskaltaisin itsekin tehdä, mutta en pidempää. Sopimus tulee varmasti olemaan yksi joukkueen kalleimmista.
Eiköhän se 3-v sopimuksen viimeinen vuosipalkka kuitata sillä mitä Savinaisen fanipaitoja keritään myymään 3 vuodessa
Itse en lähtisi tekemään 1 vuotta pitempää lappua näiden +35 pelaajien kanssa. Siis sellaisten pelaajien, joiden peli perustuu pääasiassa fysiikkaan tai tahdonvoimaan kuten Vellu. Näille kavereille tulee yleensä yllättävä loppu, kun se meno hyytyy. Ja jos soppari on pitkä, se on silloin kammottava riippakivi.
Klassiset playmakerit kuten Kuusela sen sijaan porskuttaa ja taso putoaa myöhemmällä iällä hämmästyttävän vähän, koska elävät sillä pelisilmällään ja syöttötaidollaan.
Kuuselan taso perustuu pitkälti siihen, ettei luistelu ole käytännössä hyytynyt vielä iän myötä. Geenit ovat suosiolliset, kuten oli aikanaan Selänteellä.
Pelisilmä ja syöttötaito eivät katoa mihinkään iän myötä, mutta luistelutemmon tippuminen vie tehopisteet nopeasti varsinkin 5-5 pelissä. Kontiolalla oli esim. aikamoinen romahdus tälle kaudelle.
Saviin uskon kuitenkin, ettei tätä tapahdu seuraavan kahden kauden aikana. Savi on vähän nuorempi ja huippukunnossa.
Onhan tässä vahva kutina, että nimenomaan 1 vuoden lappu tehty. Se on kaikista järkevin ratkaisu ja Tappara tuppaa sellaisia tekemään.
Mielestäni aika paljon Konnan pisteiden “romahduksessa” oli kyse siitä, että ei ollut Innalaa joka lapioi kahden metrin säteellä Konnan kovia ja joskus vaikeitakin syöttöjä ykkösellä nuottaan, jonka seurauksena Konna alkukaudesta hieman turhautui, peli meni solmuun ja joutui hieman hakemaan itseään uudelleen. Lisäksi Konnalle ei tuntunut millään löytyvän sopivia ketjukavereita, tuntuu vaativan juuri sopivat. Saarelan ja Odenin kanssa homma toimi ja Haapalan, muuten oli vaikeampaa.
Savinainen ehkä enemmän tsemppipelaaja, kuin mikään pelisilmäihme, mutta itse uskaltaisin tehdä 2 vuoden jatkon. Jos 5vs5 peli alkaa taantumaan, niin 4 ketjuun ja yv:lle maalin eteen. Luulisi myös, että jos alkaa liian riippakiveksi muodostumaan, niin tajuaisi itse lopettaa tai yhteisymmärryksessä purkaa sopimuksen. Ja vaikka nyt yhden kauden vetäisikin semisti riippana, niin ei siihen Tappara kuole, onhan se Ranskan-Callekin siellä roikkunut jo monta vuotta.
Siis mitä ihmettä! Mä tuun lukeen suosikki pelaajan ketjua ja täällä puhutaan jostain maailmanlopun kehäraakeista. Hävetkää!
Tähän vois mainita “kun mikään ei riitä”.
Täällä vaan Vähän Savinaiselle annetaan kiimaa ens kaudella näyttää, ettei todellakaan oo hyytymässä ja tulee entistä kovempana. Ei kai kukaan tosissaan kehäraakkina pidä.
Vellun asenne ja täydellinen pelottomuus tekee sen, että reagoi nopeammin kuin muut ja näytti playoffeissa usein kentän taitavimmalta pelaajalta. Se eräskin haltuunotto ja pyörähdys hyökkäyssinisen tuntumassa… Ja miten älykästä pelaamista koko ajan, jatkuvasti oikeat liikkeet. No helppoohan se on kun nyt vaan on ylivoimainen.
Henk.koht. megasuosikki. Jatkoa, kitoos.
Kaikilla on mielipide Savinaisesta mutta tietääkö joku jotain otsikon aiheesta?
Ihan tarpeeksi siitä on jo sanottu, odottele vaan rauhassa.
Luin ketjua läpi ja tälläisiä kommentteja ei ole yhtään. Itse asiassa allekirjoittanut on liki ainoa joka hiukan kriittisesti tarkastelee pelaajan ominaisuuksia. En kuitenkaan tyrmää minäkään Savinaisen jatkosopimusta. Savinainen kun on hyödyllinen niin monella tapaa joukkueelle.
Onneksi Tapparan johdossa näiden pelaajien kohdalla ratkaisut tehdään jollain muulla kuin fanipohjalla. Siihen voi luottaa ja se on se Tapparan menestystekijä ollut.
Jep, eikai täällä kukaan Savinaisen jatkoa kritisoi, mutta olet aivan oikeassa siinä, että ikä alkaa yllättävästi painaa jääkiekkoilijalla kun aletaan lähestyä 40 vee…
Itsekkin huomasin, että välillä Savinainen hiukan “säästeli” playoffseissa itseään, mutta sehän on sitä kokeneen pelaajan viisautta.
Kyllä tuossa Savinaisen tapauksessa kaksi vuotinen pahvi voisi olla ihan Ok. Tai 1+1…
Vellulle niin monta vuotta kuin haluaa. Kaveri lähtee Jokereista ja sanoo agentilleen,että mä haluan Tapparaan. Tämä kertoo ja kaiken miehestä ja asenteesta meidän seuraa kohtaan.
Ei missään nimessä näin. Tämä olisi huonoa seurajohtamista.
Sain tälläisen tiedon että Vellu olisi ollut halukas menemään HIFKiin kun kausi päättyi Jokereissa mutta Salmelainen vastasi että on liian vanha.
Kyä sua on nyt taidettu juksuttaa.
Veikkaan, että Ville Nieminenkin sanoi haluavansa Tapparaan ja asennetta riitti, mutta en ehkä silti olisi antanut niin montaa jatkovuotta kuin Nimo olisi halunnut uuteen soppariin vuosina 2012-2014
Eiköhän me pian saada kuulla onko jatko 1 vai 2v. Kumpikin vaihtoehto on hyvä.
Vellu on kiireinen mestaruushumussa, ettei vastaile mun lähteen viesteihin, kun tiedustelin tätä asiaa.